Barbitalon seinältä löytyi lappu:
Ja kun lapset ihmettelivät asiaa, Barbien alakertaan johtavien portaiden välistä löytyi kartta:
Pikaisesti lapset pakkasivat reppuihinsa eväät, suurennuslasit, taskulamput ja näkymättömyysviitan ja lähtivät kohti suurta tuntematonta seikkailua. Saisivatkohan he pelastettua Barbien? He eivät tienneet sitä, mutta taikametsä olisi heille jo tuttu aiemmista seikkailuista ja he olivat neuvokkaita ja he osasivat hiippailla, kuin ketut.
Lapset löysivät monia vihjeitä, mistä paha noita oli mennyt ja seurasivat niitä. Mielikuvitus laukkasi ja silmät säihkyivät jännityksestä. Tässä eräs varmoista todisteista. Tämän päälle noita oli selvästi astunut.
Päästessään Taikametsään johtavalle polulle, jännitys tiivistyi edelleen. Löytäisivätköhän he taikasauvan ajoissa?
Taikametsän porteilla näkymättömät vartijat hyökkäsivät lasten kimppuun ja äiti-parkakin sai liikuntaa joutuessaan juoksemaan niitä pakoon.
Vihdoin lapset pääsivät turvaan metsänkeijujen polulle ja kuulivat keijujen viheltävän viestejä jotka auttoivat heitä eteenpäin.
Lähestyessään erästä vaarallista paikkaa, Magdaleena pukeutui näkymättömyysviittaan ja meni tiedustelemaan hiippaillen edeltä.
Lapset löysivät aarrearkun täynnä muinaisen metsänhaltijan kyyneleistä syntyneitä jalokiviä. He löysivät myös noidan tallit ja pelastivat noidan vankina olleen jalon hevosen.
Tässä vaiheessa rupesi melkein pelottamaan, mutta onneksi taikaportin läpi kulkeminen antoi rohkeuden takaisin.
Pelastuspartio joutui myös ylittämään hirmuisen suuren aavikon, jolla yöllä luikertelevien taikakäärmeiden jäljet olivat yhä olemassa.
Lopulta he tulivat noidan linnalle.
Oli syytä olla varovainen ja etsiä takaovi, josta luikahtaa salaa linnaan.
Katossa olevat ansat sai juuri ja juuri väistettyä, kun kulki oikein kumarassa.
Varovainen kurkistus ennen hirviön luolaa...
Hirviö melkein nappasi Magdaleenan , mutta onneksi lapset olivat nokkelia ja varovaisia.
Ja lapset löysivät Barbien, joka ilahtuikin kovasti nähdessään rohkeat pelastajansa.
Pelastettuaan Barbien lapset juoksivat äkkiä turvaan Keijukaupungin liepeille, missä Barbie onnellisena söi eväitä kanssamme. Aurinko paistoi ja vesi liplatti. Isä tuli autolla hakemaan pelastuspartion kotiin, sillä lapset olivat seikkailun tiimellyksessä joutuneet kauemmaksi kotoa, kuin koskaan ennen ja pelastuspartiolaiset alkoivat olla jo väsyneitä.
Ja he elivät elämänsä onnellisena seuraavaan päivään asti, jolloin he alkoivatkin kärttää isältä ja äidiltä uutta seikkailua, mutta isäpä ja äitipä eivät luvanneet mitään, sillä parhaat seikkailut tulevat täytenä yllätyksenä. ;)
Hei Magdaleenan äiti! Kiitos hienosta blogistasi. Olen toimittaja Ylestä ja teen vanhemmille suunnattua radio-ohjelmaa ruotsiksi (Familjeliv). Seuraava teemamme on lasten sukupuoli-identiteetti ja haluaisin keskustella siitä, miten vanhemmat voivat tukea lapsia näissä kysymyksissä. Olisin todella kiitollinen jos voisit ottaa minuun yhteyttä mahdollisimman pikaisesti! Terv Annika Sylvin-Reuter.
VastaaPoistaannika.sylvin-reuter@yle.fi tai 0400 200 645
En voi lasta suojatakseni olla omalla nimelläni mediassa, mutta voin nimettömänä ja kasvottomana puhua asioista julkisuudessa. Minuun saa nopeiden yhteyden vaikka trantukipisteen kautta. :)
PoistaIhana retki barbien pelastamiseksi!! :)
VastaaPoistamieltäni on askarruttanut eräs asia. En muista olenko täällä aiemmin käynyt pohtimassa ja kyselemässä mutta tässä se nyt kuitenkin on. Minulla on 4-vuotias poika. Hän on kiltti ja ystävällinen. Joskus myös kiusanhenki. Normaalisti kehittynyt. Mielileikkejä on prinsessaleikit. Joko itse pukeutumalla tai prinsesstalo+prinsessat. Kaikki siis prinsessoihin liittyvä. Pk:ssa kaverit pääosin tyttöjä ja heidän kanssaan leikkii myös kotia tai prinsessaa. Serkkutyttö on hieman vanhempi ja hänenkin kanssa leikit on tuota luokka :) Olen tässä nyt miettinyt onkohan tämä vain tän hetken innostus, vaihe. Onhan niitä poikia jotka pienenä tykkäsivät pitää mekkoa mutteivat isona enää. Mistäköhän tietäisi onko tämä vaihe. Kyllä hän itsensä kysyttäessä pojaksi mieltää. Päiväkodissa on tavalliset poikien vaatteet ja tyttöjenvärisiä kenkiä hän ei halunnut. Pinkkimuki on suosikki. Kynsilakkaa hän aina haluaa ja laitankin sinistä varpaisiin. Joka puolella vaan tulee tietty niitä ihmetyksiä, miksi pojalla on kynsilakkaa?? ärsyttävää. Lasta selvästi vähän nolottaa. Lähinnä mietin sitä, miten tässä nyt tukea leikkejä. Teillä taisi olla niin, että kehitys selvästi viivästyi kun koki olevansa väärässä roolissa. Ei ehkä osaa sanoa mikä se ero on.. mutta jos nyt jotain ajatuksia herätti :)
t.pojan(?) äiti
Ota yhteyttä muhun sähköpostilla: istuusepaivankakkaralla@gmail.com Olisi ihana jutella :)
VastaaPoistaMutta ihan näin yleisesti ottaen lasta on paras kuunnella hyvin tarkkaan. Useimmat herkät lapset alkavat jo ensimmäisten naureskelujen jälkeen nopeasti pelätä häpeää ja mukautuvat syntymäsukupuoleensa joskus kohtalokkain seurauksin. Nelivuotias ei osaa tarkkaan kertoa mitä tuntee, mutta minun neuvoni olisi, että ostakaa kaappiin muina miehinä mekkoja ja antakaa hänen pukeutua ihan ilman ohjaamista niin kuin hän tuntee. (nätti hattu peittää nolot tyttöjen hiukset) Jos hän ilahtuu kovin vieraan ihmisen puhutellessa häntä tytöksi, peli on ihan selvä. :)
Luulen, että teillä on tyttö, mutta hän voi olla myös transvestiitti, sukupuolten rajalla tai ihan jotain muuta. Sukupuoli on todella moninainen asia. Ihan varmasti lapsenne ei kuitenkaan ole tavallinen poika. Minulla on lapsista ja nuorista kokemusta parilta kymmeneltä vuodelta ja kyllä lähes kaikki ihan tavalliset pojat ovat ihan reilusti poikia. Jos ne kerran kokeilevat mekkoa, niin ne eivät tee sitä haikeana ihaillen, vaan räkättäen ja pelleillen.
Tarhassa tytöt ottavat hänet vielä poikana leikkeihinsä, mutta myöhemmin sukupuolierottelu tulee korostumaan osana ihan normaalia kehitystä ja yksinäisyyden tunne saattaa tulla suuremmaksi, koska tuskin hän tulee sopeutumaan äijämaailmaan, mitä muut pojat ovat harjoitelleet jo vuosia. Sen sijaan tytöt hyväksyvät leikkeihinsä ja ystäväksi paremmin ala-asteikäisenä tytön, jolle on vahingossa kasvanut pippeli, kuin pojan, joka häpeää itseään.
Meidän lähiyläasteella on transsukupuolinen nuori, jolla on hyvä itsetunto ja jota kaikki pitävät tosi mielenkiintoisena ja kivana tyyppinä. En ole koskaan nähnyt häntä yksin, vaan aina monen kaverin kanssa.
Ja ystävätkään eivät ole niin tärkeitä, kun perheen hyväksyntä ihan juuri sellaisena kuin on. Olette todellakin oikealla tiellä!
Olen miettinyt leikkitreffien järjestämistä translapsille tai sukupuolestaan epävarmoille lapsille. Meillä ainakin sellaisille olisi tarvetta!
Lisäksi joskus tulevaisuudessa siintäisi haave yhdistyksen perustamisesta. Jospa me translasten vanhemmat vain jotenkin löytäisimme toisemme!