Juhlapäivän maku

Keittelin tyttöjeni suurta herkkua kasvissosekeittoa lounaaksi juhannusaattona ja sanoin hetken mielijohteesta tyttärilleni: "Ennen vanhaan muuten äidit hoitivat kaikkien juhlien järjestämisen tyttäriensä kanssa ja isät ja pojat vain nauttivat, juhlivat ja juttelivat keskenään.

Magdaleena: "Ei voi olla totta! Oikeestiko muka?"
Teini-ikäinen isosisko: "Hyi hitto! En olis suostunut!"
Minä: "Olisiko se teistä epäreilua? Olla keittiössä töissä, kun toiset lepäilevät?"
Perheemme isä: "Tehkääs nämä leivät (lämpimät sellaiset) loppuun, niin minä menen makaamaan laiturille!"
Tytöt yhteen ääneen: "No, ET TODELLAKAAN MENE!"
Isä nauraen: "No, eihän meillä ole laituria..!" :D
Tytöt vihaisina: "SILTI!"

Olen oikeastaan aika ylpeä kasvatuksestani; siitä miten perheemme lapset pitävät aivan normaalina järjestyksenä sitä, että kaikki osallistuvat kotitöihin sukupuoleen katsomatta. Että ketään ei jätetä yksin keittiöön edes juhlapäivänä... tai siis varsinkaan juhlapäivänä.

Tänäkin juhannuksena hieman pilke silmäkulmassa ostin tytöille punaiset limupullot ja pojille vihreät. Hymyilin itsekseni, kun sukupuolinormeja kapinoivat tyttömme ja poikamme vaihtoivat pulloja keskenään äitiin ärsyyntyneinä ja valistivat meitä vanhempia sukupuolittamisesta. Näyttelin hölmistynyttä ja otin neuvot vastaan. Vain Magdaleena ja pikkusisko halusivat ehdottomasti pitää punaiset limunsa. Hiljaa hymyilin salaa onnistuneesta oppitunnista ja olin heistä ylpeä. Juuri noin lapseni: Kapinoikaa hyvin perustelluin sanoin ja esimerkillisin huomioon ottavin teoin! Sillä oikeasti elämässä ei ole tyttöjen värejä ja poikien värejä; on vain erilaisia makuja ja se oma makusi sinun on löydettävä ihan itse.