perjantai 26. toukokuuta 2017

Uusi koulu ja uudet kujeet


Vein uuden koulun opettajille ja rehtorille yhteisen kirjeen ja tulostin mukaan pitkälle toistasataa sivua luettavaa. Laitan teille loppuun linkkilistan tulostamistani materiaaleista. Kirjettä tai osia siitä saa tarvittaessa lainata!


Hei,

Huomasin kouluuntulopalaverissa, että lasten transsukupuolisuus ei ehkä ole koko työyhteisöllenne tuttu ja siksi ajattelin koota teille faktatietoa siitä, millä perusteilla olemme päättäneet antaa Magdaleenan transitioitua.

Transukupuolisuuden biologista puolta on tutkittu viimeaikoina jonkin verran. Laitan liitteeksi Katherine J. Wu:n artikkelin Between the (Gender) Lines: the Science of Transgender Identity, jossa on yhteenveto tutkimuksesta, jossa kuvannettiin transihmisten aivoja ja tultiin sellaiseen johtopäätökseen, että transnaisten aivot vastaavat naisten aivoja ja transmiesten miesten aivoja.

Lisäksi laitan Mental Health of Transgender Children Who Are Supported on Their Identities-tutkimuksen abstraktin, jossa on perusteluja sille, miksi me olemme päätyneet siihen ratkaisuun, että Magdaleena saa elää sosiaalisesti transitioituneena kokemaansa sukupuoleen.

Transtytöksi kutsutaan lasta, joka on virallisesti miessukupuolinen, mutta jolla on tytön identiteetti. Tällaisella tytöllä on pojan sukupuolielimet, jotka saattavat aiheuttaa ja myös aiheuttavat Magdaleenassa kehodysforiaa, joka on voimakasta oman kehon inhoa. Tämän vuoksi Magdaleenan on aivan mahdottoman vaikea puhua omista sukupuolielimistään ja hänen sosiaalisille suhteilleen ja kehitykselleen on parempi, että hän ei joudu avaamaan tätä yksityisasiaansa muille lapsille. (Kehodysforia on lasten yleisin itsemurhariski.) Kuitenkin lapset, jotka saavat elää sosiaalisesti transitioituneina eli kokemansa sukupuolen mukaisessa roolissa, eivät ole sen masentuneempia kuin verrokkiryhmä. (Tutkimuksessa oli 73 translasta ja 73 verrokkia.) Transitioituneilla lapsilla oli vain lievästi enemmän ahdistusta.

Transitioituneiden lasten tilanne eroaa siis dramaattisesti ja myönteisesti aiemmista tutkimuksista, joissa on tutkittu translapsia, jotka eivät ole transitioituneita.  Tämä on se syy, miksi Magdaleena saa elää oman toiveensa mukaisesti täysin sosiaalisesti transitioituneena tytöksi ja toivomme, että koulu tukee meitä huoltajia Magdaleenan kasvatuksessa.

Seksuaalisuus on sitä, mistä ihminen pitää ja sukupuoli on sitä, mitä ihminen on. Lasten seksuaalisuus vasta kehittyy ja se voi olla häilyväinen jopa koko elämän; sen sijaan sukupuoli-identiteetti kehittyy hyvin varhain ja on verrattain stabiili. Seksuaalisuus ja sukupuolisuus ovat hyvin eri asioita, eikä sukupuolen kokemukseen voi vaikuttaa kasvatuksella, toisin kuin virheellisesti on väitetty. Virheellinen päätelmä johtuu psykologi John Moneyn tutkimuksesta, jonka hän teki kaksoisveljille, joista toinen menetti peniksensä ympärileikkauksessa ja hänet kasvatettiin tyttönä. Moneyn näkemykset olivat vallalla pitkän aikaa, ennen kuin hänen tutkimuksensa valheellinen raportointi paljastui.

Jos asiasta tulee kysyttävää, vastaan mielelläni! Järjestäisin mieluusti myös opettajille transtukipisteen työntekijän kertomaan transsukupuolisen lapsen kohtaamisesta ja auttamisesta. Magdaleenan historiasta voi lukea blogista, jota pidän nimettömästi: istuusepaivankakkaralla.blogspot.fi
Terveisin,
Magdaleenan äiti


http://pediatrics.aappublications.org/content/pediatrics/early/2016/02/24/peds.2015-3223.full.pdf

http://www.washington.edu/news/2016/02/26/transgender-children-supported-in-their-identities-show-positive-mental-health/


https://helda.helsinki.fi/handle/10138/181420

perjantai 5. toukokuuta 2017

Suomeen vihdoin yhdistys!



Suomeen on vihdoin perusteilla yhdistys translasten ja -nuorten tukemiseksi!
Aivan mahtavaa!
Translasten ja -nuorten tukemiseksi perustettavan yhdistyksen perustamiskokous järjestetään 6.5.2017 klo 14:30–17:30 transtukipisteellä osoitteessa Pasilanraitio 5 (toinen kerros) 00240 Helsinki.
Paikalla on kahvia, teetä, mehua ja pientä purtavaa. Myös lastenhoito on järjestetty kokouksen ajaksi.
Lisätietoja: Riikka Aapalahti / r.aapalahti@gmail.com

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kaksi mahdollista polkua


Magdaleena elää kohtalaisen huoletonta lapsen elämää. Eniten häntä ehkä huolestuttaa sellaiset asiat, että entäs jos se toinen transsukupuolinen heidän koulustaan tulee lasten tapaamiseen ja sen jälkeen kaikki tietävät pippelistä ja joskus hän pohtii sellaisia huolestuttavia asioita kuin, että onko mummi niin vanha, että hän kuolee kohta(ei onneksi ole). Muuten Magdaleena leikkii huolettomana sisarustensa ja kavereidensa kanssa, pelaa tabletilla, tekee läksyjä, kuuntelee musiikkia ja lukee Barbie-lehtiä. Mutta entäs sitten? Nyt hän on onnellinen, mutta entäs teini-iän tullen?

On kaksi hyvin mahdollista polkua. On se mitä hän voisi olla ja on se millaista hänellä saattaa olla, jos uusi translaki toteutuu vain pieniltä osin.


Jos saisimme translain ja asiallisen käypähoitosuosituksen, Magdaleenalle voisi käydä näin:

Ennen teini-ikää muuttaisimme Magdaleenan juridisen sukupuolen tytöksi ja näin ollen hän voisi kulkea bussilla ylä-asteelle ja hän voisi olla koulussa aivan virallisesti oikealla nimellään, ilman jatkuvaa pelkoa paljastumisesta "ei-kokonaan-tytöksi". Hän voisi saada murrosikää jarruttavan blokkerihoidon ja hänen pippelinsä ei kasvaisi ainakaan hirveästi. Hän näyttäisi nuorelta tytöltä koko teini-ikänsä ja voisi jatkaa onnellista lapsuuttaan melko huolettomaan teini-ikään. Blokkerihoito ei vähentäisi kuitenkaan aivojen kasvua ja hän pärjäisi koulussa samalla tavoin hyvin kuin nytkin; ehkä peremminkin, koska muut kärsisivät hormoonimyrskyistä. Ehkä hän saisi ensisuudelmansa kyläkaupan kulmalla, lähettelisi tuhottomasti selfieitä kavereidensa kanssa toisilleen ja juoruaisi muiden tyttöjen kanssa kaikista koulun pojista... kokoajan... välillä ruokapöydässäkin ja suuttuisi, kun siitä sanottaisiin. Hän punastuisi, kun "se poika" katsoisi liian pitkään ruokajonossa ja olisi huolissaan siitä, että hänellä ei olisi kerrassaan mitään päällepantavaa. Niin... ja hän valittaisi kotiintuloajoista ja sanoisi, että me vanhemmat pilaisimme hänen elämänsä lopullisesti, koska emme päästäisi häntä vappuna kaupungille. Miten mielelläni minä riitelisinkään hänen kanssaan tavallisista asioista! 18-vuotiaana tai ehkä jo aiemmin hän voisi aloittaa naishormoonien käytön. Hänen rintansa kasvaisivat tavallisiksi. Toisesta tulisi ehkä hieman suurempi ja se harmittaisi häntä loputtomasti. Hänen äänensä matalenisi naisen ääneksi ja hän kuulostaisi joskus ihan biologiselta äidiltään. Hän lukisi niskansa kipeäksi enkun kokeisiin ja söisi suklaata koko päivän, koska "se poika" ei tykännytkään hänen kuvastaan somessa. Hänelle tehtäisiin alakerran leikkaukset lukulomalla ja samalla hän lukisi ylioppilaskokeisiin. Hän valmistumispäivänä tuskastelisi hiustensa kanssa, rakastaisi uutta luomiväriä ja vihaisi finnejään ja sitten hän olisi valmis nainen ja valmis elämään.

Tai sitten, jos emme saa translakia Magdaleenalle ajoissa, eikä transukupuolisille tehdäkään hyvää käypähoitosuositusta. Silloin Magdaleenalle voi käydä näin:

Magdaleena joutuisi pitämään kouluun mennessään kolikoita taskussaan mukana sitä varten, että joku bussikuski ei hyväksyisikään Magdaleenan pojalle rekisteröityä bussikorttia. 13-vuotiaana hän vihdoin pääsisi transtutkimuksiin. Kotona hän itkisi syvästi loukkaantuneena ammatti-ihmisten tekemiä kysymyksiä: "Pissaatko sinä seisaaltasi? Entä jos joutuisit olemaan poika koko elämäsi, miltä se sinusta tuntuisi?" Kauppakeskuksessa hän ei tietäisi mihin vessaan mennä. Uimaan hän ei enää suostuisi. Parta alkaisi kasvaa. Ääni matalenisi miehekkääksi, eikä hän enää puhuisi kuulematta omaa ääntään. Hän puhuisi vähemmän, eikä höpöttäisi jonninjoutavia enää koskaan. Hänestä ei saisi ottaa valokuvia ja hän ei sanoisi sanaakaan videolle, jossa muut huutaisivat kilpaa mummille: "Hyvää joulua!" Hänelle kasvaisi leveät hartijat ja hänelle tulisi aatamin omena. Hänen itsetuntonsa alenisi ja Magdaleenan tuntien, hän vetäytysi omaan kuoreensa. Kotona äiti olisi ainut, joka häntä ymmärtäisi. Ei ehkä tarvitsisi koskaan tapella kotiituloajoista ja silloin kun joskus bussi olisi myöhässä lumisateen vuoksi, me katsoisimme ikkunasta häntä odottaen ja toivoisimme, että hän ei olisi tehnyt itselleen mitään. Koska transnuorilla on usein psykiatrisia ongelmia, hän saisi kokoajan säännöllistä hoitoa nuorten psykiatrisella ja ehkä hänelle etsittäisiin sopivaa masennuslääkettä ja lopulta 16-vuotiaana hän saisi blokkerihoidon, jos hän osaisi esittää tarpeeksi vakaata... kun melkein kaikki muutokset mieheksi olisi jo läpikäyty. Täysi-ikäisenä hän kävisi vuosikausia kivuliaassa laserhoidossa, jossa hänen partansa juuria tuhottaisiin, hänelle laitettaisiin silikonirinnat, hänen kasvojen luustoa ja aatamin omenaa korjailtaisiin ja hän kävisi puheterapiassa harjoittelemassa korkeammalta puhumista. Ehkä hän muutoksen läpikäytyään jaksaisi opiskella. Menisi vähintään aikaa, ennen kuin hän olisi uudestaan Magdaleena. Jos olisi enää koskaan.

Magdaleena ei ole ainut lapsi tai nuori, jolle laki ja käypähoitosuositús olisi helpotus tai jopa pelastus. Mutta meillä on kiire. Emme ehdi odotella uusia eduskuntavaaleja ja uutta hallitusta. Meillä on kiire, koska tälläkin hetkellä joku Magdaleenan kaltainen nyppii ensimmäisiä partakarvojaan pinseteillä peilin edessä ja itkee hiljaa. Siksi.