Negatiivista palautetta

Haluaisin vastata tässä eräällä sosiaalisen median seinällä saamaani kritiikkiin julkisesti.

Jos sinulla, joka luet tämän, sattuu olemaan asiasta kokemukseen pohjautuvia mielipiteitä/mielipidettä, olisin enemmän kuin kiitollinen, jos kerkiäisit kommentoimaan tätä tekstiä.

Tässä punaisella palautetta ja välissä mustalla sitten oma vastineeni:

Terapeuttiko tässä on nyt tehnyt väärin? Tarhaikäisen lapsen saa parissa päivässä uskomaan vaikka mihin, jos sinnikkäästi yrittää. Vastuutonta toimintaa vanhemmilta. Oma poikani leikkii välillä kissaa, pitäisikö tämä 5-v kolli viedä jo leikkaukseen?

Kyllä sitä vaan joutuu omaakin poikaa pyytämään siirtymään ruokapöytää syömään, vaikka kissat syö lattialla. Ja olen kieltänyt myös kissanvessan hankkimisen hänen tarpeilleen. Olenko nyt huono äiti? En, vaan kerron lapselleni rehellisesti mikä ja kuka hän on, aivan kuten terpeutti on heillekin maininnut. Kerrotaan faktat. Yhtään trans-ihmisiä halveksumatta, päin vastoin. On upeaa jos uskaltaa AIKUISENA näyttää todellisen itsensä. Vanhemman täytyy näyttää tie siihen asti.
Totta on, että vanhemman täytyy tukea lasta omissa tunteissaan, mutta pitää pysyä todellisuudessa.

Ihmisillä on eri tapoja kasvattaa lapsia. Minusta henkilökohtaisesti on upeaa, jos jo lapsi uskaltaa näyttää todellisen itsensä. Neljän vuoden eläminen omaksi tuntemassaan sukupuolessa ei ole mikään hetkellinen päähän pistos tai ohi menevä leikki, eikä tämä terapeuttitäti ollut ensimmäinen viranomainen, jonka kanssa olemme olleet asian tiimoilta tekemisissä. Tosin ihan ensimmäinen, jonka suhtautumistapa oli ylenkatsova. Magdaleena on sitä paitsi nykyään koulu-ikäinen.

Magdaleena kyllä joutui hyvin selkeästi kuukausien ajan esittämään meille asiaansa omasta sukupuolenkokemuksestaan, ennen kuin otimme yhteyttä transtukikeskukseen ja aloimme ottaa asiasta muutenkin selvää. Me vanhemmat olemme tuikitavallisia cis-sukupuolisia valkoihoisia keskiluokkaan kuuluvia heteroita, jotka eivät ole koskaan olleet osana vähemmistöä missään asiassa, joten asia oli meille aluksi hyvin vieras.

Vanhemman täytyy tukea lastaan tunteissaan minunkin mielestäni ja jos lapsella sattuu olemaan aivoistaan ja identiteetistään poikkeava ruumis, vanhemman on seistävä lapsensa rinnalla, vaikka koko maailma olisi vastassa. Transsukupuoliselle ihmiselle sukupuoli-identiteetti on totta. Se on aivan yhtä totta, oli hän sitten lapsi tai aikuinen. Sukupuolituntemus saattaa muuttua, mutta silti tällä hetkellä tämä on täyttä totta, eikä se muuksi muutu lasta loukkaamalla.


Eli henkilö "kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on syntymässä luokiteltu sukuelinten perusteella." (wikipediasta) Eihän tässä voi kuin suuresti ihmetellä vanhempien toimintaa asian suhteen. Lapsilla tulee vaiheita joissa pelätään, leikitään ja keksitään asioita. Vanhempien/huoltajien tehtävä on oikaista räikeimmät mielikuvituksen tuotteet. Miehellä on pippeli, naisella pimppi.

Jos joku mies menettää sukupuolielimensä onnettomuudessa, onko hän enää mies? No, tietenkin on. Sukupuoli ei ole elimestä kiinni. Sukupuolikokemus syntyy aivoissa ja on niin vahva, että sitä ei voi ulkopuolelta käsin millään muuttaa. Se, mitkä sukupuolielimet lapsella on, eivät valitettavasti määrää hänen sisäsyntyistä sukupuoli-identiteettiään. Siksi valitettavasti, koska jos asia olisi niin yksioikoinen ja helppo, säästyttäisiin monelta mielipahalta.

Varmasti tässäkin palautteessa oli taka-ajatuksena suojella lasta kiusaamiselta. Meillä sitä ongelmaa ei onneksi ole. Kukaan ei kiusaa Magdaleenaa. Esikoulun todistuksessa luki Magdaleenan tyttönimi, sosiaalityöntekijät kutsuvat häntä tyttönimellä, aiemmissa epikriiseissä on tyttönimi ja syntymänimi on vain suluissa, kaikki ympäristön ihmiset kutsuvat häntä tyttönimellä, hän on iloinen, sympaattinen, valoisa ja onnellinen, mitä hän ei ihan varmasti olisi, ellei saisi elää tuntemansa sukupuolen mukaan.

Ennen oli tieteessäkin ihan oikeasti vallalla käsitys, jonka mukaan sukupuoli on kasvatuksen tulos. Surullisin tapaus tästä on David Reimerin tapaus, jossa pojan penis vaurioitui ympärileikkauksen yhteydessä ja hänet päätettiin kasvattaa tyttönä. David riisti myöhemmin itseltään hengen tämän kokeilun takia. Täällä linkki tapaukseen:  http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Reimer


Viisivuotias lapsi ei ole mielestäni kypsä tekemään tuommoisia päätöksiä. Samaa mieltä tuntui olevan terveydenhuoltoalan ammattilainen, eli blogitekstissä parjattu "terapeuttitäti". Mielipideasioita nämäkin tietysti, mutta toisaalta pitää olla äärimmäisen varovainen kun kyseessä on lapsi. Kuten todettua, lapsen kasvatuksessa myös vanhemmilla on vastuunsa, ja jos jokaista lapsen päähänpistoa käsitellään tosiasiana, niin eihän siitä mitään tule.

Kyseessä ei ole päätös, vaan tuntemus. Viisivuotias on helppo manipuloida jopa siivoamaan lelunsa, mutta hänen tuntemuksiaan sukupuolestaan ei voi muuttaa. Magdaleena alkoi tuntea näin kolmen vanhana ja nyt hän on kouluikäinen. Lapsen voi opettaa peittämään tunteensa, mutta sisimmältään ne eivät muutu. Jos lasta tai aikuista lähdetään manipuloimaan muuksi, kuin hän on, syntyy suuri hengen menetyksen riski. Myös siis lapset tekevät itsemurhia, koska eivät ole tunteneet tulleensa hyväksytyksi sukupuoli-identiteetissään. Ottaisinko siis riskin, että pakottaisin muutamien ihmisten mielipiteiden vuoksi lapseni olemaan syntymäsukupuolessaan siitäkin huolimatta, että tämän kehitys voisi alkaa taas taantua ja hän voisi riistää itseltään hengen. Vastaus on luonnollisestikin ei.

Terapeuttimummo myönsi itsekin, että hänellä ei ole tietoa, eikä kokemusta asiasta, mutta neuvoi sitten kuitenkin ymmärtämättä, mihin vaaraan hän tietämättömyyttään lapsen samalla asetti. Lapsen, jonka ympäristö tätä tätiä lukuun ottamatta hyväksyy sellaisena, kuin hän on. Koulumaailma hyväksyy hänet, lähiaikuiset hyväksyvät, sisarukset hyväksyvät... Hän on aivan onnellinen tämän hetkisessä olotilassaan ja toivoisin hänelle myös kasvavan mahdollisimman vahvan itsetunnon, ennen kuin teini-iän maanjäristykset alkavat. Se, että tietääkö hän olevansa syntymäsukupuoleltaan poika, ei liene epäselvää, koska kyseessä on aivan normaaliälyinen lapsi ja olemme myös puhuneet asiasta, vaikkakin usein lyhyesti, puheenaiheen aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

Mitä vahvempi psyykkinen pohja lapselle kehittyy, sitä helpompi hänen on kestää tulevaa. Kyse ei ole siitä, että hänelle olisi valehdeltu hänen identiteetistään tai siitä, että häntä olisi manipuloitu olemaan joku muu, kuin hän on. Olisin oikein mieluusti pitänyt hänet myös poikanani. Kyse on siitä, että me vanhemmat seisomme hänen tukenaan, hänen vierellään tukemassa häntä siihen suuntaan, mihin hän luonnostaan kasvaa.

Magdaleena ei saa toteuttaa kaikkia päähänpistojaan. Siitä ei tuolla mielikuvituksella todentotta tulisi mitään. ;)  Meidän perheessämme on tärkeää noudattaa hyviä tapoja ja myös pitää olla kiltti muille. Magdaleena ei missään nimessä ole kuriton lapsi. Sukupuoli-identiteetti ei ole sellainen asia, millä lapsi osoittaisi mieltään. Se ei ole helppoa lapselle, eikä se ole helppoa meille aikuisille. Ei siksi, että haluaisimme Magdaleenan olevan jotain muuta, mitä hän on, vaan siksi, että jonain päivänä Magdaleenan on kohdattava ymmärtämättömiä ja mahdollisesti ilkeitäkin ihmisiä, joiden on helppo lyödä siihen kaikkein herkimpään kohtaan ihmisessä, eli sukupuolikokemukseen. Ja kuten kaikki tietävät, äiti voi olla vain niin onnellinen, kuin hänen onnettomin lapsensa on.

Termistö on vaikeaselkoista tässä aiheessa. Onko kyseessä siis "intersukupuolinen" henkilö jolla on molemmat sukupuolielimet? Se laittaisi tietysti asian eri valoon. Blogissa kuitenkin puhutaan transsukupuolisuudesta, joka mielestäni on toinen juttu.

Tässä vastaukseksi selventävä lainaus suoraan Wikipediasta:
"Transsukupuolisuutta on aiemmin pidetty psykologisena  ilmiönä, mutta viime aikoina on saatu viitteitä siitä, että sen alkuperä saattaa olla kehitysbiologinen. Tutkimuksissa transsukupuolisten aivoista on todettu eroja tavanomaisemmin sukupuolittuneisiin saman kromosomaalisen sukupuolen edustajiin, joten kyse ei näytä olevan pelkästä subjektiivisesta kokemuksesta. Tästä syystä transsukupuolisuutta on esitetty luokiteltavaksi intersukupuolisuuden muodoksi."

Kylmiä kokemuksia lastenpsykiatriselta poliklinikalta

Olen nyt käynyt kolme kertaa puhumassa Magdaleenan asioista lasten psykiatrisella poliklinikalla.

Olenko saanut sieltä tukea? En.

Jos aiemmin olin sinut asian kanssa, niin nyt kylmää selkäpiitä enemmän kuin koskaan.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että itselläni olisi kipeitä tuntemuksia tai epävarmuuksia oman sukupuoleni kanssa ja siitä huolimatta olen ihan rikki ja loukattu sieltä pois tullessani. Miten ihmeessä ne ihmiset, jotka ovat valmiiksi satutettuja sinne mennessään, selviävät ehjinä sieltä pois?

No, nyt kuitenkin tänään tämä vanha ja kokenut terapeuttitäti, jonka kanssa keskustelin, oli sitä mieltä, että meidän tulisi pysyä realiteeteissa siinä asiassa, että Magdaleena on poika, jolla on kikkeli ja hän vain pukeutuu tytöksi ja hän haluaisi olla tyttö. Hän sanoi, ettemme voi jatkaa Magdaleenan huijaamista tässä asiassa, koska Magdaleena ei ole tyttö. Magdaleenaa tulisi alkaa hänen mielestään valmistelemaan tosi elämään, jossa hän kuitenkin tulee olemaan sen asian kanssa tekemisissä, ettei ole oikea tyttö.

Eli jos noudatamme terapeutin ohjetta, katkaisemme nyt Magdaleenan onnellisen lapsuuden ja alamme hokea sitä samaa, mitä Magdaleena on jo ihan tarpeeksi kuullut muiden, kuin oman perheensä suusta. Emme siis saa antaa hänen sukupuoli-identiteettinsä olla totta, vaan meidän olisi ryhdyttävä väheksymään hänen kokemuksiaan sillä tavalla, kun se on meidän yhteiskunnassamme hyväksyttävää.

Kerroin terapeutille Magdaleenan olevan hyvin hyvin herkkä ja tämän asian olevan hänelle hyvin hyvin kipeä, mutta terapeutin mielestä meidän tehtävämme on kasvattaa Magdaleenasta niin vahva, että hän kestää elämän realiteetit, kuten sen, että joskus lentokentillä kurkistetaan housuihin, jos ei pukeudu "oikean" sukupuolensa mukaisesti. Kyllä kuulemma seitsenvuotias jo ymmärtää.

Niin ja lopuksi terapeutti sanoi, ettei hän muuten tiedä asiasta mitään.

No, kiitos nyt kuitenkin sitten neuvoista.

Matkalla psykiatriselle poliklinikalle

Aurinko paistoi ihanasti ja koivut olivat hiirenkorvilla. Oli ihanaa kesän tuntua ilmassa, kun ajoimme Magdaleenan kanssa psykiatriselle poliklinikalle. Katsellessaan ulos talven harmauttamasta autonikkunasta Magdaleena yht`äkkiä totesi: "Minusta tulee isona puutarhatäti. Minä kasvatan puutarhassani ruusuja, keijukaisia, kirsikoita ja sen semmoisia." En osannut vastata mitään järkevää, hymyilin vain ja mietin, miten ihana onnellinen puutarhatäti pienestä Magdaleenastani varmasti tuleekaan.

Psykiatrisen polin jälkeen shoppailimme ja kävimme ravintolassa. Päivä oli Magdaleenan elämänsä päivistä kaikkein paras... taas. Semmoinen luonne se on, se minun pieni tyttöni. :)

Niin... miksi siis menimme psykiatriselle poliklinikalle..? Koska meillä täällä Suomessa transsukupuolisuus on sairaus ja nyt sitten tutkitaan, miten oikein Magdaleena voikaan tuntea olevansa tyttö, vaikka hänellä on housuissaan pippeli. Kolme kertaa vielä joudutaan käymään tutkimuksissa. Toivottavasti herkälle pienelle tytölleni ei tule painajaisia. Toivoisin, että olisivat hienovaraisia.

Minuakin haastatellaan/kuulustellaan vielä kolme kertaa aina tunti kerrallaan. Kestän kyllä sen ja yritän valistaa hoitajaa parhaani mukaan sukupuolen moninaisuudesta. Toivon, että tädillä on hyvä asenne.

Koskahan Suomikin astuisi tälle vuosituhannelle? Ettei uusien sukupolvien tarvitsisi enää kokea olevansa nöyryytettyinä. Maltahan sai tänä vuonna juuri hienon lain: Maltalle yksimielisesti maailman paras translaki – myös Suomeen vaaditaan lakiuudistusta Mitähän se olisi muilta pois, jos alle 18-vuotiaana saisi jo vaihtaa sukupuoltaan kokemuksiensa mukaiseksi huoltajan ilmoituksella. Yksikään vanhempi ei huvikseen alkaisi vaihtamaan lapsensa juridista sukupuolta. Monen alle 18-vuotiaan elämää se helpottaisi valtavasti. VALTAVASTI. Ja säästäisi myös ehkä monen nuoren vakavalta masennukselta ja jopa kuolemalta.

Jos sinä lukija satut olemaan nuori ja sukupuolesi on ristiriidassa kehosi kanssa, niin tiedä se, että se on ihan ihan normaalia ja paljon tavallisempaa, kuin uskotkaan.