Tässä monesti vuosien varrella ja viimeksi tänä aamuna...
...useampi ammattilainen, joka ei tunne Magdaleenaa henkilökohtaisesti, on sanonut, että syntymäsukupuolen salaisuuden kantaminen on lapselle liian suuri taakka kannettavaksi. Lasta olisi tuettava olemaan sinut biologisen sukupuolensa kanssa. Kertomaan ihmisille ylpeänä olevansa transtyttö.
On olemassa rohkeita transaikuisia ja translapsia, jotka kertovat jopa julkisuudessa asti olevansa transihmisiä. Ihmisiä, jotka voimaantuvat vertaistukitapaamisista ja pridekulkueista. Jotka ovat eturintamassa taistelemassa transihmisille ihmisoikeuksia ja tekemässä tunnetuksi asiaa, joka oli ennen suuri tabu. Olen hyvin iloinen heistä! Luen lehtijuttuja heistä ja varmasti itse kuuluisin heidän joukkoonsa, jos olisin itse sateenkaari-ihminen.
Sitten on olemassa yksityisempiä ihmisiä. On olemassa transaikuisia ja transtaustaisia aikuisia, jotka eivät halua puhua tai puhuttavan yksityisistä asioistaan ulkopuolisille. On olemassa sellaisia lapsia, jotka haluavat vain elää omaksi tuntemassaan sukupuolessaan ilman, että kukaan puhuu heidän sukupuolestaan varsinkaan seläntakana, niinkuin usein ala-asteelaisten keskuudessa tapahtuu. Seläntakana puhutaan myös yläasteilla, lukioissa, ammattikouluissa ja työpaikoilla. On paljon ihmisiä, joille sellainen puheenaiheena oleminen on musertavaa.
Luulen, että ajatusvirhe näiden hyvää tarkoittavien terveydenhuollon tätien ja setien mielissä on toiseuttaminen. He ajattelevat transihmiset joiksikin toisiksi; eivätkä osaa ajatella itseään samaan tilanteeseen. Magdaleenalle transsukupuolisuutensa paljastaminen olisi käytännössä sama asia, kun hän paljastaisi sukuelimensä erikoisuuden muille. Muutenhan koulukaverit nimittäin jo tuntevat hänet. Hän ei esitä ketään toista, vaan vilpittömästi on sukuelintään lukuunottamatta oma itsensä. Sitähän hän juuri pelkää. Että muut eivät enää näkisi häntä, vaan hänen biologisen sukupuolensa.
Koulu on lapsen työpaikka ja pakottamalla Magdaleena paljastamaan itsensä, pakottaisin hänet antamaan sukuelimensä muiden puheenaiheeksi. Meidänkään länsimaisessa avoimessa kulttuurissamme ei ole tavallista kertoa työpaikoilla asioita omasta sukuelimestään. Ei sitä, kuinka pitkä tai paksu sukuelin on, onko elin kuiva tai karkaileeko virtsa. Onko sheivattu vai ei, kasvaako peräaukossa karvoja ja jos kasvaa, minkä värisiä ne ovat. Kyllä meidän kaikkien sukuelin on yksityiskohtineen meidän omaa yksityistä omaisuuttamme ja kaikkein vähiten sellaista tietoa, josta haluamme muiden työpaikoillamme puhuvan selkämme takana.
Joku on avoimempi, rohkeampi ja taistelun eturintamassa ja sitten on näitä Magdaleenoja, jotka haluavat elää omaa ainutlaatuista elämäänsä ilman, että ovat puheenaiheina sen enempää, mitä muutkin ovat.