perjantai 12. kesäkuuta 2015

Neuvoja Nuorisopsykiatrian erityispalveluiden poliklinikalta

Pyysimme itse lähetettä lääkäriltä tutkimuksiin, koska ajattelimme hyväuskoisesti helpottavamme lapsemme tulevaisuutta näin paljon, mutta oman kuntamme psyk. polilla saimme lunta tupaan.

Anoimme jo kahden tutkimuskerran jälkeen siirtoa toiseen yksikköön Helsinkiin, koska nykyään on lain mukaan oikeus valita hoitopaikkansa ja itseasiassa laissa on myös kohta, jossa sanotaan, että trans-asioita ei voi tutkia muualla, kuin Helsingissä tai Tampereella.

Näin laissa sanotaan:
"Sukupuolen muuttamiseen tähtäävän tutkimuksen ja hoidon järjestäminen
Sukupuolen muuttamiseen tähtäävä tutkimus ja hoito keskitetään Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan ja Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Kun henkilö hakeutuu hoitoon transseksuaalisuuden takia tai hänen sukupuoli-identiteettinsä muutoin vaatii selvitystä, hänet tulee ohjata jatkotutkimuksiin toiseen edellä mainituista sairaaloista.
Sukuelinkirurgian toteuttaminen keskitetään kohdun ja munasarjojen poistoa lukuun ottamatta Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan."
 
Laissa ei puhuta missään kohden, minkä ikäisestä henkilöstä on kysymys, mutta tämä ei ilmeisesti koske lapsia?
 
Koska oman kuntamme lasten psykiatrinen poliklinikka ei tiennyt, mihin laittaa lähetteen eteenpäin, lupasin ottaa asiasta itse selvää pikipäin. Transtukikeskuksen soittoaika olisi vasta ensiviikolla, mutta tämä asia pitäisi saada selville nopeasti, joten otin yhteyttä Nuorisopsykiatrisen erityispalveluiden poliklinikkaan ja sieltä sain neuvoja puhelimitse:
 
Kun kerroin, että haluaisin näin helpottaa tyttäreni myöhempiä tutkimuksia, työntekijä langan toisessa päässä sanoi:
 
 "Joka tapauksessa kaikki joutuvat käymään saman myllyn läpi, oli lapsuudesta dokumentteja tai ei, eli ette pysty helpottamaan tällä tavoin lapsenne asioita ollenkaan. Vaikka kyllä tietysti kaikki dokumentit pyritään sitten aikuisena kaivamaan esille."
 
Kun ihmettelin, että mitä nyt pitäisi sitten tehdä, niin sain neuvon:
 
"Näin nuoren kanssa ei voida tehdä mitään, mutta kannattaa ottaa yhteyttä esim. oman koulun kouluterveydenhoitajaan tai olla hoidossa siellä oman kunnan psyk. polilla, jos on muita huolia, kuin tämä trans-asia."
 
Jos joku asiaan perehtynyt tai siitä kokemusta omaava sattuu tämän lukemaan, niin olisiko mitenkään mahdollista, että laittaisi kommenttia siitä, että meneekö tämä tosiaan näin? Ja mitä nyt kannattaisi tehdä vai kannattaako nyt tehdä mitään?
 
 

10 kommenttia:

  1. Satunnaisten psykiatristen hoitohenkilöiden sijaan kyselisin transpolilta itseltään miten on, kannattaako se. Joitain elämää helpottavia hoitoja on mahdollista saada jo alaikäisenä, vanhempien luvalla. Muistelisin kuulleeni ainakin sellaisista hormonivalmisteista, jotka lykkäävät fyysistä murrosikää sen aikaa, että nuori on valmis aloittamaan hoidot oikeaan sukupuoleen. Jotkut ovat käyttäneet sitä myös saadakseen lisäaikaa miettiä sukupuoltaan ja korjaushoitoja.

    VastaaPoista
  2. viiskymppinen transnainen18. kesäkuuta 2015 klo 2.43

    Ei taida oikein kenelläkään olla kokemuksia lapsen transsukupuolisuustutkimuksista!

    Tässä muutama linkki, jotka voivat antaa jotain eväitä:

    http://transtukipiste.fi/translaki-jarjestot-iloitsevat-ministeriotyoryhma-haluaa-selvittaa-itsemaaraamisoikeuden-sukupuoleen/

    Tietopaketti sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta oppilaitoksille, työpaikoille ja viranomaisille
    http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3583-9

    STM:n esitteet tasa-arvolaista ja sukupuolen moninaisuudesta eri kohderyhmille
    http://wom.fi/2015/05/sukupuolen-moninaisuus-ja-tasa-arvolaki/

    VastaaPoista
  3. viiskymppinen transnainen18. kesäkuuta 2015 klo 2.50

    niin, ja täällä vielä:

    http://transtukipiste.fi/lapsille-ja-nuorille/

    ja sieltä "opas lapsen sukupuolen kehityksestä huolestuneille vanhemmille" (joka kuitenkin lienee suurimmaksi osaksi tarpeeton sinulle): http://transtukipiste.fi/wp-content/uploads/2013/06/opas-lapsen-sukupuolen-kehityksest%C3%A4-huolestuneille-vanhemmille.doc

    Kaiken kaikkiaan Transtukipiste on hyvä paikka neuvojen saamiselle muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mulle linkit ovat tuttuja, niin ne eivät mene hukkaan sillä joku tietoa janoava saattaa löytää ne tätä kautta! KIITOS!

      Poista
  4. Alaikäinen ei valitettavasti Suomessa voi päästä mukaan transtutkimuksiin - näin minä olen käsittänyt. Muutamasta poikkeuksesta olen kuullut kyllä, mutta minulla ei muuten ole tietoa, miten sinulla kannattaisi jatkaa tästä eteenpäin.

    Tottahan lapsella on vaikea olla "väärässä" kehossa, että ei sen asian kannata antaa vain olla, mutta keinot on aika vähäiset kun eivät ota alle 18w sinne tutkimuksiin. Tsemppiä teille, toivottavasti asiat lähtee suttaan oikeaan suuntaan :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset eivät voi päästä Suomessa tutkimuksiin, mutta molemmilla transpoleilla Hesassa ja Tampereella on yhteistyökumppani-nuorten psyk.polit, joihin pääsee 13-vuotiaasta lähtien asiakkaaksi. Kuulemani perusteella yhtäkään lasten psyk.polia en lähtisi suosittelemaan. Jos joku nuori tuntee tarvetta, niin tutkimuksiin kannattaa lähteä jo ennen täysi-ikäisyyttä, sillä murrosikää jarruttavia hormoonivalmisteita ON olemassa ja mitä pidemmällä tutkimukset ovat 18-vuotiaaksi tullessaan, sitä nopeammin hoidot saadaan käyntiin ja pääsee ottamaan normaalielämän siivusta kiinni ja kerkiää vielä hyvin opiskella, seurustella, hölmöillä ja nauttia kaikesta siitä, mistä nuorten kuuluukin nauttia.

      Poista
    2. Lueskelin että STM olisi ottanut kannan ettei alaikäisyys ei ole este tutkimuksille. No niinhän Magdaleenan Äiti tuossa ylläkin totesi, 13-v on mahdollista päästä asiakkaaksi. Tiedän alaikäisenä myös tutkimukset läpikäyneitä henkilöitä. Mikäli diagnoosi asetetaan on mahdollista aloittaa myös hormonikorvaushoito 16-vuoden iässä.

      Poista
  5. No, tuopa helpottaa varmasti todella paljon monen nuoren matkaa aikuiseksi! :)

    VastaaPoista
  6. Nykyään niitä murrosikää lykkääviä hormonivalmisteita määrätään Suomessakin tarpeen vaatiessa. Ei ole ollut montaa kuukautta käytössä tämä käytäntö vielä. Eli tosiaan lasta voidaan auttaa eikä vain katsoa vierestä, kun keho menee pilalle, jos hänellä alkaa ilmetä kehodysforiaa murrosiän myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä ikäisenä kannattaisi hakeutua hoitoon ja mihin?

      Poista