Ensimmäinen koulupäivä ja lapsen oikeudet

 

Ihana leppoisa mustikan makuinen kesä meni riippumatossa kiikkuessa ja liian nopeasti tuli syksy ja koulut alkoivat. Ensimmäinen päivä ekalla luokalla on kenelle tahansa jännittävää, mutta meille Magdaleenan vanhemmille se oli sitä erityisesti.


Tottakai ensimmäisenä aamuna koulun pihalla on nimenhuuto, mutta meidän opettajan mielestä Magdaleenan syntymänimeä ei tarvitse muistella, kuin ehkä aikuisten kesken paperiasioita hoidettaessa. Magdaleenan syntymäsukupuoli on opettajan mielestä Magdaleenan henkilökohtainen asia ja hän saa itse päättää siitä, kertooko asiaa koskaan toisille oppilaille. Samaa mieltä ovat koulutaksissa. Kaikki koulun puitteissa tapaamani aikuiset ovat yhtä mieltä; Magdaleenan lastenoikeudet toteutuvat. Hän saa pitää salassa housujensa sisällön. Saa olla se pieni tyttö, joka hän on tunteissaan ja ajattelultaan. Hänen ei tarvitse elää lapsuuttaan poikana, joka haluaisi olla tyttö. Hän voi elää lapsuuden omana itsenään tyttönä, jonka kropassa on joitain aivojen kanssa yhteen sopimattomia osia, jotka tullaan joskus ehkäpä vielä korjaamaan vastaamaan hänen ehjää identiteettiään.

Hänelle tulee vahva omanarvontunto ja itsetunto, jonka hän ansaitsee, sillä hän kieltämättä on yksi maailman kaikkeuden suloisimmista pienistä tytöistä, vaikka itse sen sanonkin.

Meillä oli tavoite, että Magdaleena saisi mahdollisimman hyvän ja onnellisen lapsuuden ennen koulun alkua, jotta hänen aivonsa kehittyisivät mahdollisimman positiiviseksi ennen myrskyjä. Kuitenkin tämän kouluhenkilökunnan mahtavan asenteen vuoksi, asetamme mielessämme uuden tavoitteen; mahdollisimman onnellinen ala-aste ilman kiusaamista, jotta hän kestäisi murrosiässä kehonsa muutokset, jotta hän jaksaisi siihen asti, että saa myöhemmin sitten muuttua takaisin päin omaksi itsekseen.

Voisiko vielä käydä sellainen tuuri, että Suomen lainsäädäntöä muuttettaisiin niin, että lasta olisi kuultava hänen sukupuolensa suhteen niin, että lapsi voisi saada hoitoja, ennen kuin alkaa olla myöhäistä esimerkiksi äänen ja luuston suhteen.

Unicefin sivuilla on lyhennelmä kansainvälisistä lastenoikeuksista.

Laitoin translapsia eniten koskettavat kohdat tähän:

2. Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi.

3. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu.

4. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet.

12. Lapsella on oikeus ilmaista omat mielipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa ja ne on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

13. Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä, kunhan ne eivät loukkaa muiden oikeuksia. Lapsella on oikeus saada tietoa.

16. Lapsella on oikeus yksityisyyteen, kotirauhaan ja kirjesalaisuuteen. Hänen kunniaansa tai mainettaan ei saa halventaa.

19. Lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä.

31. Lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään.

Ai niin...
Huomenna on toinen koulupäivä.
Ope on kiva.
Kaverit on kivoja, jopa pojat.
Koulun piha on kiva.
Kouluruoka on hyvää. (Meillä Suomessa on hyvä ilmainen terveellinen ruoka koulussa)
Taksin setä on kiva.
Koulussa kuulemma lauletaan paljon kivoja lauluja.
Läksyt saivat Magdaleenan tuntemaan itsensä isoksi.

Ihana, kiva ja hauska uusi koululaisen elämä.
Mitä muuta sitä saattaisi kuka tahansa äiti lapselleen toivoa?

Translapsella voi olla onnellinen lapsuus. Tarvitaan vain paljon hyviä aikuisia muuriksi ympärille.

Ruusujen tragedia

Isoveli sai omasta koulustaan kevätjuhlassa ruusun ja Magdaleena sai toisen esikoulun päättäjäisissä.

Ensin ruusuilla oli vettä, sitten ne unohtuivat ikkunalaudalle ja kuivuivat siihen. Kaikkien silmät tottuivat ruusuihin, eikä kukaan olisi ikinä arvannut, että ruusujen sisällä kasvoi elämää!

Ei kukaan! Ennen kuin yhtenä aurinkoisena elokuun aamuna, kun vielä oli kesäloma, ruusuille oli käynyt hullusti!

Ensimmäiseksihän me epäilimme tietenkin, että peikko oli yöllä hiippaillut sisälle ja kiusannut kukat surkeaan kuntoon, mutta sitten Magdaleena keksi seurata kuivuneita terälehtiä, jotka johtivat ikkunan välistä jo tutuksi käyneeseen satumetsään. Meille selvisi lopulta koko tarina kokonaisuudessaan.

Ruusujen sisältä oli kuoriutunut kaksi keijukaista. Päättelimme, että keijut ovat iholtaan tummia siitä, että melkein kaikki ruusut tuodaan kotimaahamme Afrikasta ja niinhän ne olivatkin.

Nämä kaksi tummaa ja neuvokasta kukkaiskeijua, olivat suunnanneet ikkunan raosta päästyään heti suoraan lähimpään satumetsään ja taikoneet sinne ravintolan. Ravintolassa ei ole vielä liiemmilti asiakkaita, koska näin loppukesästä linnut ja oravat löytävät muutakin syömistä, mutta keijuja ravintolalla on pörrännyt enemmän ja vähemmän tutustumassa uusiin asukkaisiin.

Läheiseltä suurelta kiveltä näkyy suoraan ravintolaan ja pieni Magdaleena onkin jo istunut kivellä tovin, jos toisenkin ja nähnyt sekä ravintolan pitäjät, että niiden monet ystävät, jotka toisinaan istuskelevat terassilla ja toisinaan lentelevät touhukkaina sinne ja tänne. Syksyn tullen kun ruoka vähenee metsästä, varmasti myös linnut ja oravat tulevat vierailemaan ravintolaan.

Peikko-ongelman ratkaisu

Kuten ainakin kaikki tutut ja sukulaiset tietävät, meillä oli ennen pahemman laatuinen peikko-ongelma.

Peikot varastelivat kaikenlaista, kuten karkkia ja lapset joutuivat vähän väliä käydä niiden pesällä tarkastelemassa tilannetta. Muutakin haittaa niistä pikku ilkiöistä oli ja siksi tontut, jotka aiemmin asuivat pihapiirissä, olivat muuttaneet evakkoon mihin lienee.

Lopulta Magdaleenalla ja sen sisaruksilla meni aivan kokonaan hermot tähän hyvin hankalaan tilanteeseen ja he päättivät tehdä sateenkaari-taijan. He kokosivat voimansa ja taikaesineensä ja loihtivat sellaisen taijan, että mikäli peikko pihaan astuu, se muuttuu välittömästi kiveksi.

Niin siinä sitten kävi, että peikko hipsi yöllä metsästä ja yritti mokoma pissata meidän puutarhalampeemme ja muuttui sitten niille sijoilleen kiveksi.

 

Seuraavana iltana lapset jättivät lautoja ja muita rakennustarvikkeita tonttuja varten ja tontut rakensivat niistä yhden yön aikana näin hienon talon!

 

 

 

Nyt tontut uivat lammessa onnellisina joka päivä ja kalastelevat hyttysentoukkia pieneltä laituriltaan.

 

 

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Neuvoja Nuorisopsykiatrian erityispalveluiden poliklinikalta

Pyysimme itse lähetettä lääkäriltä tutkimuksiin, koska ajattelimme hyväuskoisesti helpottavamme lapsemme tulevaisuutta näin paljon, mutta oman kuntamme psyk. polilla saimme lunta tupaan.

Anoimme jo kahden tutkimuskerran jälkeen siirtoa toiseen yksikköön Helsinkiin, koska nykyään on lain mukaan oikeus valita hoitopaikkansa ja itseasiassa laissa on myös kohta, jossa sanotaan, että trans-asioita ei voi tutkia muualla, kuin Helsingissä tai Tampereella.

Näin laissa sanotaan:

"Sukupuolen muuttamiseen tähtäävän tutkimuksen ja hoidon järjestäminen

Sukupuolen muuttamiseen tähtäävä tutkimus ja hoito keskitetään Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan ja Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Kun henkilö hakeutuu hoitoon transseksuaalisuuden takia tai hänen sukupuoli-identiteettinsä muutoin vaatii selvitystä, hänet tulee ohjata jatkotutkimuksiin toiseen edellä mainituista sairaaloista.

Sukuelinkirurgian toteuttaminen keskitetään kohdun ja munasarjojen poistoa lukuun ottamatta Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan."

 

Laissa ei puhuta missään kohden, minkä ikäisestä henkilöstä on kysymys, mutta tämä ei ilmeisesti koske lapsia?

 

Koska oman kuntamme lasten psykiatrinen poliklinikka ei tiennyt, mihin laittaa lähetteen eteenpäin, lupasin ottaa asiasta itse selvää pikipäin. Transtukikeskuksen soittoaika olisi vasta ensiviikolla, mutta tämä asia pitäisi saada selville nopeasti, joten otin yhteyttä Nuorisopsykiatrisen erityispalveluiden poliklinikkaan ja sieltä sain neuvoja puhelimitse:

 

Kun kerroin, että haluaisin näin helpottaa tyttäreni myöhempiä tutkimuksia, työntekijä langan toisessa päässä sanoi:

 

 "Joka tapauksessa kaikki joutuvat käymään saman myllyn läpi, oli lapsuudesta dokumentteja tai ei, eli ette pysty helpottamaan tällä tavoin lapsenne asioita ollenkaan. Vaikka kyllä tietysti kaikki dokumentit pyritään sitten aikuisena kaivamaan esille."

 

Kun ihmettelin, että mitä nyt pitäisi sitten tehdä, niin sain neuvon:

 

"Näin nuoren kanssa ei voida tehdä mitään, mutta kannattaa ottaa yhteyttä esim. oman koulun kouluterveydenhoitajaan tai olla hoidossa siellä oman kunnan psyk. polilla, jos on muita huolia, kuin tämä trans-asia."

 

Jos joku asiaan perehtynyt tai siitä kokemusta omaava sattuu tämän lukemaan, niin olisiko mitenkään mahdollista, että laittaisi kommenttia siitä, että meneekö tämä tosiaan näin? Ja mitä nyt kannattaisi tehdä vai kannattaako nyt tehdä mitään?

 

 

Negatiivista palautetta

Haluaisin vastata tässä eräällä sosiaalisen median seinällä saamaani kritiikkiin julkisesti.

Jos sinulla, joka luet tämän, sattuu olemaan asiasta kokemukseen pohjautuvia mielipiteitä/mielipidettä, olisin enemmän kuin kiitollinen, jos kerkiäisit kommentoimaan tätä tekstiä.

Tässä punaisella palautetta ja välissä mustalla sitten oma vastineeni:

Terapeuttiko tässä on nyt tehnyt väärin? Tarhaikäisen lapsen saa parissa päivässä uskomaan vaikka mihin, jos sinnikkäästi yrittää. Vastuutonta toimintaa vanhemmilta. Oma poikani leikkii välillä kissaa, pitäisikö tämä 5-v kolli viedä jo leikkaukseen?

Kyllä sitä vaan joutuu omaakin poikaa pyytämään siirtymään ruokapöytää syömään, vaikka kissat syö lattialla. Ja olen kieltänyt myös kissanvessan hankkimisen hänen tarpeilleen. Olenko nyt huono äiti? En, vaan kerron lapselleni rehellisesti mikä ja kuka hän on, aivan kuten terpeutti on heillekin maininnut. Kerrotaan faktat. Yhtään trans-ihmisiä halveksumatta, päin vastoin. On upeaa jos uskaltaa AIKUISENA näyttää todellisen itsensä. Vanhemman täytyy näyttää tie siihen asti.
Totta on, että vanhemman täytyy tukea lasta omissa tunteissaan, mutta pitää pysyä todellisuudessa.

Ihmisillä on eri tapoja kasvattaa lapsia. Minusta henkilökohtaisesti on upeaa, jos jo lapsi uskaltaa näyttää todellisen itsensä. Neljän vuoden eläminen omaksi tuntemassaan sukupuolessa ei ole mikään hetkellinen päähän pistos tai ohi menevä leikki, eikä tämä terapeuttitäti ollut ensimmäinen viranomainen, jonka kanssa olemme olleet asian tiimoilta tekemisissä. Tosin ihan ensimmäinen, jonka suhtautumistapa oli ylenkatsova. Magdaleena on sitä paitsi nykyään koulu-ikäinen.

Magdaleena kyllä joutui hyvin selkeästi kuukausien ajan esittämään meille asiaansa omasta sukupuolenkokemuksestaan, ennen kuin otimme yhteyttä transtukikeskukseen ja aloimme ottaa asiasta muutenkin selvää. Me vanhemmat olemme tuikitavallisia cis-sukupuolisia valkoihoisia keskiluokkaan kuuluvia heteroita, jotka eivät ole koskaan olleet osana vähemmistöä missään asiassa, joten asia oli meille aluksi hyvin vieras.

Vanhemman täytyy tukea lastaan tunteissaan minunkin mielestäni ja jos lapsella sattuu olemaan aivoistaan ja identiteetistään poikkeava ruumis, vanhemman on seistävä lapsensa rinnalla, vaikka koko maailma olisi vastassa. Transsukupuoliselle ihmiselle sukupuoli-identiteetti on totta. Se on aivan yhtä totta, oli hän sitten lapsi tai aikuinen. Sukupuolituntemus saattaa muuttua, mutta silti tällä hetkellä tämä on täyttä totta, eikä se muuksi muutu lasta loukkaamalla.


Eli henkilö "kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on syntymässä luokiteltu sukuelinten perusteella." (wikipediasta) Eihän tässä voi kuin suuresti ihmetellä vanhempien toimintaa asian suhteen. Lapsilla tulee vaiheita joissa pelätään, leikitään ja keksitään asioita. Vanhempien/huoltajien tehtävä on oikaista räikeimmät mielikuvituksen tuotteet. Miehellä on pippeli, naisella pimppi.

Jos joku mies menettää sukupuolielimensä onnettomuudessa, onko hän enää mies? No, tietenkin on. Sukupuoli ei ole elimestä kiinni. Sukupuolikokemus syntyy aivoissa ja on niin vahva, että sitä ei voi ulkopuolelta käsin millään muuttaa. Se, mitkä sukupuolielimet lapsella on, eivät valitettavasti määrää hänen sisäsyntyistä sukupuoli-identiteettiään. Siksi valitettavasti, koska jos asia olisi niin yksioikoinen ja helppo, säästyttäisiin monelta mielipahalta.

Varmasti tässäkin palautteessa oli taka-ajatuksena suojella lasta kiusaamiselta. Meillä sitä ongelmaa ei onneksi ole. Kukaan ei kiusaa Magdaleenaa. Esikoulun todistuksessa luki Magdaleenan tyttönimi, sosiaalityöntekijät kutsuvat häntä tyttönimellä, aiemmissa epikriiseissä on tyttönimi ja syntymänimi on vain suluissa, kaikki ympäristön ihmiset kutsuvat häntä tyttönimellä, hän on iloinen, sympaattinen, valoisa ja onnellinen, mitä hän ei ihan varmasti olisi, ellei saisi elää tuntemansa sukupuolen mukaan.

Ennen oli tieteessäkin ihan oikeasti vallalla käsitys, jonka mukaan sukupuoli on kasvatuksen tulos. Surullisin tapaus tästä on David Reimerin tapaus, jossa pojan penis vaurioitui ympärileikkauksen yhteydessä ja hänet päätettiin kasvattaa tyttönä. David riisti myöhemmin itseltään hengen tämän kokeilun takia. Täällä linkki tapaukseen:  http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Reimer


Viisivuotias lapsi ei ole mielestäni kypsä tekemään tuommoisia päätöksiä. Samaa mieltä tuntui olevan terveydenhuoltoalan ammattilainen, eli blogitekstissä parjattu "terapeuttitäti". Mielipideasioita nämäkin tietysti, mutta toisaalta pitää olla äärimmäisen varovainen kun kyseessä on lapsi. Kuten todettua, lapsen kasvatuksessa myös vanhemmilla on vastuunsa, ja jos jokaista lapsen päähänpistoa käsitellään tosiasiana, niin eihän siitä mitään tule.

Kyseessä ei ole päätös, vaan tuntemus. Viisivuotias on helppo manipuloida jopa siivoamaan lelunsa, mutta hänen tuntemuksiaan sukupuolestaan ei voi muuttaa. Magdaleena alkoi tuntea näin kolmen vanhana ja nyt hän on kouluikäinen. Lapsen voi opettaa peittämään tunteensa, mutta sisimmältään ne eivät muutu. Jos lasta tai aikuista lähdetään manipuloimaan muuksi, kuin hän on, syntyy suuri hengen menetyksen riski. Myös siis lapset tekevät itsemurhia, koska eivät ole tunteneet tulleensa hyväksytyksi sukupuoli-identiteetissään. Ottaisinko siis riskin, että pakottaisin muutamien ihmisten mielipiteiden vuoksi lapseni olemaan syntymäsukupuolessaan siitäkin huolimatta, että tämän kehitys voisi alkaa taas taantua ja hän voisi riistää itseltään hengen. Vastaus on luonnollisestikin ei.

Terapeuttimummo myönsi itsekin, että hänellä ei ole tietoa, eikä kokemusta asiasta, mutta neuvoi sitten kuitenkin ymmärtämättä, mihin vaaraan hän tietämättömyyttään lapsen samalla asetti. Lapsen, jonka ympäristö tätä tätiä lukuun ottamatta hyväksyy sellaisena, kuin hän on. Koulumaailma hyväksyy hänet, lähiaikuiset hyväksyvät, sisarukset hyväksyvät... Hän on aivan onnellinen tämän hetkisessä olotilassaan ja toivoisin hänelle myös kasvavan mahdollisimman vahvan itsetunnon, ennen kuin teini-iän maanjäristykset alkavat. Se, että tietääkö hän olevansa syntymäsukupuoleltaan poika, ei liene epäselvää, koska kyseessä on aivan normaaliälyinen lapsi ja olemme myös puhuneet asiasta, vaikkakin usein lyhyesti, puheenaiheen aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

Mitä vahvempi psyykkinen pohja lapselle kehittyy, sitä helpompi hänen on kestää tulevaa. Kyse ei ole siitä, että hänelle olisi valehdeltu hänen identiteetistään tai siitä, että häntä olisi manipuloitu olemaan joku muu, kuin hän on. Olisin oikein mieluusti pitänyt hänet myös poikanani. Kyse on siitä, että me vanhemmat seisomme hänen tukenaan, hänen vierellään tukemassa häntä siihen suuntaan, mihin hän luonnostaan kasvaa.

Magdaleena ei saa toteuttaa kaikkia päähänpistojaan. Siitä ei tuolla mielikuvituksella todentotta tulisi mitään. ;)  Meidän perheessämme on tärkeää noudattaa hyviä tapoja ja myös pitää olla kiltti muille. Magdaleena ei missään nimessä ole kuriton lapsi. Sukupuoli-identiteetti ei ole sellainen asia, millä lapsi osoittaisi mieltään. Se ei ole helppoa lapselle, eikä se ole helppoa meille aikuisille. Ei siksi, että haluaisimme Magdaleenan olevan jotain muuta, mitä hän on, vaan siksi, että jonain päivänä Magdaleenan on kohdattava ymmärtämättömiä ja mahdollisesti ilkeitäkin ihmisiä, joiden on helppo lyödä siihen kaikkein herkimpään kohtaan ihmisessä, eli sukupuolikokemukseen. Ja kuten kaikki tietävät, äiti voi olla vain niin onnellinen, kuin hänen onnettomin lapsensa on.

Termistö on vaikeaselkoista tässä aiheessa. Onko kyseessä siis "intersukupuolinen" henkilö jolla on molemmat sukupuolielimet? Se laittaisi tietysti asian eri valoon. Blogissa kuitenkin puhutaan transsukupuolisuudesta, joka mielestäni on toinen juttu.

Tässä vastaukseksi selventävä lainaus suoraan Wikipediasta:
"Transsukupuolisuutta on aiemmin pidetty psykologisena  ilmiönä, mutta viime aikoina on saatu viitteitä siitä, että sen alkuperä saattaa olla kehitysbiologinen. Tutkimuksissa transsukupuolisten aivoista on todettu eroja tavanomaisemmin sukupuolittuneisiin saman kromosomaalisen sukupuolen edustajiin, joten kyse ei näytä olevan pelkästä subjektiivisesta kokemuksesta. Tästä syystä transsukupuolisuutta on esitetty luokiteltavaksi intersukupuolisuuden muodoksi."

Kylmiä kokemuksia lastenpsykiatriselta poliklinikalta

Olen nyt käynyt kolme kertaa puhumassa Magdaleenan asioista lasten psykiatrisella poliklinikalla.

Olenko saanut sieltä tukea? En.

Jos aiemmin olin sinut asian kanssa, niin nyt kylmää selkäpiitä enemmän kuin koskaan.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että itselläni olisi kipeitä tuntemuksia tai epävarmuuksia oman sukupuoleni kanssa ja siitä huolimatta olen ihan rikki ja loukattu sieltä pois tullessani. Miten ihmeessä ne ihmiset, jotka ovat valmiiksi satutettuja sinne mennessään, selviävät ehjinä sieltä pois?

No, nyt kuitenkin tänään tämä vanha ja kokenut terapeuttitäti, jonka kanssa keskustelin, oli sitä mieltä, että meidän tulisi pysyä realiteeteissa siinä asiassa, että Magdaleena on poika, jolla on kikkeli ja hän vain pukeutuu tytöksi ja hän haluaisi olla tyttö. Hän sanoi, ettemme voi jatkaa Magdaleenan huijaamista tässä asiassa, koska Magdaleena ei ole tyttö. Magdaleenaa tulisi alkaa hänen mielestään valmistelemaan tosi elämään, jossa hän kuitenkin tulee olemaan sen asian kanssa tekemisissä, ettei ole oikea tyttö.

Eli jos noudatamme terapeutin ohjetta, katkaisemme nyt Magdaleenan onnellisen lapsuuden ja alamme hokea sitä samaa, mitä Magdaleena on jo ihan tarpeeksi kuullut muiden, kuin oman perheensä suusta. Emme siis saa antaa hänen sukupuoli-identiteettinsä olla totta, vaan meidän olisi ryhdyttävä väheksymään hänen kokemuksiaan sillä tavalla, kun se on meidän yhteiskunnassamme hyväksyttävää.

Kerroin terapeutille Magdaleenan olevan hyvin hyvin herkkä ja tämän asian olevan hänelle hyvin hyvin kipeä, mutta terapeutin mielestä meidän tehtävämme on kasvattaa Magdaleenasta niin vahva, että hän kestää elämän realiteetit, kuten sen, että joskus lentokentillä kurkistetaan housuihin, jos ei pukeudu "oikean" sukupuolensa mukaisesti. Kyllä kuulemma seitsenvuotias jo ymmärtää.

Niin ja lopuksi terapeutti sanoi, ettei hän muuten tiedä asiasta mitään.

No, kiitos nyt kuitenkin sitten neuvoista.

Matkalla psykiatriselle poliklinikalle

Aurinko paistoi ihanasti ja koivut olivat hiirenkorvilla. Oli ihanaa kesän tuntua ilmassa, kun ajoimme Magdaleenan kanssa psykiatriselle poliklinikalle. Katsellessaan ulos talven harmauttamasta autonikkunasta Magdaleena yht`äkkiä totesi: "Minusta tulee isona puutarhatäti. Minä kasvatan puutarhassani ruusuja, keijukaisia, kirsikoita ja sen semmoisia." En osannut vastata mitään järkevää, hymyilin vain ja mietin, miten ihana onnellinen puutarhatäti pienestä Magdaleenastani varmasti tuleekaan.

Psykiatrisen polin jälkeen shoppailimme ja kävimme ravintolassa. Päivä oli Magdaleenan elämänsä päivistä kaikkein paras... taas. Semmoinen luonne se on, se minun pieni tyttöni. :)

Niin... miksi siis menimme psykiatriselle poliklinikalle..? Koska meillä täällä Suomessa transsukupuolisuus on sairaus ja nyt sitten tutkitaan, miten oikein Magdaleena voikaan tuntea olevansa tyttö, vaikka hänellä on housuissaan pippeli. Kolme kertaa vielä joudutaan käymään tutkimuksissa. Toivottavasti herkälle pienelle tytölleni ei tule painajaisia. Toivoisin, että olisivat hienovaraisia.

Minuakin haastatellaan/kuulustellaan vielä kolme kertaa aina tunti kerrallaan. Kestän kyllä sen ja yritän valistaa hoitajaa parhaani mukaan sukupuolen moninaisuudesta. Toivon, että tädillä on hyvä asenne.

Koskahan Suomikin astuisi tälle vuosituhannelle? Ettei uusien sukupolvien tarvitsisi enää kokea olevansa nöyryytettyinä. Maltahan sai tänä vuonna juuri hienon lain: Maltalle yksimielisesti maailman paras translaki – myös Suomeen vaaditaan lakiuudistusta Mitähän se olisi muilta pois, jos alle 18-vuotiaana saisi jo vaihtaa sukupuoltaan kokemuksiensa mukaiseksi huoltajan ilmoituksella. Yksikään vanhempi ei huvikseen alkaisi vaihtamaan lapsensa juridista sukupuolta. Monen alle 18-vuotiaan elämää se helpottaisi valtavasti. VALTAVASTI. Ja säästäisi myös ehkä monen nuoren vakavalta masennukselta ja jopa kuolemalta.

Jos sinä lukija satut olemaan nuori ja sukupuolesi on ristiriidassa kehosi kanssa, niin tiedä se, että se on ihan ihan normaalia ja paljon tavallisempaa, kuin uskotkaan.