Blogi ekaluokkalaisen transsukupuolisen pikku prinsessan onnen täyttämästä elämästä.
sunnuntai 7. elokuuta 2016
Mona Bling piristi päivän
Hyvän ystäväni kuuden vanha ihana ja utelias poika kyseli meillä kyläillessään transsukupuolisuudesta Magdaleenalle kiusallisia kysymyksiä. Selitin pojalle asioita ja hän otti tiedon vastaan todella hyvin. Poika on kasvatettu kohteliaaksi, mutta asia jäi silti vaivaamaan Magdaleenaa.
Illalla Magdaleena vain nyhjötti sohvalla kulmat kurtussa ja arvasin hänen miettivät asiaa; sitten muistin Hesarissa näkemäni jutun Mona Blingistä. Selasin juttua ja aloin juttelemaan arkisesti.
-Oletko Magdaleena koskaan kuullut Mona Blingistä?
-En. (Mielenkiinnottomalla äänellä)
-Mona Bling on todella kaunis ja kuuluisa transsukupuolinen nainen, joka pitää monen ihmisen ihailemaa muotiblogia.
-Oikeesti? (Vähän varovaista innostusta ja siirtyminen ihan viereen)
-Mä voisin googlata Mona Blingin-blogin, jos haluat nähdä...
-JOO! (Innostunut äänen sävy)
Googlasin Mona Blingin: http://monabling.com
Selasimme ja katsoimme Monan tyylikkäitä kuvia yhä uudestaan. Sanoin Magdaleenalle, että siitä tulee varmasti isona Mona Bling ja Magdaleena hyppeli television ääreen, laittoi musavideot pyörimään ja tanssi ja tanssi onnellisena illalliseen asti.
Joskus pienen ihmisen ilo on ihan pienestä kiinni.
Kiitos Mona Bling!
tiistai 2. elokuuta 2016
Naapurin tyttö
Naapurissa asuu ainoastaan yksi tyttö. Hän on sellainen iloinen ja juttelevainen. Hänellä on paljon kavereita ja meidän Magdaleena oli yksi heistä. Sitten yhden kerran.
Yhden kerran Magdaleena oli kertonut naapurin tytölle salaisuuden. Sen kaikkein suurimman salaisuuden; sen että hänellä on pippeli. Naapurin tyttö ei ole sen jälkeen leikkinyt enää koskaan Magdaleenan kanssa. Siitä on jo monta kuukautta. Hänellä on paljon sellaisiakin ystäviä, joilla ei ole pippeliä. Magdaleena sanoi, ettei enää koskaan kerro kenellekään. Ei kenellekään.

perjantai 24. kesäkuuta 2016
Juhlapäivän maku
Keittelin tyttöjeni suurta herkkua kasvissosekeittoa lounaaksi juhannusaattona ja sanoin hetken mielijohteesta tyttärilleni: "Ennen vanhaan muuten äidit hoitivat kaikkien juhlien järjestämisen tyttäriensä kanssa ja isät ja pojat vain nauttivat, juhlivat ja juttelivat keskenään.
Magdaleena: "Ei voi olla totta! Oikeestiko muka?"
Teini-ikäinen isosisko: "Hyi hitto! En olis suostunut!"
Minä: "Olisiko se teistä epäreilua? Olla keittiössä töissä, kun toiset lepäilevät?"
Perheemme isä: "Tehkääs nämä leivät (lämpimät sellaiset) loppuun, niin minä menen makaamaan laiturille!"
Tytöt yhteen ääneen: "No, ET TODELLAKAAN MENE!"
Isä nauraen: "No, eihän meillä ole laituria..!" :D
Tytöt vihaisina: "SILTI!"
Olen oikeastaan aika ylpeä kasvatuksestani; siitä miten perheemme lapset pitävät aivan normaalina järjestyksenä sitä, että kaikki osallistuvat kotitöihin sukupuoleen katsomatta. Että ketään ei jätetä yksin keittiöön edes juhlapäivänä... tai siis varsinkaan juhlapäivänä.
Tänäkin juhannuksena hieman pilke silmäkulmassa ostin tytöille punaiset limupullot ja pojille vihreät. Hymyilin itsekseni, kun sukupuolinormeja kapinoivat tyttömme ja poikamme vaihtoivat pulloja keskenään äitiin ärsyyntyneinä ja valistivat meitä vanhempia sukupuolittamisesta. Näyttelin hölmistynyttä ja otin neuvot vastaan. Vain Magdaleena ja pikkusisko halusivat ehdottomasti pitää punaiset limunsa. Hiljaa hymyilin salaa onnistuneesta oppitunnista ja olin heistä ylpeä. Juuri noin lapseni: Kapinoikaa hyvin perustelluin sanoin ja esimerkillisin huomioon ottavin teoin! Sillä oikeasti elämässä ei ole tyttöjen värejä ja poikien värejä; on vain erilaisia makuja ja se oma makusi sinun on löydettävä ihan itse.
tiistai 24. toukokuuta 2016
Toisille vitsikästä, toisille hirveän noloa, aikuisilta tavan ajattelematonta
Useammissa kaupungeissa on ainakin tänä keväänä ollut viimeistä vuottaan peruskoulua käyville erilaisia pukeutumisen teemapäiviä. On ollut päiviä, jossa kaikki pukeutuvat mustaan tai yövaatteisiin tai kaikilla on päällään jotain Adidasta. Mustaan tai yövaatteisiin pukeutumisen vielä ymmärrän, mutta Adidakseen pukeutuminen vähän alleviivaa lasten perheiden tulotasoa ja on mauton idea, mutta ei ole vielä mitenkään julmaa.
Julma sen sijaan on päivä, jolloin pukeudutaan vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin. Sinänsä kyse voisi olla hauskasta asiasta, mutta miten luulette joidenkin teini-ikäisten suhtautuvan asiaan maassa, jossa hauskoista hauskimpana huumorina pidetään sitä, kun mies pukeutuu naiseksi ja puhuu hassusti. Ja minkä sukupuolen vaatteet valitsevat päällensä sitten ne, jotka ovat muun sukupuolisia? Mikä on muun sukupuolisen vastakkainen sukupuoli? Kun on 15-16 kesäinen, identiteetin kehitys on vaikeimmassa vaiheessa. Miten luulette ikätovereiden kokonaisen koulupäivän mittaisen asian kanssa pelleilyn auttavan asiassa? Kuka tästä vitsistä hyötyy?
Jos sinustakin tämä oli toisille vitsikästä, toisille hirveän noloa ja aikuisilta tavan ajattelematonta, niin kyseisen koulun rehtorin sähköpostiosoite on:
hanna.saarinen@kotka.fi
ja koulu on Karhulan koulu Kotkassa.
Luulen, että koulun henkilökunta varmasti ymmärtää myös englantia ja ruotsia, jos et osaa kirjoittaa heille suomeksi.
Lisäys: Tällainen päivä on myös ollut tänä keväänä Puronpellon koululla Turussa. Puronpellon rehtorin sähköpostiosoite on: anne.alho@turku.fi ja Puronpellon koulun kotisivut löytyvät täältä. Varmasti hekin hyötyisivät siitä tiedosta, miltä tämmöinen tuntuu niistä, joille identiteetti ei ole niin selvä.
Tietääkö joku muita kouluja, joilla tämä käytäntö on, joka tarkoittaa ilmeisesti hyvää, mutta satuttaa toisia syvästi? Saataisiin sitten kaikille kouluille tieto siitä, että tämä ei ole oikea tapa toteuttaa sukupuolikasvatusta!
Kiusaamista on semmoinen vitsi, joka naurattaa joitain, mutta loukkaa toisia ja tämä "kasvatustapa" valitettavasti täyttää sellaisen tunnusmerkit. Vielä kun idea tulee opettajilta, on tilanne kahta pahempi, kuin normaalissa kiusaamistilanteessa, jossa auktoriteetin tehtävä on olla kiusatun puolella.
lauantai 14. toukokuuta 2016
Translasten tapaaminen
Olimme tänään Helsingin Transtukipisteellä lasten tapaamisessa. Lapset touhusivat ja me vanhemmat puhuimme ajatuksistamme toisessa tilassa. Tänään paikalle pääsi viisi vanhempaa ja seitsemän lasta.
Vaikka meidän arjessamme transsukupuolisuus ei näy juurikaan (Magdaleena vain on tyttö, jolla sattuu olemaan pippeli), on siitä hyvä aina välillä puhua ja kuunnella toisten mietteitä. Tänään kuulin ensimmäistä kertaa englanninkielen uudesta persoonapronominista: "ZE". Suomen kielen sukupuolineutraaliin persoonapronominiin tottuneena pysähdyin vasta automatkalla
kotiin ajattelemaan asiaa ja rakastin suomen kieltä enemmän kuin koskaan ennen. Vaikka joka tapaamisesta mukaan lähtee monta uutta ajatusta, puhumistakin tärkeämpää on luoda ihmissuhteita. Lähinnä lasten keskinäisiä ihmissuhteita.
Lasten ohjaajat olivat todella hyväntuulisia tänäänkin ja hyvä tunnelma tarttui myös lapsiin. Lapset leikkivät onnellisina keskenään ja askartelivat kortteja. Vähän väliä vanhempien tilan oveen kolkutettiin ja joku lapsista toi silmät loistaen kortin vanhemmalleen ja kirmaili sitten takaisin leikkimään. Puhuimme muiden vanhempien kanssa siitä, miten kiva on, kun lapset oppivat tuntemaan toisensa pienestä saakka ja kun he tulevat murrosikään, he tietävät, etteivät ole ainoita laatuaan maailmassa. Toisaalta taas parhaassa tapauksessa pitävät yhtä läpi nuoruusvuotensa ehkä aikuisuuteen saakka. Magdaleena on saanut tapaamisista ainakin jo yhden hyvän ystävän. Tämä ystävä pitää yhtä paljon pinkistä ja on saman ikäinen.
Nyt on kesä tulossa ja lapset vanhempineen varmasti kyläilevät puolin ja toisin. Seuraava tapaaminen on syyskuussa. Silloin tapaamiseen tulee myös kaikkien lasten sisarukset mukaan. Niin ja ehkä menemme piknikille kesällä... Saa nähdä. :)
Sen lisäksi, että meitä yhdistää pohdinnat siitä, miten pidämme lapsemme mahdollisimman onnellisina sukupuolikokemuksen erityisyydestä huolimatta tässä yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo ei vielä ole normi kaikkien osalta, niin me myös viihdymme yhdessä hyvin. Joka tapaamisessa myös odotamme kovasti, jos mukaan tulisi lisää mukavia ihmisiä ja melkein aina joku uusi tuleekin.
Jos sinulla on sukupuoltaan pohtiva tai intersukupuolinen lapsi ja asut järkevän matkan päässä Helsingistä, olet enemmän kuin tervetullut joukkoomme! Tietoa seuraavasta tapaamisesta saat täältä: http://transtukipiste.fi/

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
Helsingin Itäkeskuksen uimahalli
Itäkeskuksen uimala sopii myös aikuisille transsukupuolisille loistavasti! Suosittelen!
Helsingin Itäkeskuksen uimahalliin pääsee autolla kätevästi kehä I pitkin ja metrokin kulkee aivan nurkalle Kampista ja rautatieasemalta. Jos ei ole omaa autoa, eikä ole koskaan käyttänyt metroa, laitan tähän lyhyet ohjeet:
Mene Kampin ja Asematunnelin ihan alimpaan kerrokseen. Siellä on lippuautomaatteja, joissa voi maksaa myös kortilla matkansa. Matka maksaa muistaakseni muutaman euron. Kun lippu on saatu, voi mennä suoraan alas laiturille odottamaan. Metrot kulkevat vähän väliä. Itäkeskukseen pääsee sekä Mellunmäkeen, että Vuosaareen menevillä metroilla. Matka kestää n. 10 minuuttia ja lapset ovat siitä varmasti innoissaan, jos eivät ole tottuneet pääkaupungin ihmeisiin. Metron seinällä on kaavio pysäkeistä ja junassa on myös selkeät kuulutukset milloin jäädä pois. Metrolta on uimahallille muutaman sadan metrin kävelymatka.
Uimahalli on tehty maan alle 1993, eikä se ei ole missään loistokunnossa, vaikka onkin edistyksellisin uimahalli, jossa olen käynyt. Siellä on kaksi liukumäkeä, pore-allas ja iso lämmin allas lapsille ja lapsenmielisille. Tunnelma uimahallissa oli välitön ja iloinen. Hallissa oli paljon lapsia ja heidän kanssaan leikkiviä aikuisia. Missään ei näkynyt kieltomerkkejä, mutta ei kyllä opasteitakaan, eikä henkilökuntaa.
Liput maksoivat aikuisilta 5,5€ ja lapsilta 2,5€. Kassalta voi pyytää perhepukukoppiin ja silloin saa avaimen, mutta ei neuvoja. Siksi laitan tähän ohjeet, koska meiltä ensimmäiset 10 minuuttia meni ihmettelyyn. Vaikka kävin pyytämässä uudestaan kassalta opastusta, jäimme silti hieman hämmentyneiksi.
Eli saat kassalta avaimen ja valkoisen kortin. Kortilla pääset läpi pyöröportista. Pyöröportin jälkeen on portaat alas. Tulet portaiden alapäästä käytävälle, jossa ei ole mitään selkeitä opasteita. Käänny kulkemaan käytävää oikealle. Melko heti oikealla on punainen automaattiovi, josta on helppo kulkea sähläävän jälkikasvun kanssa. Mene ovesta.
Tilan reunoilla on umpinaisia pukukoppeja, joissa on sisällä lyhyt penkki pukeutumista varten ja vielä suihkuverholla erotettu suihku. Pukukopin saa lukkoon sisäpuolelta. Pukukoppiin mahtui kahden lapsen kanssa ihan hyvin.
Tilan keskellä on metallikaappeja. Avaimessa on numero, joka sopii johonkin metallikaappeista. Tilaan voi tulla kaiken sukupuoliset henkilöt ja pukukopin saa lukkoon uimapuvun vaihtamisen ja peseytymisen ajaksi. Sitten tavarat voi siirtää uinnin ajaksi lukkokaappiin. Emme käyneet saunassa ollenkaan, mutta tyttäremme uimapukuun on ommeltu merkki, jonka kanssa uimapuvussa voi saunoa uimalassakin. Saunoa voi vain sukupuolitetuissa saunoissa, jotka eivät ole perhepukukoppien yhteydessä. Perhepukukopit sopivat hyvin myös pyörätuolin käyttäjille.
Uimalassa oli monen väristä ja näköistä asiakasta ja tunnelma oli rento ja iloinen. Yleisilmeeltään halli oli luolamainen ja kulunut, mutta se oli puhdas ja siisti. Ensimmäistä kertaa Magdaleena oli tyytyväinen ja onnessaan uimisen jälkeen, vaikka menomatkasta puolet riitelimmekin autossa. Uimalaan mennessään Magdaleena oli huolissaan siitä, että jos siellä onkin joku tuttu vaikka? Kotimatkalla Magdaleena toisteli uudestaan ja uudestaan: "Tänään oli kyllä kivoin päivä ikinä!" Luulen, että aiemmat nopeasti uimapukuun pukeutumiset uimalan pukuhuoneen nurkassa, ovat jättäneet jälkensä Magdaleenaan. Ei siis nopeasti pukeutuminen, vaan häpeän pelko, jos joku vaikka näkisikin tai kysyisi tai hymähtäisi tai edes katsoisi. Itäkeskuksen uimalassa sellaista ei tarvinnut pelätä!
Tässä vielä muutama linkki uimaloista kertoviin lehtijuttuihin:
Kelaa sivua alaspäin ja löydät otsikon: Myös sukupuolivähemmistöön kuuluva voi haluta yksityisyyttä
Tällaiseen uimahalliin en menisi translapsen kanssa
tiistai 8. maaliskuuta 2016
Armeijasta
Isoveli sai kutsuntakirjeen ja armeija-asia alkoi mietityttämään kaikkia perheemme isompia lapsia.
- Äiti pitääkö minun mennä isona armeijaan?
Kysyi Magdaleena.
En alkanut selittämään transsukupuolisten tyttöjen asepalveluksen vapautuksista, vaan oikaisin hieman ja selitin asian lapselle helposti ja ymmärrettävästi.
-Tyttöjen ei tarvitse mennä armeijaan, mutta he saavat mennä, jos haluavat. Luulen, että sinä et taida olla sen tyyppinen, että armeija olisi sinulle sopiva paikka.
-Niin, sinne ei varmaan saa mennä korkokengissä. (hihitystä)
- Juu, eikä kesken sotaharjoitusten saa huutaa:
"IIK HÄMÄHÄKKI" ja juosta pois.
Tässä kohtaa keskustelua pikkuneiti vaipui maahan käkättämään kaksinkerroin ja aina kun nauru meinasi loppua, hän keksi uuden mielikuvan itsestään armeijassa käsilaukkuineen, mekkoineen ja kuvitelluin heikohkoin aseenkäsittelytaitoineen. :D
Olemme Magdaleenan kanssa tässä asiassa
täysin samaa mieltä;
jätetään armeija niille, joista siellä on oikeasti hyötyä. ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)