Teini-ikäinen lapseni kysyi minulta eilisiltana: ”Äiti,
itketkö sinä koskaan minun takiani? Sen takia mitä olen sanonut?” Vastasin
hänelle: ”Kyllä minä itken. Itken läheisten ihmisten sanomisille joskus helpostikin,
vaikka tietäisin, etteivät he tarkoita sitä, mitä sanovat. Sen sijaan vieraiden
ihmisten sanomisille, en itke koskaan.” Keskustelu jatkui vielä ja tulin
kertoneeksi hänelle, että läheisten ihmisten piikit sattuvat, koska niitä
kohtaan jota rakastaa, ei ole olemassa suojakilpeä. Sen sijaan vieraampien
äreätkään sanat eivät voi minua satuttaa. En tunne sinua Musta Orkidea. Sanasi
eivät satuta minua, mutta kyllä koskettavat sanoina. Kahlatessani
kirjoituksiasi läpi, näen paljon itseinhoa ja paljon suojakuorta ihan kaikkia
kohtaan.
Musta Orkidea! En ole vihainen sinulle! En ole vihollisesi!
Luulen, että jos joskus kohtaamme, voisimme tulla ihan hyvin toimeen, sillä
minä näkisin sinut sinuna. En näkisi sinua naisena, mikä olet biologisesti
joskus ollut. En näkisi sinua miehenä, mitä teksteistäsi päätelle inhoat olla.
En näkisi sinua perimmiltään lesbona, joka tykkää pillusta. Se ei olisi minulle
merkityksellistä. En näkisi sinua friikkinä. Vaan näkisin sinut ihmisenä, joka
on mennyt kaikista ympärilläsi riehuvista julmista asenteista aivan solmuun.
Ihmisenä, jota ei tarvitsisi määritellä sen kummemmin. Jonka sisällä olevalle
kivulle ei ole sopivia sanoja ja josta tuntuu, että hän lunastaa paikkansa
kovien arvojen maailmassa, olemalla vielä kovempi.
Minä näkisin sinut.
Haavoittuvana, haavoitettuna.
Arvokkaana ja ainutlaatuisena.
Sinä et tunne itseäsi naiseksi, mutta et myöskään mieheksi.
Olet kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän vanki. Sinusta on myös joskus
tuntunut, että sukupuolen korjauksesi on mennyt pieleen ja ihmettelet, miten
olet voinut päästä järjestelmästä läpi. Syytät lääketieteellisiä tutkimuksia ja
samalla pelkäät, että mitä kävisikään ilman niitä tutkimuksia? Kävisikö niin
useammallekin? Että korjaisivat jotain sielun rikkonaisuutta, korjaamalla
sukupuolen väärin. Pelkäät rivien välissä, että me vanhemmat pakotamme pienet
homopojat olemaan tyttöjä ja pienet lesbotyttömme poikia, mutta olet onneksi väärässä.
Jotkut ihmiset tietävät oman sukupuolensa jo varhain. Jotkut
eivät tiedä, mutta se ei tarkoita, että se ei olisi yhtä totta. Kokoajan tulee
lisää tutkimustietoa siitä, miten naisten aivot todellakin ovat erilaiset kuin
miesten. Tiedämme, että tyttösikiö ja poikasikiö ovat aluksi aivan samanlaisia,
kunnes he alkavat muuttua erilaisiksi. Joskus tämä kehitys voi mennä pieleen
geenien tai hormonaalisten asioiden vuoksi. Ihmisen kehitys on niin
monimutkainen juttu, että on oikeastaan hämmästyttävämpää se, että kaikki menee
oikein kuin se, että kaikki menee pieleen. Joskus siis ihan tavallisen
tyttösikiön päähän kehittyy pojan aivot ja ihan tavalliset poikasikiön päähän
kehittyy tytön aivot. Ja sitten on vielä muita variaatioita aivojen
sukupuolista, joita ei ole edes tutkittu ja joskus sikiön päähän kehittyvät
aivot, jotka eivät ole sukupuolitetut laisinkaan. Se joka uskoo Jumalaan, voi
varmasti ajatella, että ”Vau, mitään ei tapahdu sattumalta. Tässä piilee jokin
tarkoitus! Ehkä se, että oppisimme rakastamaan ja hyväksymään toisemme,
sellaisina kuin olemme!” Ja se joka uskoo sattumaan, voi varmasti ajatella: ”Vau,
onpa luonto ihmeellinen ja monimutkainen kokonaisuus, kaikkine variaatioineen
päivineen. Ihminenpä on osa luontoa ja millainen uusi ihminen sitten onkaan,
hän on osa luonnon monimuotoisuutta!”
Meissä translasten vanhemmissa on molempia. Meissä on
uskonnollisia ja uskonnottomia. Meissä on ihmisiä äärioikeistosta äärivasemmalle
ja meissä on ihmisiä, joita politiikka ei kiinnosta tuon taivaallista. Meissä
on koulutettuja ja kouluttamattomia. Meissä on rikkaita ja köyhiä. Ainoa
yhdistävä tekijä meissä on se, että me näemme lapsemme sellaisena kuin hän on.
Että me kuuntelemme häntä ja tuemme heitä parhaamme mukaan, mutta tämä
ominaisuus on useimmissa muissakin vanhemmissa. Se, että lapsi ei oivalla
olevansa trans, ennen kuin on vaikka eläkeiässä, ei kerro vanhempien hyvyydestä
tai pahuudesta mitään, mutta ei myöskään se, että lapsi oivaltaa olevansa
transsukupuolinen jo kolmen vanhana, niin kuin joskus käy. Se ei kerro myöskään
siitä, kuinka tyttömäinen tai poikamainen lapsi on. Eikä se kerro siitä, miten
sukupuolisensitiivinenkään lapsen ympäristö on. Se kertoo ehkä enemmän siitä,
miten analyyttiset aivot lapsella on. Miten vahva on hänen sisäisen maailmansa
usko omiin tuntemuksiin. On hyvin sukupuolisensitiivisiä vanhempia, joiden
lapsi on kertonut transsukupuolisuudestaan verrattain myöhään ja on hyvin
äärikonservatiivisia perheitä, joiden lapsi on näyttänyt oman
transsukupuolisuutensa ennen kuin on oppinut puhumaan.
Sen minkä olen oppinut matkan varrella Magdaleenan äitinä,
on se, että tätä transsukupuolisuutta vastustavat eniten ne, joiden oma suhde
omaan sukupuoleensa on, kuin hidasta kävelyä paljain varpain tulisilla hiilillä.
Kyllä useimmat niistä, jotka ovat tyytyväisiä omaan sukupuoleensa ja pitävät
myös sukupuolensa rooleista, ymmärtävät myös sen, että olisi kauheaa, jos omat
aivot sijaitsisivat väärässä kropassa. Jos sinä Musta Orkidea et tuntenut
itseäsi kotoiseksi naisen ruumiissa, mutta et oikein miehenäkään, oletko
ajatellut, että olet ehkä muunsukupuolinen tai ehkä sinulla on sukupuolettomat
aivot kokonaan. Kelpaatko sitten kenellekään, jos et ole mies tai jos et ole
nainen? Aivan varmasti enemmän kuin kelpaat! Aikuiset ihmiset pitävät hyvin
rakastettavina hyvin erilaisia ihmisiä!
Kun kuuntelee transihmisten tarinoita siitä, miltä tuntui,
kun he eivät ole vielä tulleet nähdyksi omassa identiteetissään, yhdistävänä
tekijänä on heillä ollut sellainen tunne, kuin olisi vieraana omassa elämässään
tai näyttelisi sukupuolta koko ajan. Kukaan ei varmasti halua lapselleen
sellaista elämää, oli hän sitten lapsi, nuori tai jo aikuinen. Kun ymmärtää,
että sukupuolikokemusta ei voi muuttaa; sen voi vain peittää, ei ole
varteenotettava vaihtoehto olla uskomatta omaa lastaan.
Lääketieteelliset sukupuolen tutkimukset menevät niin usein
pieleen, koska sukupuolta ei voi oikein tutkia muuten, kuin kysymällä ihmiseltä
itseltään. Transihmiset ovat toistensa kanssa tekemisissä, eikä ole mikään
salaisuus, että he tietävät hoitoon mennessään, mitä pitää sanoa ja miten pitää
pukeutua mennäkseen polilla läpi. Silloin sieltä läpi menee myös ihmisiä, jotka
eivät tarvitsisi kirurgista hoitoa ollakseen onnellisia. (Suomessa sukupuoli
pitää oikeasti korjata, saadakseen vaihdettua henkilötunnuksen sellaiseksi,
että se näyttää omalta ja on vaikka joukkoliikenteen lipuntarkastuksessa
suojassa nöyryytykseltä.) Valitettavasti läpi taas eivät pääse ne, joilla tarve
olisi suurin, pahimman kehodysforian vuoksi. He joutuvat pelätylle ”jäähylle”,
koska ovat liian epävakaita tietääkseen oman sukupuolensa, vaikka epävakaus
tulisikin hoidetuksi sillä, että ihminen pääsisi korjaamaan sukupuolensa.
Lääketieteelliset tutkimukset transsukupuolisuuden
toteamiseksi ovat aivan huuhaata ja sitä alaa ei myöskään kehitetä eteenpäin missään
päin länsimaita. Siksi valitettavasti nuorten puolella varsinkin on käytössä
hyvin alkeellisia tutkimusmenetelmiä kuten musteläiskätestit, jotka testaavat
enemmän ihmisen visuaalista hahmottamiskykyä kuin hänen mielenmaisemaansa. Käytössä
on myös hyvin loukkaavina koettuja kysymyssarjoja, joihin ei saa kuitenkaan
vastata romahtamalla, ellei halua taas sille kuuluisalle jäähylle.
Valitettavasti testeistä pääsevät läpi nopeimmin sosiaalisesti lahjakkaat
ihmiset ja sitten ne, jotka ovat tehneet läksynsä parhaiten netin
keskustelupalstoilla.
Lääketieteellisten tutkimusten ja transsukupuolisten
psykiatrisoimisen sijaan tulisi keskittyä kehodysforian hoitoon. Kyllä transsukupuolisilla
on mielenterveysongelmia, kuten sinulla Musta Orkidea on, mutta itse
transsukupuolisuus ei ole mielenterveysongelma. Jotkut mielenterveysongelmat
johtuvat hoitamattomasta transsukupuolisuudesta, mutta itse transsukupuolisuus
ei vaadi psykiatrista hoitoa. On hyvä, että transsukupuolisen
mielenterveysongelmia hoitavat tietävät riittävästi transsukupuolisuudesta,
mutta heidän tulisi tiedostaa se, että ongelman ydin ei ole viallisessa
sukupuolessa.
Tutkimusten mukaan, ne translapset, jotka saavat elää
sosiaalisesti transitioituneina omaksi kokevaansa sukupuoleen, ovat yhtä
onnellisia kuin muutkin lapset. Koska jokainen lapsi ansaitsee hyvän lapsuuden,
on täysin loogista, että vanhemmat antavat lastensa olla omia itsejään. Sitten
se, tuleeko heistä isona transihmisiä vai homoja, ei ole merkityksellistä
silloin, kun he ovat lapsia. Vain se, että heillä on onnellinen ja
mahdollisimman huoleton lapsuus, on merkityksellistä.
Musta Orkidea! Sinäkin olisit ansainnut hyvän lapsuuden ja
olisit ansainnut tulla arvostetuksi ihan omana itsenäsi, oli sukupuolesi
kokemus mikä tahansa. Minä voin vakuuttaa, että Magdaleena on nyt niin
onnellinen kuin mahdollista! Usko minua, joka olen läsnä Magdaleenan elämässä
joka päivä, jos minä olisin pakottanut Magdaleenan olemaan poika, hän olisi
hyvin paljon ahdistuneempi nyt. Joku voi haluta oikeasti olla toista
sukupuolta, miksi hänet on määritelty syntymässä. Sitä ei välttämättä voi
ymmärtää, mutta riittää, että sen hyväksyy. Jos tapaisit Magdaleenan, jos
asuisit luonamme päivän, viikon, kuukauden, näkisit saman ja ymmärtäisit miksi.
Musta Orkidea, älä ole kateellinen niille lapsille, jotka
saavat olla omia itsejään.
Jos tarkemmin ajattelet, niin eikö se vaan ole hyvä? Ettei
heidän tarvitsisi olla niin yksin.
Sinä olet arvokas omana itsenäsi!
Et ole luotaantyöntävä friikki!
Olet vain rikki ja avun tarpeessa!
Toivottavasti löydät itsesi ja saat sitä tukea, mitä oikeasti
tarvitset ja ansaitset!
Voimahalit sinulle Musta Orkidea Magdaleenan äidiltä!
Voi kun olisin voinut olla sinulle äiti silloin, kun sinä
olit pieni ja menit rikki.
