torstai 10. elokuuta 2017

Voimahali Mustalle Orkidealle



Teini-ikäinen lapseni kysyi minulta eilisiltana: ”Äiti, itketkö sinä koskaan minun takiani? Sen takia mitä olen sanonut?” Vastasin hänelle: ”Kyllä minä itken. Itken läheisten ihmisten sanomisille joskus helpostikin, vaikka tietäisin, etteivät he tarkoita sitä, mitä sanovat. Sen sijaan vieraiden ihmisten sanomisille, en itke koskaan.” Keskustelu jatkui vielä ja tulin kertoneeksi hänelle, että läheisten ihmisten piikit sattuvat, koska niitä kohtaan jota rakastaa, ei ole olemassa suojakilpeä. Sen sijaan vieraampien äreätkään sanat eivät voi minua satuttaa. En tunne sinua Musta Orkidea. Sanasi eivät satuta minua, mutta kyllä koskettavat sanoina. Kahlatessani kirjoituksiasi läpi, näen paljon itseinhoa ja paljon suojakuorta ihan kaikkia kohtaan.

Musta Orkidea! En ole vihainen sinulle! En ole vihollisesi! Luulen, että jos joskus kohtaamme, voisimme tulla ihan hyvin toimeen, sillä minä näkisin sinut sinuna. En näkisi sinua naisena, mikä olet biologisesti joskus ollut. En näkisi sinua miehenä, mitä teksteistäsi päätelle inhoat olla. En näkisi sinua perimmiltään lesbona, joka tykkää pillusta. Se ei olisi minulle merkityksellistä. En näkisi sinua friikkinä. Vaan näkisin sinut ihmisenä, joka on mennyt kaikista ympärilläsi riehuvista julmista asenteista aivan solmuun. Ihmisenä, jota ei tarvitsisi määritellä sen kummemmin. Jonka sisällä olevalle kivulle ei ole sopivia sanoja ja josta tuntuu, että hän lunastaa paikkansa kovien arvojen maailmassa, olemalla vielä kovempi.

Minä näkisin sinut.

Haavoittuvana, haavoitettuna.

Arvokkaana ja ainutlaatuisena.

Sinä et tunne itseäsi naiseksi, mutta et myöskään mieheksi. Olet kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän vanki. Sinusta on myös joskus tuntunut, että sukupuolen korjauksesi on mennyt pieleen ja ihmettelet, miten olet voinut päästä järjestelmästä läpi. Syytät lääketieteellisiä tutkimuksia ja samalla pelkäät, että mitä kävisikään ilman niitä tutkimuksia? Kävisikö niin useammallekin? Että korjaisivat jotain sielun rikkonaisuutta, korjaamalla sukupuolen väärin. Pelkäät rivien välissä, että me vanhemmat pakotamme pienet homopojat olemaan tyttöjä ja pienet lesbotyttömme poikia, mutta olet onneksi väärässä.

Jotkut ihmiset tietävät oman sukupuolensa jo varhain. Jotkut eivät tiedä, mutta se ei tarkoita, että se ei olisi yhtä totta. Kokoajan tulee lisää tutkimustietoa siitä, miten naisten aivot todellakin ovat erilaiset kuin miesten. Tiedämme, että tyttösikiö ja poikasikiö ovat aluksi aivan samanlaisia, kunnes he alkavat muuttua erilaisiksi. Joskus tämä kehitys voi mennä pieleen geenien tai hormonaalisten asioiden vuoksi. Ihmisen kehitys on niin monimutkainen juttu, että on oikeastaan hämmästyttävämpää se, että kaikki menee oikein kuin se, että kaikki menee pieleen. Joskus siis ihan tavallisen tyttösikiön päähän kehittyy pojan aivot ja ihan tavalliset poikasikiön päähän kehittyy tytön aivot. Ja sitten on vielä muita variaatioita aivojen sukupuolista, joita ei ole edes tutkittu ja joskus sikiön päähän kehittyvät aivot, jotka eivät ole sukupuolitetut laisinkaan. Se joka uskoo Jumalaan, voi varmasti ajatella, että ”Vau, mitään ei tapahdu sattumalta. Tässä piilee jokin tarkoitus! Ehkä se, että oppisimme rakastamaan ja hyväksymään toisemme, sellaisina kuin olemme!” Ja se joka uskoo sattumaan, voi varmasti ajatella: ”Vau, onpa luonto ihmeellinen ja monimutkainen kokonaisuus, kaikkine variaatioineen päivineen. Ihminenpä on osa luontoa ja millainen uusi ihminen sitten onkaan, hän on osa luonnon monimuotoisuutta!”

Meissä translasten vanhemmissa on molempia. Meissä on uskonnollisia ja uskonnottomia. Meissä on ihmisiä äärioikeistosta äärivasemmalle ja meissä on ihmisiä, joita politiikka ei kiinnosta tuon taivaallista. Meissä on koulutettuja ja kouluttamattomia. Meissä on rikkaita ja köyhiä. Ainoa yhdistävä tekijä meissä on se, että me näemme lapsemme sellaisena kuin hän on. Että me kuuntelemme häntä ja tuemme heitä parhaamme mukaan, mutta tämä ominaisuus on useimmissa muissakin vanhemmissa. Se, että lapsi ei oivalla olevansa trans, ennen kuin on vaikka eläkeiässä, ei kerro vanhempien hyvyydestä tai pahuudesta mitään, mutta ei myöskään se, että lapsi oivaltaa olevansa transsukupuolinen jo kolmen vanhana, niin kuin joskus käy. Se ei kerro myöskään siitä, kuinka tyttömäinen tai poikamainen lapsi on. Eikä se kerro siitä, miten sukupuolisensitiivinenkään lapsen ympäristö on. Se kertoo ehkä enemmän siitä, miten analyyttiset aivot lapsella on. Miten vahva on hänen sisäisen maailmansa usko omiin tuntemuksiin. On hyvin sukupuolisensitiivisiä vanhempia, joiden lapsi on kertonut transsukupuolisuudestaan verrattain myöhään ja on hyvin äärikonservatiivisia perheitä, joiden lapsi on näyttänyt oman transsukupuolisuutensa ennen kuin on oppinut puhumaan.

Sen minkä olen oppinut matkan varrella Magdaleenan äitinä, on se, että tätä transsukupuolisuutta vastustavat eniten ne, joiden oma suhde omaan sukupuoleensa on, kuin hidasta kävelyä paljain varpain tulisilla hiilillä. Kyllä useimmat niistä, jotka ovat tyytyväisiä omaan sukupuoleensa ja pitävät myös sukupuolensa rooleista, ymmärtävät myös sen, että olisi kauheaa, jos omat aivot sijaitsisivat väärässä kropassa. Jos sinä Musta Orkidea et tuntenut itseäsi kotoiseksi naisen ruumiissa, mutta et oikein miehenäkään, oletko ajatellut, että olet ehkä muunsukupuolinen tai ehkä sinulla on sukupuolettomat aivot kokonaan. Kelpaatko sitten kenellekään, jos et ole mies tai jos et ole nainen? Aivan varmasti enemmän kuin kelpaat! Aikuiset ihmiset pitävät hyvin rakastettavina hyvin erilaisia ihmisiä!

Kun kuuntelee transihmisten tarinoita siitä, miltä tuntui, kun he eivät ole vielä tulleet nähdyksi omassa identiteetissään, yhdistävänä tekijänä on heillä ollut sellainen tunne, kuin olisi vieraana omassa elämässään tai näyttelisi sukupuolta koko ajan. Kukaan ei varmasti halua lapselleen sellaista elämää, oli hän sitten lapsi, nuori tai jo aikuinen. Kun ymmärtää, että sukupuolikokemusta ei voi muuttaa; sen voi vain peittää, ei ole varteenotettava vaihtoehto olla uskomatta omaa lastaan.

Lääketieteelliset sukupuolen tutkimukset menevät niin usein pieleen, koska sukupuolta ei voi oikein tutkia muuten, kuin kysymällä ihmiseltä itseltään. Transihmiset ovat toistensa kanssa tekemisissä, eikä ole mikään salaisuus, että he tietävät hoitoon mennessään, mitä pitää sanoa ja miten pitää pukeutua mennäkseen polilla läpi. Silloin sieltä läpi menee myös ihmisiä, jotka eivät tarvitsisi kirurgista hoitoa ollakseen onnellisia. (Suomessa sukupuoli pitää oikeasti korjata, saadakseen vaihdettua henkilötunnuksen sellaiseksi, että se näyttää omalta ja on vaikka joukkoliikenteen lipuntarkastuksessa suojassa nöyryytykseltä.) Valitettavasti läpi taas eivät pääse ne, joilla tarve olisi suurin, pahimman kehodysforian vuoksi. He joutuvat pelätylle ”jäähylle”, koska ovat liian epävakaita tietääkseen oman sukupuolensa, vaikka epävakaus tulisikin hoidetuksi sillä, että ihminen pääsisi korjaamaan sukupuolensa.

Lääketieteelliset tutkimukset transsukupuolisuuden toteamiseksi ovat aivan huuhaata ja sitä alaa ei myöskään kehitetä eteenpäin missään päin länsimaita. Siksi valitettavasti nuorten puolella varsinkin on käytössä hyvin alkeellisia tutkimusmenetelmiä kuten musteläiskätestit, jotka testaavat enemmän ihmisen visuaalista hahmottamiskykyä kuin hänen mielenmaisemaansa. Käytössä on myös hyvin loukkaavina koettuja kysymyssarjoja, joihin ei saa kuitenkaan vastata romahtamalla, ellei halua taas sille kuuluisalle jäähylle. Valitettavasti testeistä pääsevät läpi nopeimmin sosiaalisesti lahjakkaat ihmiset ja sitten ne, jotka ovat tehneet läksynsä parhaiten netin keskustelupalstoilla.

Lääketieteellisten tutkimusten ja transsukupuolisten psykiatrisoimisen sijaan tulisi keskittyä kehodysforian hoitoon. Kyllä transsukupuolisilla on mielenterveysongelmia, kuten sinulla Musta Orkidea on, mutta itse transsukupuolisuus ei ole mielenterveysongelma. Jotkut mielenterveysongelmat johtuvat hoitamattomasta transsukupuolisuudesta, mutta itse transsukupuolisuus ei vaadi psykiatrista hoitoa. On hyvä, että transsukupuolisen mielenterveysongelmia hoitavat tietävät riittävästi transsukupuolisuudesta, mutta heidän tulisi tiedostaa se, että ongelman ydin ei ole viallisessa sukupuolessa.

Tutkimusten mukaan, ne translapset, jotka saavat elää sosiaalisesti transitioituneina omaksi kokevaansa sukupuoleen, ovat yhtä onnellisia kuin muutkin lapset. Koska jokainen lapsi ansaitsee hyvän lapsuuden, on täysin loogista, että vanhemmat antavat lastensa olla omia itsejään. Sitten se, tuleeko heistä isona transihmisiä vai homoja, ei ole merkityksellistä silloin, kun he ovat lapsia. Vain se, että heillä on onnellinen ja mahdollisimman huoleton lapsuus, on merkityksellistä.

Musta Orkidea! Sinäkin olisit ansainnut hyvän lapsuuden ja olisit ansainnut tulla arvostetuksi ihan omana itsenäsi, oli sukupuolesi kokemus mikä tahansa. Minä voin vakuuttaa, että Magdaleena on nyt niin onnellinen kuin mahdollista! Usko minua, joka olen läsnä Magdaleenan elämässä joka päivä, jos minä olisin pakottanut Magdaleenan olemaan poika, hän olisi hyvin paljon ahdistuneempi nyt. Joku voi haluta oikeasti olla toista sukupuolta, miksi hänet on määritelty syntymässä. Sitä ei välttämättä voi ymmärtää, mutta riittää, että sen hyväksyy. Jos tapaisit Magdaleenan, jos asuisit luonamme päivän, viikon, kuukauden, näkisit saman ja ymmärtäisit miksi.

Musta Orkidea, älä ole kateellinen niille lapsille, jotka saavat olla omia itsejään.

Jos tarkemmin ajattelet, niin eikö se vaan ole hyvä? Ettei heidän tarvitsisi olla niin yksin.

Sinä olet arvokas omana itsenäsi!

Et ole luotaantyöntävä friikki!

Olet vain rikki ja avun tarpeessa!

Toivottavasti löydät itsesi ja saat sitä tukea, mitä oikeasti tarvitset ja ansaitset!

Voimahalit sinulle Musta Orkidea Magdaleenan äidiltä!

Voi kun olisin voinut olla sinulle äiti silloin, kun sinä olit pieni ja menit rikki.


perjantai 26. toukokuuta 2017

Uusi koulu ja uudet kujeet


Vein uuden koulun opettajille ja rehtorille yhteisen kirjeen ja tulostin mukaan pitkälle toistasataa sivua luettavaa. Laitan teille loppuun linkkilistan tulostamistani materiaaleista. Kirjettä tai osia siitä saa tarvittaessa lainata!


Hei,

Huomasin kouluuntulopalaverissa, että lasten transsukupuolisuus ei ehkä ole koko työyhteisöllenne tuttu ja siksi ajattelin koota teille faktatietoa siitä, millä perusteilla olemme päättäneet antaa Magdaleenan transitioitua.

Transukupuolisuuden biologista puolta on tutkittu viimeaikoina jonkin verran. Laitan liitteeksi Katherine J. Wu:n artikkelin Between the (Gender) Lines: the Science of Transgender Identity, jossa on yhteenveto tutkimuksesta, jossa kuvannettiin transihmisten aivoja ja tultiin sellaiseen johtopäätökseen, että transnaisten aivot vastaavat naisten aivoja ja transmiesten miesten aivoja.

Lisäksi laitan Mental Health of Transgender Children Who Are Supported on Their Identities-tutkimuksen abstraktin, jossa on perusteluja sille, miksi me olemme päätyneet siihen ratkaisuun, että Magdaleena saa elää sosiaalisesti transitioituneena kokemaansa sukupuoleen.

Transtytöksi kutsutaan lasta, joka on virallisesti miessukupuolinen, mutta jolla on tytön identiteetti. Tällaisella tytöllä on pojan sukupuolielimet, jotka saattavat aiheuttaa ja myös aiheuttavat Magdaleenassa kehodysforiaa, joka on voimakasta oman kehon inhoa. Tämän vuoksi Magdaleenan on aivan mahdottoman vaikea puhua omista sukupuolielimistään ja hänen sosiaalisille suhteilleen ja kehitykselleen on parempi, että hän ei joudu avaamaan tätä yksityisasiaansa muille lapsille. (Kehodysforia on lasten yleisin itsemurhariski.) Kuitenkin lapset, jotka saavat elää sosiaalisesti transitioituneina eli kokemansa sukupuolen mukaisessa roolissa, eivät ole sen masentuneempia kuin verrokkiryhmä. (Tutkimuksessa oli 73 translasta ja 73 verrokkia.) Transitioituneilla lapsilla oli vain lievästi enemmän ahdistusta.

Transitioituneiden lasten tilanne eroaa siis dramaattisesti ja myönteisesti aiemmista tutkimuksista, joissa on tutkittu translapsia, jotka eivät ole transitioituneita.  Tämä on se syy, miksi Magdaleena saa elää oman toiveensa mukaisesti täysin sosiaalisesti transitioituneena tytöksi ja toivomme, että koulu tukee meitä huoltajia Magdaleenan kasvatuksessa.

Seksuaalisuus on sitä, mistä ihminen pitää ja sukupuoli on sitä, mitä ihminen on. Lasten seksuaalisuus vasta kehittyy ja se voi olla häilyväinen jopa koko elämän; sen sijaan sukupuoli-identiteetti kehittyy hyvin varhain ja on verrattain stabiili. Seksuaalisuus ja sukupuolisuus ovat hyvin eri asioita, eikä sukupuolen kokemukseen voi vaikuttaa kasvatuksella, toisin kuin virheellisesti on väitetty. Virheellinen päätelmä johtuu psykologi John Moneyn tutkimuksesta, jonka hän teki kaksoisveljille, joista toinen menetti peniksensä ympärileikkauksessa ja hänet kasvatettiin tyttönä. Moneyn näkemykset olivat vallalla pitkän aikaa, ennen kuin hänen tutkimuksensa valheellinen raportointi paljastui.

Jos asiasta tulee kysyttävää, vastaan mielelläni! Järjestäisin mieluusti myös opettajille transtukipisteen työntekijän kertomaan transsukupuolisen lapsen kohtaamisesta ja auttamisesta. Magdaleenan historiasta voi lukea blogista, jota pidän nimettömästi: istuusepaivankakkaralla.blogspot.fi
Terveisin,
Magdaleenan äiti


http://pediatrics.aappublications.org/content/pediatrics/early/2016/02/24/peds.2015-3223.full.pdf

http://www.washington.edu/news/2016/02/26/transgender-children-supported-in-their-identities-show-positive-mental-health/


https://helda.helsinki.fi/handle/10138/181420

perjantai 5. toukokuuta 2017

Suomeen vihdoin yhdistys!



Suomeen on vihdoin perusteilla yhdistys translasten ja -nuorten tukemiseksi!
Aivan mahtavaa!
Translasten ja -nuorten tukemiseksi perustettavan yhdistyksen perustamiskokous järjestetään 6.5.2017 klo 14:30–17:30 transtukipisteellä osoitteessa Pasilanraitio 5 (toinen kerros) 00240 Helsinki.
Paikalla on kahvia, teetä, mehua ja pientä purtavaa. Myös lastenhoito on järjestetty kokouksen ajaksi.
Lisätietoja: Riikka Aapalahti / r.aapalahti@gmail.com

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kaksi mahdollista polkua


Magdaleena elää kohtalaisen huoletonta lapsen elämää. Eniten häntä ehkä huolestuttaa sellaiset asiat, että entäs jos se toinen transsukupuolinen heidän koulustaan tulee lasten tapaamiseen ja sen jälkeen kaikki tietävät pippelistä ja joskus hän pohtii sellaisia huolestuttavia asioita kuin, että onko mummi niin vanha, että hän kuolee kohta(ei onneksi ole). Muuten Magdaleena leikkii huolettomana sisarustensa ja kavereidensa kanssa, pelaa tabletilla, tekee läksyjä, kuuntelee musiikkia ja lukee Barbie-lehtiä. Mutta entäs sitten? Nyt hän on onnellinen, mutta entäs teini-iän tullen?

On kaksi hyvin mahdollista polkua. On se mitä hän voisi olla ja on se millaista hänellä saattaa olla, jos uusi translaki toteutuu vain pieniltä osin.


Jos saisimme translain ja asiallisen käypähoitosuosituksen, Magdaleenalle voisi käydä näin:

Ennen teini-ikää muuttaisimme Magdaleenan juridisen sukupuolen tytöksi ja näin ollen hän voisi kulkea bussilla ylä-asteelle ja hän voisi olla koulussa aivan virallisesti oikealla nimellään, ilman jatkuvaa pelkoa paljastumisesta "ei-kokonaan-tytöksi". Hän voisi saada murrosikää jarruttavan blokkerihoidon ja hänen pippelinsä ei kasvaisi ainakaan hirveästi. Hän näyttäisi nuorelta tytöltä koko teini-ikänsä ja voisi jatkaa onnellista lapsuuttaan melko huolettomaan teini-ikään. Blokkerihoito ei vähentäisi kuitenkaan aivojen kasvua ja hän pärjäisi koulussa samalla tavoin hyvin kuin nytkin; ehkä peremminkin, koska muut kärsisivät hormoonimyrskyistä. Ehkä hän saisi ensisuudelmansa kyläkaupan kulmalla, lähettelisi tuhottomasti selfieitä kavereidensa kanssa toisilleen ja juoruaisi muiden tyttöjen kanssa kaikista koulun pojista... kokoajan... välillä ruokapöydässäkin ja suuttuisi, kun siitä sanottaisiin. Hän punastuisi, kun "se poika" katsoisi liian pitkään ruokajonossa ja olisi huolissaan siitä, että hänellä ei olisi kerrassaan mitään päällepantavaa. Niin... ja hän valittaisi kotiintuloajoista ja sanoisi, että me vanhemmat pilaisimme hänen elämänsä lopullisesti, koska emme päästäisi häntä vappuna kaupungille. Miten mielelläni minä riitelisinkään hänen kanssaan tavallisista asioista! 18-vuotiaana tai ehkä jo aiemmin hän voisi aloittaa naishormoonien käytön. Hänen rintansa kasvaisivat tavallisiksi. Toisesta tulisi ehkä hieman suurempi ja se harmittaisi häntä loputtomasti. Hänen äänensä matalenisi naisen ääneksi ja hän kuulostaisi joskus ihan biologiselta äidiltään. Hän lukisi niskansa kipeäksi enkun kokeisiin ja söisi suklaata koko päivän, koska "se poika" ei tykännytkään hänen kuvastaan somessa. Hänelle tehtäisiin alakerran leikkaukset lukulomalla ja samalla hän lukisi ylioppilaskokeisiin. Hän valmistumispäivänä tuskastelisi hiustensa kanssa, rakastaisi uutta luomiväriä ja vihaisi finnejään ja sitten hän olisi valmis nainen ja valmis elämään.

Tai sitten, jos emme saa translakia Magdaleenalle ajoissa, eikä transukupuolisille tehdäkään hyvää käypähoitosuositusta. Silloin Magdaleenalle voi käydä näin:

Magdaleena joutuisi pitämään kouluun mennessään kolikoita taskussaan mukana sitä varten, että joku bussikuski ei hyväksyisikään Magdaleenan pojalle rekisteröityä bussikorttia. 13-vuotiaana hän vihdoin pääsisi transtutkimuksiin. Kotona hän itkisi syvästi loukkaantuneena ammatti-ihmisten tekemiä kysymyksiä: "Pissaatko sinä seisaaltasi? Entä jos joutuisit olemaan poika koko elämäsi, miltä se sinusta tuntuisi?" Kauppakeskuksessa hän ei tietäisi mihin vessaan mennä. Uimaan hän ei enää suostuisi. Parta alkaisi kasvaa. Ääni matalenisi miehekkääksi, eikä hän enää puhuisi kuulematta omaa ääntään. Hän puhuisi vähemmän, eikä höpöttäisi jonninjoutavia enää koskaan. Hänestä ei saisi ottaa valokuvia ja hän ei sanoisi sanaakaan videolle, jossa muut huutaisivat kilpaa mummille: "Hyvää joulua!" Hänelle kasvaisi leveät hartijat ja hänelle tulisi aatamin omena. Hänen itsetuntonsa alenisi ja Magdaleenan tuntien, hän vetäytysi omaan kuoreensa. Kotona äiti olisi ainut, joka häntä ymmärtäisi. Ei ehkä tarvitsisi koskaan tapella kotiituloajoista ja silloin kun joskus bussi olisi myöhässä lumisateen vuoksi, me katsoisimme ikkunasta häntä odottaen ja toivoisimme, että hän ei olisi tehnyt itselleen mitään. Koska transnuorilla on usein psykiatrisia ongelmia, hän saisi kokoajan säännöllistä hoitoa nuorten psykiatrisella ja ehkä hänelle etsittäisiin sopivaa masennuslääkettä ja lopulta 16-vuotiaana hän saisi blokkerihoidon, jos hän osaisi esittää tarpeeksi vakaata... kun melkein kaikki muutokset mieheksi olisi jo läpikäyty. Täysi-ikäisenä hän kävisi vuosikausia kivuliaassa laserhoidossa, jossa hänen partansa juuria tuhottaisiin, hänelle laitettaisiin silikonirinnat, hänen kasvojen luustoa ja aatamin omenaa korjailtaisiin ja hän kävisi puheterapiassa harjoittelemassa korkeammalta puhumista. Ehkä hän muutoksen läpikäytyään jaksaisi opiskella. Menisi vähintään aikaa, ennen kuin hän olisi uudestaan Magdaleena. Jos olisi enää koskaan.

Magdaleena ei ole ainut lapsi tai nuori, jolle laki ja käypähoitosuositús olisi helpotus tai jopa pelastus. Mutta meillä on kiire. Emme ehdi odotella uusia eduskuntavaaleja ja uutta hallitusta. Meillä on kiire, koska tälläkin hetkellä joku Magdaleenan kaltainen nyppii ensimmäisiä partakarvojaan pinseteillä peilin edessä ja itkee hiljaa. Siksi.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Mistä hän voi tietää, onko hän todellakin tyttö?


On yleisesti hyväksytty mielipide, että sukupuolielimet määrittelevät lapsen sukupuolen. Yleisesti aivan huomaamatta tätä sukupuolikäsitystä tuetaan sukupuolittuneilla lahjoilla, väreillä ja kielellisestikin. Kukaan ei kysy tällaisen "tavallisen" lapsen vanhemmilta, ovatko he aivan varmoja lapsensa sukupuolesta.

Kun minulla on transtyttö, joka syntyi pojan rooliin, joka sai lahjaksi sukupuolittuneita lahjoja, jonka poikamaisuutta huomaamattamme tuimme kielellisesti, joka puettiin varhaislapsuudessa aina pikkumieheksi, mutta kaikesta huolimatta hän tunsi olevansa tyttö ja toi sen ilmi, vaikka hän näki, että se huvitti kaikkia; eikö silloin hänen sukupuolensa ole paljon kiistattomampi, kuin niiden lasten, joiden ei ole tarvinnut koskaan miettiä sukupuoltaan?

On paljon todennäköisempää, että tavallisessa sukupuoliroolissa elävä lapsi on transsukupuolinen kuin se, että sukupuoltaan paljon pohtineen translapsen sukupuolikokemus olisi väärä. Vaikka translasten puolustaminen olisi kuinka poliittisesti epäkorrektia tahansa, jonkun on seistävä heidän takanaan. Jonkun on uskottava heitä ja puolustettava heidän ihmisoikeuksiaan.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Nyt Magdaleena ei ole lastenpsykiatrinen tapaus

Neurologin vastustuksestani huolimatta lähettämä lähete oli vihdoin kulkenut pitkän matkan Pasilan lastenpsykiatriseen yksikköön. Yksiköstä soitettiin. Sydän jätti lyönnin väliin. Pyysin heti ensitöikseni lähetettä pohjoiseen psykiatrille, jolla on näistä asioista kaikkein uusinta tietoa. Perustelin pyyntöni juurta jaksain. Ystävällisen kuuloinen nainen puhelimessa lupasi kysyä asiaa vastaavalta lastenpsykiatrilta. Muutaman päivän kuluttua hän soitti:

"Valitettavasti emme voi suositella Magdaleenan lähetteen uudelleen ohjausta pyytämäänne yksikköön. Nähdäksemme hoidolle ei ole mitään tarvetta tässä vaiheessa, koska lapsi on tietojemme mukaan psyykkisesti hyvinvoiva ja hän saa toteuttaa oikeaksi kokemaansa sukupuoli-identiteettiään vapaasti. Niin... pukeutua mekkoihin ja elää tytön elämää, kuten hänen kuuluukin saada tehdä. Teille varmasti sopii, että laitan tästä tiedon myös sosiaalitoimistoon."

Puhelun jälkeen istahdin hämmentyneenä sängynkulmalle pitkäksi aikaa. Vasta sitten hymy levisi kasvoilleni. Pidetään tulitauko ja kerätään voimia. Sitten yritetään saada vaikka yksityiseltä puolelta lähete sinne pohjoisen psykiatrille ja hänen työryhmälleen, joka osaa ja haluaa auttaa blokkerihoidoissa... kun murrosikäkin kohta vääjäämättä koittaa.


maanantai 10. lokakuuta 2016

Sen pojan synttärit

Naapuriluokan poika antoi syntymäpäiväkutsun. Synttäreitä odotettiin jännityksellä ja aina välillä Magdaleena oli kokonaan perumassakin syntymäpäiville lähtöä, mutta menipä sitten silti. Sankari ja osa vieraista, olivat ulkona ohjaamassa vieraita oikeaan taloon. Sinne tien varteen jätin seisomaan hämmentyneen Magdaleenan nätissä mekossaan ja hiuksissaan rusetti, kun synttärisankari ja muut vieraat, jotka olivat kaikki poikia, seisoivat toisella puolella tietä ja hihittivät toistensa selkien takana piileskellen. Kävin kääntämässä auton ja melkein pysähdyin Magdaleenan kohdalle tueksi, mutta tiukka silmien siristys sai minut jatkamaan matkaa. Vähän huolissani lähdin kotiin.

Kun hain Magdaleenaa syntymäpäiviltä, Magdaleena tuli ovelle vienosti hymyillen. Muitakin haettiin samaan aikaan ja sankarin äiti tuli ovelle hyvästelemään. "No, Magdaleena olikin ainut tyttö, mutta ihan hyvin kaikki meni", äiti sanoi hymyillen.

Autossa kysyin tytön tunnelmia ja vastaus tuli pitkän huokauksen jälkeen: "No, se poika kutsui minut, koska on ihastunut minuun. En minä niiden kanssa paljoa leikkinyt, mutta ne olivat ihan kilttejä. Ne leikkivät sotaa ja muita poikien juuttuja. Riehuivat ja silleen. Tiedäthän äiti, mitä siitä tulee, kun pojat saavat liikaa sokeria?" Ja kyllähän minä tiesin. :)