Joulun alla Magdaleena kävi hammaslääkärissä tarkastuksessa. Magdaleena jännitti lääkärireissua vähän etukäteen, mutta lähti kuitenkin matkaan reippaana isän kanssa. Isän kanssa on muutenkin hyvä tehdä jännittäviä asioita sillä aikaa, kun äiti hoitaa pienempiä kotona ja tekee ruokaa. Meillä on semmoinen perinteinen järjestys, joka on syntynyt ihan vahingossa ja luonnostaan. Se tuntuu sopivan meille vanhemmille hyvin ja lapsille vielä paremmin. Lapset tuppaavat pitämään siitä, että asiat rullaavat odotetusti.
Hammashoitaja oli kävellyt käytävää edes takaisin ja ollut reippaasti myöhässä, ennen kuin oli huhuillut potilasta Magdaleenan syntymänimellä. Kun pojan nimi ja sirot ja söpöt pienen tytön kasvot eivät tuntuneet oikein sopivan hoitajan mielestä yhteen, hämmästys oli ollut suuri ja myös näkynyt hoitajan naamalta. Magdaleenan jännittynyt mieli oli muuttunut kuin taika-iskusta masentuneeksi. Kurjaa mieltä riitti moneksi päiväksi ja saimme käydä monta keskustelua siitä, miksi äiti ei saa muutettua pojan nimeä virallisista papereista pois. Se vaan on semmoinen sääntö, että äidillä ei ole oikeuksia. Että voit sitten aikuisena itse sen muuttaa. Tyhmät sydäntäsärkevät säännöt, jotka laittavat pienen tytön häpeämään itseään. Onneksi joulu tuli pian ja suru Magdaleenan sisällä vaihtui iloksi.
Meidän joulumme ovat aina sellaisia lastenjouluja. Ensimmäinen piparisatsi oli syöty ja toinen satsi meni pilalle ja joulu otettiin vastaan ilman pipareita. Se ei kuitenkaan haitannut ketään. Olihan meillä suklaata. Isot meidän perheessämme saivat paljon vähemmän, mutta kalliimpia lahjoja, mutta pienet saivat isot kasat ihania paketteja. Paras Magdaleenan lahjoista oli violetti-pinkki barbie-talo, jossa asustaa nyt monta uutta barbia ja uusi barbien hevonen. Hevonen asuu keittiössä, jotta se ei sotkisi muita pakkoja. Lahjaksi tuli myös "Barbie ja unelmien hevonen"-elokuva ja viimeistään se sai ikävän hammaslääkärimuiston karistettua pikkuprinsessani muistista.
Ai niin, reikiä oli nolla ja hampaat muutenkin oikein hyvässä kunnossa. Isä kun harjaa ne oikein tarkasti joka ilta.
Voi pientä ihmisen alkua <3 ei tule elämä olemaan helppoa ja tukea tarvitsee varmasti vanhemmilta vielä aikuisenakin. Oletteko jo miettineet koulun alkua? Jumppatunnit tulevat ehkä aiheuttamaan paljon kyyneleitä ja pahaa mieltä. Hyvissä ajoin jos koulun kanssa koittaisi selvittää asiaa. Toivon niin ettei koulutiestä tulisi lapselle turhan raskasta.
VastaaPoistaHöpsistä sanon minä voivotteluille. Transsukupuolisten elämä ei säälimällä parane vaan muuttamalla omaa ajattelua ja käytöstä sellaiseen suuntaan ettei transsukupuolisuus ole enää mikään ihmettelyn aihe. Magdaleena kasvaa rakastavien ihmisten ympäröimänä ja saa lapsuudessa tuntea itsensä hyväksytyksi. Siitä kasvaa vahva itsetunto, vahva identiteetti joka kyllä kantaa elämässä. Itse veikkaisin, että neiti tulee pärjäämään elämässä ihan siinä missä muutkin rakkauden värittämän lapsuuden eläneet.
PoistaMira
:)
PoistaOlemme miettineet paljonkin koulun alkua ja se on yksi syy, miksi perustin blogin. Lasten sukupuolen moninaisuudesta puhutaan vielä hyvin vähän ja tietoa on vaikea löytää. Jos jotenkin voisin avata aikuisille ihmisille sitä, miten tavallisia pieniä tyttöjä ja pieniä poikia transsukupuoliset lapset ovat, ehkä he eivät siirtäisi ennakkoluuloja lapsiinsa. Esikoulun Magdaleena käy ainakin meille jo tutussa pienessä koulussa, jossa on erittäin tasapainoinen ja suvaitsevainen opettaja. Opettajalla kun on iso merkitys lasten mieliin. En osaa olla täysin luottavainen, mutta toivon parasta. Ihan eniten murehdin valmiiksi yläastetta. Olisi lohduttavaa kuulla tarina siitä, miten joku transsukupuolinen oli onnellinen, avoin ja seuralinen yläasteella, mutta en ole kuullut. Jos joku tätä sattumalta lukeva tietää linkin johonkin kouluajasta kertovaan tarinaan, niin olisin kiitollinen. Jos joku itse transsukupuolinen tai sellaisen läheinen haluaisi kertoa koulutarinansa, niin julkaisisin sen mielelläni kaunistelematta sellaisena, kuin kirjoittaja on sen kokenut ja tietenkin nimettömänä.
VastaaPoistaOmalla yläasteellani yli kymmenen vuotta sitten oli oppilas, jota kutsuttiin poikamaisella kutsumanimellä ja jonka ulkoista poikamaista olemusta kukaan ei kyseenalaistanut. Oli omassa piirissään suosittu ja hänellä oli kavereita. Kyseinen opiskelija oli tosin kovis ja koulukiusaaja, ehkä tehdäkseen itsestään vähemmän todennäköisemmin kiusaamisen uhrin pakottamalla jonkun toisen siihen asemaan hänen sijastaan.
VastaaPoistaTämä ei nyt ehkä ollut ihanteellisin tarina, mutta halusin kuitenkin kertoa oman havaintoni siitä, että transsukupuolisen nuoren on mahdollista sulautua yläasteelle ilman asiatonta käytöstä, kyseenalaistamista ja kiusaamista muilta.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa on otettu hurjia harppauksia jo viimeisen kymmenen vuoden aikana, toivottavasti suvaitsevaisuuden kehitys jatkuu niin, että yläasteikään mennessä kouluissa on jo ihan tavallista olla oma itsensä ja sukupuolistereotyyppiset ennakkoluulot on heitetty romukoppaan. :)
Mä luulen myös, että tilanne on menossa todella paljon parempaan suuntaan! Kiitos tosi paljon oikeasti tuosta tarinasta! Ristiriitainenhan se oli, niinkuin elämä oikeastikin on :) !
VastaaPoista