Voimahali Mustalle Orkidealle

Teini-ikäinen lapseni kysyi minulta eilisiltana: ”Äiti, itketkö sinä koskaan minun takiani? Sen takia mitä olen sanonut?” Vastasin hänelle: ”Kyllä minä itken. Itken läheisten ihmisten sanomisille joskus helpostikin, vaikka tietäisin, etteivät he tarkoita sitä, mitä sanovat. Sen sijaan vieraiden ihmisten sanomisille, en itke koskaan.” Keskustelu jatkui vielä ja tulin kertoneeksi hänelle, että läheisten ihmisten piikit sattuvat, koska niitä kohtaan jota rakastaa, ei ole olemassa suojakilpeä. Sen sijaan vieraampien äreätkään sanat eivät voi minua satuttaa. En tunne sinua Musta Orkidea. Sanasi eivät satuta minua, mutta kyllä koskettavat sanoina. Kahlatessani kirjoituksiasi läpi, näen paljon itseinhoa ja paljon suojakuorta ihan kaikkia kohtaan.

Musta Orkidea! En ole vihainen sinulle! En ole vihollisesi! Luulen, että jos joskus kohtaamme, voisimme tulla ihan hyvin toimeen, sillä minä näkisin sinut sinuna. En näkisi sinua naisena, mikä olet biologisesti joskus ollut. En näkisi sinua miehenä, mitä teksteistäsi päätelle inhoat olla. En näkisi sinua perimmiltään lesbona, joka tykkää pillusta. Se ei olisi minulle merkityksellistä. En näkisi sinua friikkinä. Vaan näkisin sinut ihmisenä, joka on mennyt kaikista ympärilläsi riehuvista julmista asenteista aivan solmuun. Ihmisenä, jota ei tarvitsisi määritellä sen kummemmin. Jonka sisällä olevalle kivulle ei ole sopivia sanoja ja josta tuntuu, että hän lunastaa paikkansa kovien arvojen maailmassa, olemalla vielä kovempi.

Minä näkisin sinut.

Haavoittuvana, haavoitettuna.

Arvokkaana ja ainutlaatuisena.

Sinä et tunne itseäsi naiseksi, mutta et myöskään mieheksi. Olet kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän vanki. Sinusta on myös joskus tuntunut, että sukupuolen korjauksesi on mennyt pieleen ja ihmettelet, miten olet voinut päästä järjestelmästä läpi. Syytät lääketieteellisiä tutkimuksia ja samalla pelkäät, että mitä kävisikään ilman niitä tutkimuksia? Kävisikö niin useammallekin? Että korjaisivat jotain sielun rikkonaisuutta, korjaamalla sukupuolen väärin. Pelkäät rivien välissä, että me vanhemmat pakotamme pienet homopojat olemaan tyttöjä ja pienet lesbotyttömme poikia, mutta olet onneksi väärässä.

Jotkut ihmiset tietävät oman sukupuolensa jo varhain. Jotkut eivät tiedä, mutta se ei tarkoita, että se ei olisi yhtä totta. Kokoajan tulee lisää tutkimustietoa siitä, miten naisten aivot todellakin ovat erilaiset kuin miesten. Tiedämme, että tyttösikiö ja poikasikiö ovat aluksi aivan samanlaisia, kunnes he alkavat muuttua erilaisiksi. Joskus tämä kehitys voi mennä pieleen geenien tai hormonaalisten asioiden vuoksi. Ihmisen kehitys on niin monimutkainen juttu, että on oikeastaan hämmästyttävämpää se, että kaikki menee oikein kuin se, että kaikki menee pieleen. Joskus siis ihan tavallisen tyttösikiön päähän kehittyy pojan aivot ja ihan tavalliset poikasikiön päähän kehittyy tytön aivot. Ja sitten on vielä muita variaatioita aivojen sukupuolista, joita ei ole edes tutkittu ja joskus sikiön päähän kehittyvät aivot, jotka eivät ole sukupuolitetut laisinkaan. Se joka uskoo Jumalaan, voi varmasti ajatella, että ”Vau, mitään ei tapahdu sattumalta. Tässä piilee jokin tarkoitus! Ehkä se, että oppisimme rakastamaan ja hyväksymään toisemme, sellaisina kuin olemme!” Ja se joka uskoo sattumaan, voi varmasti ajatella: ”Vau, onpa luonto ihmeellinen ja monimutkainen kokonaisuus, kaikkine variaatioineen päivineen. Ihminenpä on osa luontoa ja millainen uusi ihminen sitten onkaan, hän on osa luonnon monimuotoisuutta!”

Meissä translasten vanhemmissa on molempia. Meissä on uskonnollisia ja uskonnottomia. Meissä on ihmisiä äärioikeistosta äärivasemmalle ja meissä on ihmisiä, joita politiikka ei kiinnosta tuon taivaallista. Meissä on koulutettuja ja kouluttamattomia. Meissä on rikkaita ja köyhiä. Ainoa yhdistävä tekijä meissä on se, että me näemme lapsemme sellaisena kuin hän on. Että me kuuntelemme häntä ja tuemme heitä parhaamme mukaan, mutta tämä ominaisuus on useimmissa muissakin vanhemmissa. Se, että lapsi ei oivalla olevansa trans, ennen kuin on vaikka eläkeiässä, ei kerro vanhempien hyvyydestä tai pahuudesta mitään, mutta ei myöskään se, että lapsi oivaltaa olevansa transsukupuolinen jo kolmen vanhana, niin kuin joskus käy. Se ei kerro myöskään siitä, kuinka tyttömäinen tai poikamainen lapsi on. Eikä se kerro siitä, miten sukupuolisensitiivinenkään lapsen ympäristö on. Se kertoo ehkä enemmän siitä, miten analyyttiset aivot lapsella on. Miten vahva on hänen sisäisen maailmansa usko omiin tuntemuksiin. On hyvin sukupuolisensitiivisiä vanhempia, joiden lapsi on kertonut transsukupuolisuudestaan verrattain myöhään ja on hyvin äärikonservatiivisia perheitä, joiden lapsi on näyttänyt oman transsukupuolisuutensa ennen kuin on oppinut puhumaan.

Sen minkä olen oppinut matkan varrella Magdaleenan äitinä, on se, että tätä transsukupuolisuutta vastustavat eniten ne, joiden oma suhde omaan sukupuoleensa on, kuin hidasta kävelyä paljain varpain tulisilla hiilillä. Kyllä useimmat niistä, jotka ovat tyytyväisiä omaan sukupuoleensa ja pitävät myös sukupuolensa rooleista, ymmärtävät myös sen, että olisi kauheaa, jos omat aivot sijaitsisivat väärässä kropassa. Jos sinä Musta Orkidea et tuntenut itseäsi kotoiseksi naisen ruumiissa, mutta et oikein miehenäkään, oletko ajatellut, että olet ehkä muunsukupuolinen tai ehkä sinulla on sukupuolettomat aivot kokonaan. Kelpaatko sitten kenellekään, jos et ole mies tai jos et ole nainen? Aivan varmasti enemmän kuin kelpaat! Aikuiset ihmiset pitävät hyvin rakastettavina hyvin erilaisia ihmisiä!

Kun kuuntelee transihmisten tarinoita siitä, miltä tuntui, kun he eivät ole vielä tulleet nähdyksi omassa identiteetissään, yhdistävänä tekijänä on heillä ollut sellainen tunne, kuin olisi vieraana omassa elämässään tai näyttelisi sukupuolta koko ajan. Kukaan ei varmasti halua lapselleen sellaista elämää, oli hän sitten lapsi, nuori tai jo aikuinen. Kun ymmärtää, että sukupuolikokemusta ei voi muuttaa; sen voi vain peittää, ei ole varteenotettava vaihtoehto olla uskomatta omaa lastaan.

Lääketieteelliset sukupuolen tutkimukset menevät niin usein pieleen, koska sukupuolta ei voi oikein tutkia muuten, kuin kysymällä ihmiseltä itseltään. Transihmiset ovat toistensa kanssa tekemisissä, eikä ole mikään salaisuus, että he tietävät hoitoon mennessään, mitä pitää sanoa ja miten pitää pukeutua mennäkseen polilla läpi. Silloin sieltä läpi menee myös ihmisiä, jotka eivät tarvitsisi kirurgista hoitoa ollakseen onnellisia. (Suomessa sukupuoli pitää oikeasti korjata, saadakseen vaihdettua henkilötunnuksen sellaiseksi, että se näyttää omalta ja on vaikka joukkoliikenteen lipuntarkastuksessa suojassa nöyryytykseltä.) Valitettavasti läpi taas eivät pääse ne, joilla tarve olisi suurin, pahimman kehodysforian vuoksi. He joutuvat pelätylle ”jäähylle”, koska ovat liian epävakaita tietääkseen oman sukupuolensa, vaikka epävakaus tulisikin hoidetuksi sillä, että ihminen pääsisi korjaamaan sukupuolensa.

Lääketieteelliset tutkimukset transsukupuolisuuden toteamiseksi ovat aivan huuhaata ja sitä alaa ei myöskään kehitetä eteenpäin missään päin länsimaita. Siksi valitettavasti nuorten puolella varsinkin on käytössä hyvin alkeellisia tutkimusmenetelmiä kuten musteläiskätestit, jotka testaavat enemmän ihmisen visuaalista hahmottamiskykyä kuin hänen mielenmaisemaansa. Käytössä on myös hyvin loukkaavina koettuja kysymyssarjoja, joihin ei saa kuitenkaan vastata romahtamalla, ellei halua taas sille kuuluisalle jäähylle. Valitettavasti testeistä pääsevät läpi nopeimmin sosiaalisesti lahjakkaat ihmiset ja sitten ne, jotka ovat tehneet läksynsä parhaiten netin keskustelupalstoilla.

Lääketieteellisten tutkimusten ja transsukupuolisten psykiatrisoimisen sijaan tulisi keskittyä kehodysforian hoitoon. Kyllä transsukupuolisilla on mielenterveysongelmia, kuten sinulla Musta Orkidea on, mutta itse transsukupuolisuus ei ole mielenterveysongelma. Jotkut mielenterveysongelmat johtuvat hoitamattomasta transsukupuolisuudesta, mutta itse transsukupuolisuus ei vaadi psykiatrista hoitoa. On hyvä, että transsukupuolisen mielenterveysongelmia hoitavat tietävät riittävästi transsukupuolisuudesta, mutta heidän tulisi tiedostaa se, että ongelman ydin ei ole viallisessa sukupuolessa.

Tutkimusten mukaan, ne translapset, jotka saavat elää sosiaalisesti transitioituneina omaksi kokevaansa sukupuoleen, ovat yhtä onnellisia kuin muutkin lapset. Koska jokainen lapsi ansaitsee hyvän lapsuuden, on täysin loogista, että vanhemmat antavat lastensa olla omia itsejään. Sitten se, tuleeko heistä isona transihmisiä vai homoja, ei ole merkityksellistä silloin, kun he ovat lapsia. Vain se, että heillä on onnellinen ja mahdollisimman huoleton lapsuus, on merkityksellistä.

Musta Orkidea! Sinäkin olisit ansainnut hyvän lapsuuden ja olisit ansainnut tulla arvostetuksi ihan omana itsenäsi, oli sukupuolesi kokemus mikä tahansa. Minä voin vakuuttaa, että Magdaleena on nyt niin onnellinen kuin mahdollista! Usko minua, joka olen läsnä Magdaleenan elämässä joka päivä, jos minä olisin pakottanut Magdaleenan olemaan poika, hän olisi hyvin paljon ahdistuneempi nyt. Joku voi haluta oikeasti olla toista sukupuolta, miksi hänet on määritelty syntymässä. Sitä ei välttämättä voi ymmärtää, mutta riittää, että sen hyväksyy. Jos tapaisit Magdaleenan, jos asuisit luonamme päivän, viikon, kuukauden, näkisit saman ja ymmärtäisit miksi.

Musta Orkidea, älä ole kateellinen niille lapsille, jotka saavat olla omia itsejään.

Jos tarkemmin ajattelet, niin eikö se vaan ole hyvä? Ettei heidän tarvitsisi olla niin yksin.

Sinä olet arvokas omana itsenäsi!

Et ole luotaantyöntävä friikki!

Olet vain rikki ja avun tarpeessa!

Toivottavasti löydät itsesi ja saat sitä tukea, mitä oikeasti tarvitset ja ansaitset!

Voimahalit sinulle Musta Orkidea Magdaleenan äidiltä!

Voi kun olisin voinut olla sinulle äiti silloin, kun sinä olit pieni ja menit rikki.