Avoin kirje Ylex:n juontajille Cristal Snowlle ja Aapo Rönkölle

Meillä on ollut pitkä tie kuljettavanamme. Olemme tyttäreni kanssa käyneet läpi ilkkuvat lastentarhanopettajat, häpeävät sukulaiset ja olemme selvinneet ainakin melkein luokkatoverista, joka jaksoi muistuttaa liian usein tyttäreni kehon syntymäsukupuolesta.

Olemme kieltäneet ehdottomasti pippelin irtileikkaamisen kynsisaksilla kaikkien lelujen menettämisen uhalla. Olemme nyhjöttäneet itkien eteisen lattialla kaverin kiusattua. Olemme sadat kerrat käyneet läpi sen asian, että tyttäreni saa olla totta sellaisena, millaiseksi itsensä kokee. Nyt juuri on semmoinen kausi, kun hän uskoo olevansa hyvä sellaisenaan. Kukaan kai ei ole vähään aikaan muistuttanut häntä hänen syntymäsukupuolestaan.

Välillä tuntuu, että olemme lähellä onnistua vakuuttamaan teoillamme, asenteellamme ja joskus sanoillammekin, että on ihan ok olla transsukukupuolinen. Niin kuin se meille onkin. Kunhan vain asenteet maailmassa muuttuisivat.

Hyvät Ylex:n radiojuontajat, transut, transsukupuoliset eivät ole vitsi. Ne eivät ole minkäänlainen vertauskuva maksulliselle naiselle tai ylimeikatulle huorahtavalle muotinukelle. Transuja on oikeasti myös teidän kuulijoinanne, ehkä istumassa auton takapenkillä turvavöissä, matkalla mummolasta sunnuntai-iltana.

Ylex on meidän verorahoillamme ylläpidetty kanava, jonka ala-arvoisen huumorin en soisi loukkaavan vähemmistöjämme. Jonka ei soisi loukkaavan lapsia. Jonka en soisi loukkaavan ehkä transukupuolensa kanssa kamppailevaa koululaista tai teiniä. Tuovan lisää ivaavia sanoja kiusaajien suihin. Kukaan älykkääksi ihmiseksi itseään kutsuva ei enää kehtaa loukata tummaihoisia, ei vammaisia, eikä homoja. Mikä oikeus on kuitenkin heittää alentavaa huumoria sitten transsukupuolisista? Yksi muille hassu heitto voi toiselle jäädä mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Se voi loukata sydänjuuria myöten kehittymätöntä lapsen tai nuoren mieltä.

Minulla on ollut tapana silloin tällöin sunnuntai-iltaisin kuunnella Supersunnuntaina ajaessani kotiin. Toivon, että jatkossa osoitatte parempaa makua läpän heitossanne.

Terveisin,
Magdaleenan äiti
Jk. Ai niin... Magdaleena ei onneksi ollut kyydissäni tänään. Sen sijaan, että hän itkisi sydän verellä itseään uneen hävetessään sukupuoltaan, hän näkee prinsessasängyssään onnellisia unia luultavasti sateenkaarista ja yksisarvisista.

Laiskan tontun arvoitus..?

1.12
Meillä on joka joulukuu. Toistan JOKA JOULUKUU. Tonttu tuonut pienen paketin yön aikana keittiöön lapsille. Paitsi tänä jouluna. Tänä jouluna ei löytynyt paketin pakettia, sen sijaan kaikki muruset oli syöty pöydältä ja pöydälle oli ilmestynyt jokin vanha pienen pieni naula tai muu roska, mitä lapset väittivät pienen pieneksi juustohöyläksi. Tämä arvoitus täytyy kyllä selvittää!

 

 

 

 

2.12

Illalla lapset virittivät ansan laiskalle tontulle. He laittoivat muovisen kultarahan ja timantin keskelle paperista ja naruista tehtyä ansaa, mutta aamulla raha ja timantti olivatkin hävinneet ja paperilla oli vain muutama outo jalanjälki... Ne eivät ehkä voi kuulua tontulle laisinkaan, sillä tontut käyttävät aina tossuja..! Lisäksi pöydällä oli omituinen pieni valvontakamera. Tämähän alkaa mennä omituiseksi!

 

 

 

 3.12

Olimme viime yönä saaneet viestin, joka oli kirjoitettu omituisilla kirjaimilla ja se oli kiinnitetty alle kahden sentin mittaisella veitsellä muovailuvaha-möllyskään. Jokin vihainen pieni olento oli silpunnut muovirahan ja muovitimantin pienen pieneksi silpuksi ja palauttanut silpun meille.

 

Ensiyöksi viritämme kyllä kunnon ansan..! Kerron teille sitten, miten tässä käy. Tonttu ei ole vieläkään tuonut paketteja, joten olemme hyvin hämmentyneitä tilanteesta.

 

 

 

 

4.12

Lapset tekivät edellisenä iltana ansan, johon tämän aamun perusteella peikko olikin pudonnut, mutta päässyt kuitenkin karkuun: 

Keittiön ja eteisen kynnykseltä löytyi pienen pieni jalanjälki:

Ja kuistilta löytyi karvatupsu kohdasta, joka johtaa talon alle:

Talon alta löytyi tämä surkea peikonpesä ja häkki, jossa peikko on ilmeisesti pitänyt syömiään koppakuoriaisia:

Pesästä löytyi melkein kaikki aarteemme ja ne viikonloppuna kadonneet karkitkin!!!

 

Nyt lapset ovat suunnitelleet seuraavaa: Tontulle on huudettu, (jos se vaan kuuli), että tuo meille yöllä kartan, jos tietää missä ihmeessä peikon uusi pesä on. Peikko pitää siis etsiä ja napata se kiinni pesästään ja viedä se kauaksi metsään. Sen jälkeen sille pitää perustaa sinne uusi pesä ja antaa sille pieni onki ja ämpäri johon se voi kerätä sieniä, jotta se ei enää tulisi ihmisten talojen alle pesimään. Sen jälkeen vain toivomme, että tonttu uskaltaisi tuoda meille taas joulukalenteripaketteja!

 

 

5.12

Lapset menivät tontun jättämän salaviestin perusteella etsimään peikkoa ja kidnapattuja tontun ystäviä toisen maailmansodan jälkeensä jättämistä raunioista:

 

 

Peikko oli niin arka, etteivät he saaneet sitä kiinni, mutta löysivät kiven kolosta tontun ystävät sidottuina:

 

He löysivät myös siivet, joiden avulla he saattoivat lentää nopeammin seikkailun aikana:

 

 

 Haettuaan pipareita kotoa, he houkuttelivat murusien avulla peikon syvälle metsään vanhojen peikkolinnaraunioiden kupeessa olevaan pieneen luolaan. Luolaan he sisustivat pesän peikolle pumpulista, kangastilkuista ja muista tarvikkeista. Heillä meni koko iltapäivä seikkaillen, eikä kukaan edes muistanut kysyä, saako pelata! Magdaleena oli ollut kotiin tullessaan vielä niin innoissaan ja iloinen, että oli vain hypellyt ees sun taas. Ehkäpä se pahainen peikon retale nyt pysyy siellä metsässä, eikä tule enää sotkemaan ihmisten joulua. ;)

 





Surullinen syksy

Meillä on semmoinen mummi, joka on Magdaleenan kaveri. Mummi kuuntelee ja antaa ihan omaa aikaa. Mummin kanssa voi mennä kävelylle rannalle ja ihmettelemään muutenkin maailmaa. Mummi jaksaa myös selittää vaikka kuinka ja kauan, vaikka kysymyksiä tulisi loputtomana tulvana. Meidän mummi tekee myös hillot meidän aamiaismurojen ja lettujemme päälle. Välipalalla usein juomme mummin tekemää mehua ja kylminä päivinä vedämme mummin kutomat villasukat jalkaan. Mummin kanssa voi myös käydä kirjeenvaihtoa, mutta Magdaleena ei osaa vielä kirjoittaa. Isommat osaa ja ne lähettelevät mummin kanssa myös tekstiviestejä.

Mutta sitten tuli semmoinen päivä, kun meidän mummin rintaan tuli syöpä. Mummi leikattiin ja mummi oli niin kipeä, ettei voinutkaan tulla meille niin usein kuin piti. Silloin pienen Magdaleenan maailmaan tuli hätä ja pelko. Magdaleena oli ehkä huomannut, miten isä oli käynyt aika surulliseksi ja ehkä joku sisaruksista oli tullut kertoneeksi, että syöpään voi kuolla. Magdaleena alkoi pelätä kuolemaa. Ja kuolema on se, mitä pieni Magdaleena pelkää kaikista eniten. Kun vanhemmat kertoivat Magdaleenalle, että transsukupuoliset naiset eivät rintasyöpää saa, niin se ei helpottanut yhtään. Nyt Magdaleena pelkää sitä, että jospa hän unohtaa hengittää ja kuolee, jospa mummi unohtaa hengittää ja kuolee. Jospa irronneesta hampaasta tulee niin paljon verta, että siihen kuolee. Jospa mummi ei tuokaan enää hilloa, eikä katsele pihalla muurahaisia. Eikä leiki barbeilla.

Magdaleenan äiti toivoo tosi paljon, että mummi paranisi pian. Muutenkin, kuin omenahillon takia.

Magdaleenan äidin sähköposti kirjastoautolle

Transsukupuolinen tyttäreni käy meidän kyläkoulun esikoulua ja käy kirjastoautolla aina luokan kanssa. Hänen virallinen nimensä on *******, mutta hänen kutsumanimensä on Magdaleena ja hän tosiaan käyttäytyy kuin tyttö ja näyttää aivan tytöltä. Voisitteko tiedottaa henkilökunnallenne, että hän toivoisi, että kirjastoautolla ei enää epäiltäisi, että hänellä on väärä kirjasto kortti.

Tämä on vähän epätavallinen asia, joten ymmärrän henkilökunnan hämmennyksen.

Terveisin,
Magdaleenan äiti

___________________________

Hei,

Kiitos tiedosta. Ilman muuta otamme asian esille ja pyrimme siihen, ettei vastaavaa tilannetta enää pääse syntymään. Olen todella pahoillani ja toivon, ettei Magdaleenalle jäänyt asiasta pahaa mieltä.

Terveisin
Kirjastotäti

____________________________


Kiitos paljon!
Paha mieli jäi, mutta toivottavasti oppii ajan kanssa käsittelemään asiaa, sillä väärinkäsityksiä varmaan syntyy ennen aikuisuutta vielä monta kertaa.

Terveisin,
Magdaleenan äiti

Sitten tuli se kamala päivä

Sinä päivänä oli aurinkoista ja tyyntä, eikä se päivä ollut muille mitenkään erityinen, eikä se muuttanut mitään, mutta se oli sydäntä särkevän kamalaa. Ja sitä itkettiin ensin isän kanssa, oltiin synkkänä monta päivää ja sitten itkettiin vielä juurtajaksain ihan sykkyrällä äidin suuressa sylissä piilossa maailmalta.

Sinä kauheana päivänä koulun pihaan ajoi nimittäin kirjastoauto, eikä kirjastoauton kuljettaja tiennyt, että Magdaleenan nimi on Magdaleena, eikä se poikanimi, mikä on Magdaleenan virallinen nimi. Onneksi ihana opettaja kertoi asiasta äidille, että äiti keksi miksi pienellä tytöllä kurkkua kuristi. Saimme puhuttua asiasta ja tämä äiti lupasi monet kerrat, että äiti ei olisi muunlaista lasta koskaan halunnutkaan. Juuri hyvä ja rakas on Magdaleena ihan sellaisena kuin on, eikä äiti haittaa ollenkaan se, että Magdaleenalla on pippeli ja väärä virallinen nimi. Se on ihan pikkujuttu, jonka voi sitten korjata aikuisena.

Viikko siinä meni ja surkeus onneksi unohdettiin. Taas kouluun on kiva mennä leikkimään muiden tyttöjen kanssa ihania leikkejä, jollaisia pojat eivät tajua ollenkaan.

Meidän kiva ope muuten pitää koululla liikuntakerhoa. Oikealla on pojat ja vasemmalla tytöt. Magdaleena on tuo pikkuinen tyttö vasemmalla, jolla on päässään vaaleanpunainen lippalakki.

Ensimmäinen päivä esikoulussa

Meillä Suomessa saa koulun aloittaa 6-vuotiaana esikoulussa. Pakollinen koulu alkaa seitsemänvuotiaana. Siksi meidän kuusivuotiaalla Magdaleenallamme oli tänään ensimmäinen koulupäivä. Jännitin sitä jopa enemmän kuin Magdaleena. Magdaleena aloitti koulun pienessä lähikoulussa ja vaikka kyläläiset ovat aina suhtautuneet Magdaleenaan alkuhämmästyksen jälkeen  normaalisti, pelkäsin koulun alkua todella paljon. Hätäilin koulun pihalla itku silmässä, hakisinko koulusta iltapäivällä yksinäisen murtuneen pienen tytön.

Mutta hainkin koulusta itsevarman nauravaisen pienen tyttäreni, joka oli ihan iloinen oma itsensä.
Jouduin vakuuttamaan monta kertaa, että huomenna pääset kouluun uudestaan ja sitä seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä. Koulussa oli kiva ope ja kiva avustaja ja kivat kaikki lapset. Ja välitunnilla oli kivaa ja oppitunnilla oli kivaa.

Maailma on muuttunut ja muuttuu edelleen pala palalta. Sosiaalisen median siivittämänä suvaitsevaisuus lisääntyy niin nopeasti, että ehkä ei tarvitsekaan olla huolissaan? Ehkä transsukupuolisuudesta tuleekin vielä niin tavallinen asia, että tämmöisiä blogeja ei enää tarvita.

Minne pilvet karkaavat?

Muistatteko ne lapsuuden joutilaat hetket, milloin sitä tuijotti kesäiselle taivaalle ja kuvitteli pilvien näyttävän taloilta, eläimiltä, noita-akoilta ja ties miltä?

Ehkä äidin pitäisi ottaa mallia Magdaleenasta? Pitäisi sulkea tietokone ja kömpiä Magdaleenan omaan lumikolasta, puutarhatuoleista, vilteistä ja tyynyistä rakentamaan pilvienkatselulaitteeseen ja heittää hetkeksi huolet mielestä pois.