lauantai 30. toukokuuta 2015

Negatiivista palautetta

Haluaisin vastata tässä eräällä sosiaalisen median seinällä saamaani kritiikkiin julkisesti.

Jos sinulla, joka luet tämän, sattuu olemaan asiasta kokemukseen pohjautuvia mielipiteitä/mielipidettä, olisin enemmän kuin kiitollinen, jos kerkiäisit kommentoimaan tätä tekstiä.

Tässä punaisella palautetta ja välissä mustalla sitten oma vastineeni:

Terapeuttiko tässä on nyt tehnyt väärin? Tarhaikäisen lapsen saa parissa päivässä uskomaan vaikka mihin, jos sinnikkäästi yrittää. Vastuutonta toimintaa vanhemmilta. Oma poikani leikkii välillä kissaa, pitäisikö tämä 5-v kolli viedä jo leikkaukseen?


Kyllä sitä vaan joutuu omaakin poikaa pyytämään siirtymään ruokapöytää syömään, vaikka kissat syö lattialla. Ja olen kieltänyt myös kissanvessan hankkimisen hänen tarpeilleen. Olenko nyt huono äiti? En, vaan kerron lapselleni rehellisesti mikä ja kuka hän on, aivan kuten terpeutti on heillekin maininnut. Kerrotaan faktat. Yhtään trans-ihmisiä halveksumatta, päin vastoin. On upeaa jos uskaltaa AIKUISENA näyttää todellisen itsensä. Vanhemman täytyy näyttää tie siihen asti.
Totta on, että vanhemman täytyy tukea lasta omissa tunteissaan, mutta pitää pysyä todellisuudessa.


Ihmisillä on eri tapoja kasvattaa lapsia. Minusta henkilökohtaisesti on upeaa, jos jo lapsi uskaltaa näyttää todellisen itsensä. Neljän vuoden eläminen omaksi tuntemassaan sukupuolessa ei ole mikään hetkellinen päähän pistos tai ohi menevä leikki, eikä tämä terapeuttitäti ollut ensimmäinen viranomainen, jonka kanssa olemme olleet asian tiimoilta tekemisissä. Tosin ihan ensimmäinen, jonka suhtautumistapa oli ylenkatsova. Magdaleena on sitä paitsi nykyään koulu-ikäinen.

Magdaleena kyllä joutui hyvin selkeästi kuukausien ajan esittämään meille asiaansa omasta sukupuolenkokemuksestaan, ennen kuin otimme yhteyttä transtukikeskukseen ja aloimme ottaa asiasta muutenkin selvää. Me vanhemmat olemme tuikitavallisia cis-sukupuolisia valkoihoisia keskiluokkaan kuuluvia heteroita, jotka eivät ole koskaan olleet osana vähemmistöä missään asiassa, joten asia oli meille aluksi hyvin vieras.

Vanhemman täytyy tukea lastaan tunteissaan minunkin mielestäni ja jos lapsella sattuu olemaan aivoistaan ja identiteetistään poikkeava ruumis, vanhemman on seistävä lapsensa rinnalla, vaikka koko maailma olisi vastassa. Transsukupuoliselle ihmiselle sukupuoli-identiteetti on totta. Se on aivan yhtä totta, oli hän sitten lapsi tai aikuinen. Sukupuolituntemus saattaa muuttua, mutta silti tällä hetkellä tämä on täyttä totta, eikä se muuksi muutu lasta loukkaamalla.


Eli henkilö "kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on syntymässä luokiteltu sukuelinten perusteella." (wikipediasta) Eihän tässä voi kuin suuresti ihmetellä vanhempien toimintaa asian suhteen. Lapsilla tulee vaiheita joissa pelätään, leikitään ja keksitään asioita. Vanhempien/huoltajien tehtävä on oikaista räikeimmät mielikuvituksen tuotteet. Miehellä on pippeli, naisella pimppi.

Jos joku mies menettää sukupuolielimensä onnettomuudessa, onko hän enää mies? No, tietenkin on. Sukupuoli ei ole elimestä kiinni. Sukupuolikokemus syntyy aivoissa ja on niin vahva, että sitä ei voi ulkopuolelta käsin millään muuttaa. Se, mitkä sukupuolielimet lapsella on, eivät valitettavasti määrää hänen sisäsyntyistä sukupuoli-identiteettiään. Siksi valitettavasti, koska jos asia olisi niin yksioikoinen ja helppo, säästyttäisiin monelta mielipahalta.

Varmasti tässäkin palautteessa oli taka-ajatuksena suojella lasta kiusaamiselta. Meillä sitä ongelmaa ei onneksi ole. Kukaan ei kiusaa Magdaleenaa. Esikoulun todistuksessa luki Magdaleenan tyttönimi, sosiaalityöntekijät kutsuvat häntä tyttönimellä, aiemmissa epikriiseissä on tyttönimi ja syntymänimi on vain suluissa, kaikki ympäristön ihmiset kutsuvat häntä tyttönimellä, hän on iloinen, sympaattinen, valoisa ja onnellinen, mitä hän ei ihan varmasti olisi, ellei saisi elää tuntemansa sukupuolen mukaan.

Ennen oli tieteessäkin ihan oikeasti vallalla käsitys, jonka mukaan sukupuoli on kasvatuksen tulos. Surullisin tapaus tästä on David Reimerin tapaus, jossa pojan penis vaurioitui ympärileikkauksen yhteydessä ja hänet päätettiin kasvattaa tyttönä. David riisti myöhemmin itseltään hengen tämän kokeilun takia. Täällä linkki tapaukseen:  http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Reimer


Viisivuotias lapsi ei ole mielestäni kypsä tekemään tuommoisia päätöksiä. Samaa mieltä tuntui olevan terveydenhuoltoalan ammattilainen, eli blogitekstissä parjattu "terapeuttitäti". Mielipideasioita nämäkin tietysti, mutta toisaalta pitää olla äärimmäisen varovainen kun kyseessä on lapsi. Kuten todettua, lapsen kasvatuksessa myös vanhemmilla on vastuunsa, ja jos jokaista lapsen päähänpistoa käsitellään tosiasiana, niin eihän siitä mitään tule.

Kyseessä ei ole päätös, vaan tuntemus. Viisivuotias on helppo manipuloida jopa siivoamaan lelunsa, mutta hänen tuntemuksiaan sukupuolestaan ei voi muuttaa. Magdaleena alkoi tuntea näin kolmen vanhana ja nyt hän on kouluikäinen. Lapsen voi opettaa peittämään tunteensa, mutta sisimmältään ne eivät muutu. Jos lasta tai aikuista lähdetään manipuloimaan muuksi, kuin hän on, syntyy suuri hengen menetyksen riski. Myös siis lapset tekevät itsemurhia, koska eivät ole tunteneet tulleensa hyväksytyksi sukupuoli-identiteetissään. Ottaisinko siis riskin, että pakottaisin muutamien ihmisten mielipiteiden vuoksi lapseni olemaan syntymäsukupuolessaan siitäkin huolimatta, että tämän kehitys voisi alkaa taas taantua ja hän voisi riistää itseltään hengen. Vastaus on luonnollisestikin ei.

Terapeuttimummo myönsi itsekin, että hänellä ei ole tietoa, eikä kokemusta asiasta, mutta neuvoi sitten kuitenkin ymmärtämättä, mihin vaaraan hän tietämättömyyttään lapsen samalla asetti. Lapsen, jonka ympäristö tätä tätiä lukuun ottamatta hyväksyy sellaisena, kuin hän on. Koulumaailma hyväksyy hänet, lähiaikuiset hyväksyvät, sisarukset hyväksyvät... Hän on aivan onnellinen tämän hetkisessä olotilassaan ja toivoisin hänelle myös kasvavan mahdollisimman vahvan itsetunnon, ennen kuin teini-iän maanjäristykset alkavat. Se, että tietääkö hän olevansa syntymäsukupuoleltaan poika, ei liene epäselvää, koska kyseessä on aivan normaaliälyinen lapsi ja olemme myös puhuneet asiasta, vaikkakin usein lyhyesti, puheenaiheen aiheuttaman ahdistuksen vuoksi.

Mitä vahvempi psyykkinen pohja lapselle kehittyy, sitä helpompi hänen on kestää tulevaa. Kyse ei ole siitä, että hänelle olisi valehdeltu hänen identiteetistään tai siitä, että häntä olisi manipuloitu olemaan joku muu, kuin hän on. Olisin oikein mieluusti pitänyt hänet myös poikanani. Kyse on siitä, että me vanhemmat seisomme hänen tukenaan, hänen vierellään tukemassa häntä siihen suuntaan, mihin hän luonnostaan kasvaa.

Magdaleena ei saa toteuttaa kaikkia päähänpistojaan. Siitä ei tuolla mielikuvituksella todentotta tulisi mitään. ;)  Meidän perheessämme on tärkeää noudattaa hyviä tapoja ja myös pitää olla kiltti muille. Magdaleena ei missään nimessä ole kuriton lapsi. Sukupuoli-identiteetti ei ole sellainen asia, millä lapsi osoittaisi mieltään. Se ei ole helppoa lapselle, eikä se ole helppoa meille aikuisille. Ei siksi, että haluaisimme Magdaleenan olevan jotain muuta, mitä hän on, vaan siksi, että jonain päivänä Magdaleenan on kohdattava ymmärtämättömiä ja mahdollisesti ilkeitäkin ihmisiä, joiden on helppo lyödä siihen kaikkein herkimpään kohtaan ihmisessä, eli sukupuolikokemukseen. Ja kuten kaikki tietävät, äiti voi olla vain niin onnellinen, kuin hänen onnettomin lapsensa on.

Termistö on vaikeaselkoista tässä aiheessa. Onko kyseessä siis "intersukupuolinen" henkilö jolla on molemmat sukupuolielimet? Se laittaisi tietysti asian eri valoon. Blogissa kuitenkin puhutaan transsukupuolisuudesta, joka mielestäni on toinen juttu.

Tässä vastaukseksi selventävä lainaus suoraan Wikipediasta:
"Transsukupuolisuutta on aiemmin pidetty psykologisena  ilmiönä, mutta viime aikoina on saatu viitteitä siitä, että sen alkuperä saattaa olla kehitysbiologinen. Tutkimuksissa transsukupuolisten aivoista on todettu eroja tavanomaisemmin sukupuolittuneisiin saman kromosomaalisen sukupuolen edustajiin, joten kyse ei näytä olevan pelkästä subjektiivisesta kokemuksesta. Tästä syystä transsukupuolisuutta on esitetty luokiteltavaksi intersukupuolisuuden muodoksi."

34 kommenttia:

  1. Tulin hirveän vihaiseksi luettuani tämän tekstin. Minulle tehtiin lapsena juuri niin kuin mitä tämä henkilö suosittelee - kerrottiin että koska minulla on pimppi, olen tyttö. Ja juurikin kuten tämä henkilö ehdottaa, aikuisena uskalsin näyttää todellisen itseni. Mutta kärsin hirvittävästi etenkin teini-iässä, kun keho muuttui vääränlaiseksi eikä ketään ollut tukena. Olin sen kauhun ja kehodysforian kanssa täysin yksin, kun lääkärit ja vanhemmat hokivat vain että se on normaalia, sinusta tulee nyt nainen. Yritin kieltäytyä puberteetista lopettamalla syömisen. 13-vuotiaana painoni laski 27 kiloon. Jos yksikin ihminen olisi silloin kertonut minulle, että minun ei ole pakko tulla naiseksi, että kaikilla naisilla ei ole vaginaa tai kaikilla miehillä penistä, olisin säästynyt paljolta tuskalta.

    On mahdollista, että Magdaleenan tyttöys on vain vaihe. Ehkä hän löytää myöhemmin identiteetin poikana tai muunsukupuolisena. Lapsilla transsukupuolisuuden kehitystä on vaikea ennustaa. Mutta asiantuntevat psykiatrit ovat sitä mieltä, että näissä tapauksissa LAPSEN KEHITYSSUUNTA TULEE JÄTTÄÄ AVOIMEKSI. Hänen tulee antaa olla sellainen kuin on, kertomatta ulkopuolelta "totuutena" että hänestä tulee mies tai nainen. Siinä tapauksessa että lapsi todella on transsukupuolinen, "totuus" joka hänelle kerrotaan onkin valhe joka saattaa painaa häntä vuosikausia ennen kuin hän aikuisena uskaltaa tunnustaa itselleen että auktoriteetit olivat väärässä.

    On raukkamaista jättää mahdollisesti transsukupuolisen lapsen vastuulle hankkiutua eroon (yläasteen biologiankirjasta peräisin olevasta) "totuudesta" sitten aikuisena. Jos lasta pakotetaan rooliin joka osoittautuu myöhemmin vääräksi, usein tie on kuljettava takaperin, mahdollisesti terapeutin tuella. Emme voi tietää vakiintuuko lapselle aikuisena transsukupuolinen identiteetti, mutta kyse on ensisijaisesti siitä, että "eheyttävän" kasvatuksen riskinä on vakavat mielenterveysongelmat. Kommentoija ehdottaa, että varmuuden vuoksi kasvatettaisiin lapset syntymäsukupuolen mukaan. Minä ehdotan, että varmuuden vuoksi ei puututtaisi väkivalloin lapsen sukupuoli-ilmaisuun, jottei rikottaisi mitään.

    Eläinvertaukset ovat typeriä monestakin syystä. Ensinnäkin eläintä leikkivä lapsi todennäköisesti aiheuttaa paljon enemmän hankaluuksia päivittäisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä kuin sukupuoli-ilmaisultaan epätyypillinen lapsi. Sukupuoli-ilmaisu kuuluu täysin hyväksyttävän, sosiaalisesti korrektin käytöksen piiriin toisin kuin maukuminen ja nelinkontin kulkeminen (mikäli kissan leikkimisellä viitataan johonkin tällaiseen). Vaikka lapsi ei olisikaan transsukupuolinen, mitään vahinkoa ei koidu siitä, että hänen annetaan ilmaista sukupuoltaan itse valitsemallaan tavalla. Toisekseen ne faktat : ihminen ei ole koskaan kissa, mutta pippelin omaava lapsi todella saattaa olla tyttö. Kommentoija erottelee keinotekoisesti intersukupuolisuuden ja transsukupuolisuuden, mutta todennäköisesti transsukupuolisuus on intersukupuolisuuden muoto, joka koskee aivoja. Siis aivot ovat sikiöaikana kehittyneet "vastakkaisen sukupuolen" aivojen tyyppisiksi. Aivot ovat ihmisen ainoa ajatteleva ja tunteva keskus. Kaikki henkiset ominaisuudet ovat lähtöisin aivoista. Voimme toki luokitella ihmiset kahteen kastiin sen mukaan onko heillä pippeli vai pimppi, mutta yhtä hyvin voisimme luokitella heidät sen mukaan onko heillä yksi munuainen vai kaksi. Jos haluamme että sukupuolella on jotain muutakin merkitystä kuin anatomia (ja sillä on runsaasti sosiaalista ja psyykkistä merkitystä), sen on oltava myös henkinen ominaisuus.

    VastaaPoista
  2. Minäkin kannatan varmuudeksi sitä ideaa, että väkivalloin ei puututtaisi lapsen sukupuoli-ilmaisuun, jotta ei rikottaisi mitään!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä blogista! Löysin sen tänään ja olen jo lukenut kaikki postaukset. Toivottavasti jaksat kirjoittaa tulevaisuudessakin Magdaleenasta. Odotan tällä hetkellä esikoistani ja olen näitä asioita paljon ajatellut, kun Facebookissa törmännyt paljon postauksiin transsukupuolisista lapsista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun luen suomalaisesta transsukupuolisesta lapsesta, vaikka olenkin varma, että heitä löytyy paljon. En edes tiennyt, että transsukupuolisuus luokitellaan Suomessa vielä sairaudeksi... Kamalaa! Uskomatonta, mitä jouduitte myös kokemaan terapeuttitädin kanssa! Toivon teille hirveästi tsemppiä tulevaan! <3 Kaikkea hyvää teille!
    -Jasmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Niitä tarvitaan! <3 Toivottavasti pääsisimme uudessa translaissa samaan kuin Malta, että sukupuoli olisi vain ilmoitusasia! Tutkimukset ja jatkuva sukupuolensa selittely ovat paljon rankempia, kuin itse asia. Ja onnea lapsesi kanssa! :) Toivon, että uppoat leikin maailmaan moneksi vuodeksi, sillä se tekee sekä tavallisesta arjesta luxusta, että kehittää suhteen lapseen ainutlaatuiseksi. Se kehittää myös lapsen aivoja paremmin, kuin mikään muu! :)

      Poista
  4. Onpa hienoa kuulla, että Magdaleenalla on näin upeasti häntä tukevat vanhemmat! Ja on sekä rohkeaa että muille samanlaisia juttuja kokeville tärkeää pitää asiasta vielä blogiakin. Mahtavaa! Toivotan voimia asiointiin tietämättömien päätöksentekijöiden kanssa. Uskon ja luotan, että tämmöinen sitkeys palkitaan ja lapsesta kasvaa aikanaan terve ja vahva aikuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toive olisi, että blogista välittyisi sellainen tunnelma translasten vanhemmille, ettei ole ainut ja yksin. Kukaan opettajista tai hoitohenkilökunnasta ei tunnu olevan ikinä kuulleenkaan tai tavannenkaan transsukupuolista lasta, mutta kuitenkin arvioidaan, että 1:500 ihmisellä on transsukupuolisia tuntemuksia. Liian moni siis ei uskalla olla kuka on tai eivät ehkä itsekään ymmärrä mistä heidän tuntemassaan vierauden tunteessa on kysymys.

      Poista
  5. Tuli vain mieleen lukiessa, että onko läketieteellisesti varmistettu onko Magdaleenalla naisen sukupuoli elimiä jossain tai hormoni tasapainoa? Onhan niissäkin,joskus eroa siihen näkyvään sukupuoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Magdaleena on ruumiiltaan poika, mutta aivoiltaan ja sydämeltään tyttö. Joskus ruumiissakin on viitteitä toisesta sukupuolesta, mutta useimmiten kyse on vain aivojen erilaisuudesta.

      Poista
  6. Olin nuorempana ns. poikatyttö, nykyään elän naisena. Onnekseni olen suhteessa ja sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka eivät sellaisia nimikkeitä juuri stressaa.

    Parisenkymmentä vuotta sitten olin tarhaikäinen. Kaikki ystäväni olivat poikia ja halusin leikkiä "poikien" leluilla. Paljoa surua ja murhetta en muista, mutta siitä on kyllä mielikuvia, kun vaivihkaa tarhatädit toivat lähelle "tyttöjen" leluja ja veivät autoja yms pois läheltäni.

    Eräillä synttäreillä joku vieraista kysyi, "miksi täällä on tyttö?" Poikapuoliset ystäväni kiivaasti kuuluttivat, että ei se ole tyttö! Tuntui hyvältä.

    Teini-iässä tunsin olevani poika, ja olin vihanen omalle keholleni sen muuttuessa. Myöhemmin kuitenkin aloin löytää rauhallisemman suhtautumisen itseeni - lopetin huolehtimasta. Lienen loppujen lopuksi nainen, ahdistuin kai eniten siitä, miten maailma naisia kohtelee.

    Koen kyllä vieläkin, että minussa on paljon miehisiä piirteitä, ja tiettyjen piirteiden perusteella (esim. matalahko ääni) minusta on lääkärikin päätellyt, että minulla on naiseksi melko paljon testosteronia. En silti enää koe palavaa tarvetta lähteä korjaamaan sukupuoltani. Jos voisin valita, olisin kai syntynyt mieheksi.

    Minua ei lapseni juuri painostettu, ja sain onnekseni leikkiä ja riehua miten mielin. Isoveljien vanhat vaatteet kävivät hyvin ennen teini-ikää ja osa sen aikanakin. On ihan järjettömän surullista, miten enemmän ja enemmän jaotellaan vaatteet, lelut ja leikitkin tyttöjen ja poikien mukaan. Miksi?

    Jos lasta ei lähdetä hetimmiten leikkelemään tai muuten fyysisesti muokkaamaan, miksi pitää edes miettiä, onko lapsi tyttö, poika, vai jotain muuta? Lapsi on lapsi, lapsi on IHMINEN. Lasta kuuluu rakastaa. Ohjaaminen on eri asia kuin tukahduttaminen ja rajoittaminen.

    Eniten vihaan sitä, että mennään kiusaajien säännöillä. Miksi pitäisi puuttua siihen, että joku poika haluaa käyttää vaaleanpunaista, tyttö leikata hiuksensa pois tai pojaksi syntymässä määritelty elää tyttönä? Puuttukaa siihen, että heille huudetaan, jos edes huudetaan - varsinkin pienten lasten kanssa en ole nähnyt ongelmia, vaikka ystävät ovat pyynnöstä lakanneet poikiensa kynsiä ja sukulaistyttö halunnut olla tarhan prinsessa ja ritari -päivänä ritari (miksi piti sellainenkin olla?).

    Toinen mikä suututtaa on sana "vaihe". Vaihe ei ole sama kuin virhe. Tietenkin asioita pitää selvittää ennen kuin lähdetään tekemään pysyviä muutoksia ja päätöksiä, mutta miksei ihmisen voi antaa olla luontevasti sitä mitä on? Mikseivät tällaiset asiat saa olla joustavia ja muuttuvia? En sano, että kaikille olisivat, mutta mikä haitta sekään on, jos joku on viettänyt onnellisen lapsuuden tyttönä ja toteaakin myöhemmin, että identiteetti muokkautui sittenkin eri suuntaan?

    Se häpeä tulee silloin ulkopuolelta, ei ihmisen sisältä. Hävetkää te, jotka saatte muut tuntemaan pahaa oloa oman pikkumaisuutenne takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestäni on hirveää, jos ammattilaisten neuvot perustuvat siihen, että miten voi välttää kiusaamista. Jos ympärillä ei ole erilaisuutta, miten ihmeessä kukaan voi ikinä tottua erilaisuuteen? Kiusaamiseen pitää puuttua, ei sulloa ihmisiä samaan muottiin perusteluina se, että he eivät tulisi kiusatuiksi. Jos lapsen käskee olla joku muu, kuin hän on, se tuntuu lapsen sisällä pahalta ja näkyy myös ulospäin, jolloin riski tulla kiusatuksi itseasiassa suurenee.

      Poista
  7. Valtavasti voimia ja kannustusta sinne päin! Et ole helpossa tilanteessa, kun suurinosa yhteiskunnasta on vielä niin omissa harhakuvitelmissaan, mitä tulee transsukupuolisuuteen. Uskon itse sen johtuvan siitä, että ihmiset tapaavat uskoa kaikkien muiden olevan samanlaisia - jos he eivät omalla kohdallaan voi kuvitella transukupuolisuuden mahdollisuutta, he eivät voi kuvitella sitä muidenkaan kohdalle.
    Teet todella tärkeää työtä kun kirjoitat tästä asiasta. Myös se, että olet käynyt kertomassa lastentarhanopettajaopiskelijoille(?) transsukupuolisen lapsen kohtaamisesta on todella hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt kertomassa asiasta sekä Jyväskylässä, että Raisiossa. Voin tulla myös uudestaankin, kun tarvetta ilmenee tai opiskelijat vaihtuvat. Enkä tarvitse luennosta muuta palkkiota, kuin sen, että opiskelijat vievät tulevaisuudessa suvaitsevaista näkemystä työpaikoilleen. <3

      Poista
  8. Nämä kommentit kyllä todistavat että tiedon lisäämiselle ja tällaiselle blogille on todellakin tarvetta.

    Pysykää vahvoina, terveydenhoitohenkilökunta ei aina ole ihan ajan tasalla saatika oikeassa. Magdaleena on todella onnekas kun hänellä on noin hienot vanhemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan leijonaäiti ja leijonaisä. Meidän ylitsemme voi helposti kävellä, ellei asia koske lapsiamme. ;) Nämä positiiviset kommentit saavat tipan linssiin liikutuksesta! Pysytään vahvoina! Kiitos <3

      Poista
  9. viiskymppinen transnainen3. kesäkuuta 2015 klo 2.28

    Magdaleena on onnellinen kun hänellä on tuollaiset vanhemmat! Minulla ei ollut - mutta en siitä heitä syytäkään sillä elin lapsuuteni 60-luvulla. Maailma oli silloin kovasti toisennäköinen. :(

    Nyt vasta kun olen pystynyt hankkimaan itselleni apua ja löytämään todellisen sukupuoli-identiteettini, ymmärrän kuinka laaja-alaisesti väärään sukupuolirooliin pakottaminen onkaan minuun vaikuttanut.

    Paitsi itsetuntoon, se on vaikuttanut luonnollisestikin seksuaaliseen kehittymiseeni. Luulin jo olevani pohjimmiltani aseksuaali, mutta viimeaikaiset kokemukseni ovat rohkaisseet minua uskomaan, että saatan vielä löytää oman seksuaalisuutenikin ja nauttia siitä.

    Koska olen joutunut piilottamaan kaikkein keskeisimmän ja haavoittuvimman osan itsestäni, minun on ollut vaikeaa olla täysin läsnä missään sosiaalisessa tilanteessa. Sosiaaliset suhteeni ovat aiemmin jääneet pinnallisiksi ja ohuiksi.

    Työelämässä en ole pystynyt antamaan täyttä panosta, sillä olen vuosien varrella oppinut että "minun tarpeenihan eivät ole tärkeitä". Kaikkien muiden työt ovat siis ajaneet ohi omistani ja olen innottomasti tehnyt niitä rippeitä, mitä muilta on jäänyt.

    Sama asenne heijastui myös parisuhteisiin - jos joku sattui jäämään jäljelle, minulla saattoi olla pienet mahdollisuudet.

    Magdaleenan äiti - katson sinua silmiin ja pyydän sinua lupaamaan että pidät hyvää huolta Magdaleenasta ja raivaat hänelle tietä eteenpäin, silloin kun se on sinun tehtäväsi. Hänestä on hyvää vauhtia tulossa sellainen, joka minustakin olisi voinut tulla. Hänellä ei ole helppo elämä - joten siitä ei kannata tehdä yhtään sen vaikeampaa!

    PS. Oma elämäni on _nyt_ erinomaisella tolalla. En vain aiemmin edes tiennyt kuinka huonolla tolalla se oli ollutkaan! Minulla on nyt lopultakin ystäviä ja usko tulevaisuuteen - hukkaan menneiden vuosikymmenten jälkeen.

    VastaaPoista
  10. Katsoin eilen Yle Areenasta dokumentin Sukupuoli X. (Areenan sivuilla sanotaan: Dokumentti (1996) transseksuaalinaisen Tiina Miettisen elämästä. Tiina on entinen mies, entinen avomies ja akateemisten vanhempien entinen ja ainoa poika. Hän haluaa sukupuolenkorjausleikkaukseen, hän haluaa naiseksi. Näkyy tänään 3.6.2015 vain suorana klo 21.55)

    Tuossa dokumentissa lääkäri jutteli päähenkilön Tiinan kanssa siitä, miten rankka kokemus tämä oli Tiinan lähimmille ollut. Myöhemmin Tiina itsekin pahoitteli sitä, että hänen vanhemmillaan oli tämän sukupuoliasian kanssa vaikea olla ja ymmärsi miksi hänen isänsä ei halunnut pitää yhteyttä.

    Mä jouduin lopettamaan katsomisen kesken. Tulin niin vihaiseksi. En voi kuvitellakaan mitä asenteet ovat olleet 90-luvulla, saatika sitten 60-luvulla. Tiinallehan sen asian olisi pitänyt olla vaikein ja niiden vanhempien olisi pitänyt seistä Tiinan tukena. Ei olisi ollut Tiinan homma ollut olla pahoillaan yhtään mistään. Toivon, että tänä päivänä Tiina on oppinut olemaan vihainen vanhemmilleen.

    En voi kuvitellakaan, millaista on ollut kieltää itsensä vuosikymmeniä. Olet vahva, kun pystyt kerimään itsesi kokoon pienistä langan pätkistä, jotka ovat vuosien varrella levinneet hujan hajan ja varmasti osa hukkaankin.

    Sinä viisikymppinen nainen: Lupaan ja vannon pitäväni Magdaleenasta huolen ja kasvattavan hänet niin, kuin kasvattaisin kenet tahansa tytön. Sellaiseksi, millainen sinustakin olisi pitänyt kasvaa. Ehjäksi. Lupaan kasvattaa hänet niin, että hänestä kasvaa oman arvonsa tunteva ehjä, vahva nainen.

    Ehkä joku päivä sinäkin olet hänen asiakkaanaan kampaamossa, etkä edes tiedä, että hiuksiasi leikkaava suoraryhtinen huikaisevan kaunis nuori nainen on Magdaleena.

    VastaaPoista
  11. Hei!

    Blogisi tuli vastaan facebookissa Oudon Homon jakaman linkin kautta, minkä yhteydessä hän kirjoittaa näin:

    "Outo Homo
    Eilen 15:19 ·

    Tässäpä tutustumisen arvoinen blogi transsukupuolisen lapsen arjesta ja törmäämisestä maailman kanssa. Lukekaa ja ilmaiskaa tälle äidille rakkautta, jos sellaista aivolohkoissanne tämän takia herää. Pienikin parin sanan kommentti voi olla valtava tuki perheelle, jos kokee jääneensä yksin monimutkaiseen tilanteeseen.

    Itsellä tämä herätti riemua ja raivoa: On mahtavaa, että on tällaisia vanhempia on olemassa ja on ihanaa, kun toisinaan asiat menevät juuri niinkuin pitääkin. Kyse on kuitenkin vain siitä, että lasta ei pakoteta vanhempien ennalta määräämään keinotekoiseen rooliin. Toisaalta on ihmisiä, jotka joko moraalisesta paniikista tai silkasta tietämättömyydestä tekevät vahinkoa yrittäessään pakottaa pientä lasta mahtumaan omaan rajattuun maailmankuvaansa. Työtä on siis jäljellä koko yhteiskunnan tasolla."

    Niin, luin sitten koko blogisi läpi ja hienoa kun kirjoitat blogia ja valistat tällä tapaa kaikkia ketkä tänne löytävät!

    Noita tietämättömiä ja suorastan typeriä kommentteja, joihin mm. viimeisimmässä kirjoituksessasi vastaat, niin tulee aivan varmasti vielä eteen. Hienoa kun jaksat niihinkin vastata, itse en välttämättä jaksaisi.. Vaikka tulisikin kyllä halu puolustaa itseäni ja perhettäni.

    Oli myös hienoa lukea teidän hauskoista retkistä ja yllätyksistä, joita järjestätte lapsillenne.

    Uskon, että Magdaleenalla on paras mahdollinen pohja kasvaa naiseksi teidän tukemina.

    Voimia ja onnea tulevaan! Luen mielenkiinnolla blogia jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimat otetaan kiitollisina vastaan! :)

      Vaikka joskus ilkeilyistä saattaa nousta karvat pystyyn ja henki salpaantua, voi tämän tyylisen ihmisen puusilmäisten kommenttien takana olla joko oma epävarmuus oman sukupuolensa tai seksuaalisuutensa kanssa tai jonkin sortin muu oma ahdistus. Myös jos elää suljetumman sorttisessa yhteisössä, ei välttämättä ole oikeasti tietoa asioista tai sitten empatiakyky saattaa muuten olla kehittymätön. Syitä on monia ja ainut asia mikä on varmaa, on se, että toisia aggressiivisesti tuomitsevalla henkilöllä ei ole hyvä olla itsellään, eikä lisälyttääminen yhtään auta asiaa. Siksi olen yrittänyt malttaa mieleni.

      Oudon homon facebook-postauksen jälkeen tässä blogissa on käynyt tuhansia uusia ihmisiä lukemassa! Toivoisin, että lukijoita tulisi paljon, uusia blogeja syntyisi aiheesta ja lasten oikeudet olisivat kaikkien huulilla, viimeistään sitten kun uudesta translaista aletaan keskustelemaan.

      Lukijoita on google-kääntäjän avulla ollut viimepäivinä myös kahdeksasta muusta maasta, myös sellaisista, joissa ihmisoikeustilanne sukupuolivähemmistöillä on huono. Toivon todella, että joku siellä kaukanakin, voisi tuntea, ettei ole yksin ja että sukupuolen moninaisuus on ihan normaalia yksilöllistä vaihtelua.

      Poista
  12. viiskymppinen transnainen3. kesäkuuta 2015 klo 10.06

    Kiitos! Silmäni kostuivat liikutuksesta tätä lukiessani, niin omasta kuin Magdaleenankin puolesta. Sisimmässäni tuntui lämmin virtaus kun kutsuit minua naiseksi!

    On ihanaa, että joka sukupolvella on asiat paremmin!

    Hymyilen sitten lämpimästi varmuuden vuoksi kaikille kampaajille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sain tipan silmäkulmaan! Joskus vaan yhteys syntyy ilmojen halkikin <3

      Poista
  13. Olen parikymppinen toistaiseksi vielä miehenä elävä transnainen. Koin eläväni väärässä sukupuolessa ensi kertaa nelivuotiaana ja vanhampanikin huomasivat sen. Asia kuitenkin viitattiin kintaalla. Teini-iässä olin yksin ongelmani kanssa ja voin todella huonosti. Olin hyvin masentunut.

    Vasta nyt omilleni muuton jälkeen ja 20v täyttämisen jälkeen olen uskaltanut ottaa asian puheeksi ja hakea lähetteen sukupuolenkorjaushoitoihin, jotka alkanee syksyllä. Kykenen ensimmäistä kertaa vuosiin aidosti iloitsemaan taas elämästä. Olen sinänsä onnekas, että hukkasin "vain" 20 vuotta elämästäni eläen väärässä sukupuolessa. Saa vain nähdä, kuinka oma perheeni suhtautuu kun kerron päätöksestäni heille.

    Olen erittäin ylpeä teistä, että annatte Magdaleenalle mahdollisuuden elää omana itsenään jo pienestä pitäen. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti kokemustasi pidettiin vain ohimenevänä vaiheena ja vanhempiesi neuvottiin ehkä olemaan antamatta huomiota hassutteluistasi. Niin meitäkin neuvottiin, vaan emme totelleet. Annoimme Magdaleenan valita omat vaatteensa ja kutsuimme häntä tytöksi, koska siitä tuli hänelle selvästi hyvä olo ja aika nopeasti aloimme myös ajatella häntä tyttärenä ja muut lapset siskona.

      Teini-iässä vanhempasi eivät ehkä ymmärtäneet, eivätkä nähneet ahdistuksesi syvyyttä ja jos näkivät, eivät ehkä osanneet yhdistää sitä pienenä olleeseen "ohimenneeseen" vaiheeseen.

      Jos he ovat hyviksiä, he ottavat asiasta selvää ja ovat pahoillaan hukatusta ajasta. Jos he ovat pahiksia, jätä heidät taaksesi ja etsi ympärillesi ihmisiä, jotka ovat sinulle hyväksi. Opi hyväksymään itsesi, etsi joku, jota voit rakastaa pyyteettä ja joka rakastaa sinua omana itsenäsi. Perusta myöhemmin perhe, jos voit.

      Tiedän yhden nuoren miehen, joka ilmoitti kaikille sukulaisilleen sosiaalisessa mediassa sukupuolen korjauksestaan ja varmasti jännitti, mitä mieltä suku on. Koko suku, ihan kaikki, myös vanhat tsemppasivat tätä hienoa nuorta miestä, eikä kukaan... KUKAAN kutsu häntä hänen syntymänimellään tai ajattele häntä naisena. Kaikkien mielestä vaihdos selittikin monta asiaa ja that`s it.

      Jos tämän lukee joku ihminen, jonka lapsella on juuri nyt "ohimenevä vaihe", kannattaa harkita, jos ottaisikin asian tosissaan. Jotta myöhemmin ei tarvitsisi katua. Valitettavasti translapset ottavat joskus itseltään jopa hengen pois.

      Onneksi sinä olet onnellisesi hengissä <3

      Poista
  14. Paljon haleja ja voimia ja rakkautta sinne, te teette mahtavan työn ja tuette lastanne ja se ei ole mikään pieni asia se. Toivottavasti hän saa jatkossakin olla oma itsensä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kovasti tasoittaa tietä tyttäreni edestä, jotta hän saisi olla oma itsensä aina. Siksi tämä blogi. :)

      Poista
  15. Löysin tämän blogin mutkan kautta, ja olen vasta ehtinyt pintapuolisesti selailla tekstejä. Jo heti näin alkuun haluan kuitenkin kertoa, miten tärkeänä pidän tällaisen aiheen käsittelyä. Aivan mahtavaa, että pystyt äitinä tukemaan pientä tytärtäsi näin ehdottomasti ympäristön ennakkoluuloista huolimatta!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten sukupuolikokemus on aika kauan ollut meidän kulttuurissamme tabu. Toivottavasti kerkiämme rikkomaan sen edes osittain, ennen uuden translain valmistelua!

      Poista
    2. Nyt on koko blogi kommentteineen luettu läpi, ja nostan hattua vielä korkeammalle! Tyttären sukupuolikokemuksen tukemisen lisäksi olen vaikuttunut lapsille järjestämistänne seikkailuista ja ihanista arkipäivän tilanteista. Milloin tuo translaki on tulossa käsittelyyn? Lähetän halauksen, jolla haluan välittää voimia, tukea ja rakkautta teidän koko perheelle! <3

      Poista
    3. Translaki on valitettavasti jäissä, mutta olisi valtavasti apua, jos kävisin allekirjoittamassa Amnestyn vetoomuksen translain puolesta: https://www.amnesty.fi/tyomme/teemat/itsemaaraamisoikeus-sukupuoleen/

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella harmi, että Suomi ei ole tasa-arvoinen tässä suhteessa. Pääkaupunkiseudulla kaikki ovat suhtautuneet todella asiallisesti... koulut, neuvolat, Lastenlinna ym. Ihan sillä tavalla normaalisti ihmettelemättä asiaa sen kummemmin tai korkeintaan olemalla kohteliaan kiinnostuneita, jos ovat kohdanneet asian ensimmäistä kertaa. Koulukuraattori sanoi, että sukupuolesta ei tarvitse kertoa koulussa muille, se on jokaisen henkilökohtainen asia. Uimaan ei myöskään koulun puolesta ole pakko mennä. Eihän kaikki pysty uimaan muutenkaan, jos on esim. putket korvissa. Tiedän, että varsinkin joillaan uskonnollisilla seuduilla tilanne ei ole niin hyväksyvä ja turvallinen translapsille ja -nuorille. Se kyllä särkee mun sydämen, koska tiedän miten suuresta asiasta tässä on kyse.

      Poista
  17. Löysin blogisi ihan tässä hetki sitten ja luin muutamia tekstejä. Ihanaa että tuette lasta sellaisena kuin hän on. Olen itsekin sitä mieltä, ettei lapselle saa tuputtaa "oikeaa totuutta".

    Uutta translakia odotellessa, se mitä tällä hetkellä transsukupuolinen joutuu käymään läpi on ihan kauheaa.. Ihan kuin yhteiskunta ei huomaisi sitä onnea, joka ilmestyy toisen silmäkulmaan kun hän saa olla sitä mitä itse tuntee.

    Ne ihmiset jotka sanovat että ei lapsi tiedä, eivät itse tiedä. Joo vaiheita voi olla, mutta en usko, että sukupuoleen liittyvät tuntemukset ovat tuulesta temmattuja; "Poikana on niin vaikea olla, kokeilempa olla tyttö" -tyylisesti. Ei se mene vaan niin, eihän kukaan voi vaan päättää haluta seurustella vain tyttöjen/poikien kanssa. Se on se tuntemus siellä itsessään - harmillisesti sitä tunnetta vain ei voi lähettää toiselle tunnusteltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä!

      Lapsi ei tarvitse kovinkaan paljoa naureskelua tai vähättelyä, ennen kuin se ei tiedä oikeasti kuka sisimmältään on. Helposti menee sitten vuosikymmeniä, ennen kuin ihminen on tarpeeksi vahva tietämään oikean sukupuolensa.

      Jos Suomessa hakeutuu hoitoihin n.200 henkilöä vuodessa ja heistä lähes kaikki ovat tienneet asiasta lapsena, niin meille pitäisi tulla neljän vanhaksi myös tänä vuonna muutamasata lasta, jotka tietävät olevansa toista sukupuolta, mihin heidät on syntymässä määritelty, mutta pitävät asiasta mahdollisesti suunsa kiinni. Kyse ei ole todellakaan aina vanhempien vika, vaan tarhan, kerhojen, hiekkalaatikon pienen piirin, radion tai television sketsiohjelmien.

      Poista
  18. Satuin googlailtuani lukemaan blogiasi. Tulin äärimmäisen onnelliseksi siitä, että kaltaisiasi vanhempia on olemassa ja te uskallatte luovia vastavirtaan kaikkien näiden transsukupuolisuuteen ja sukupuoleen yleensä ottaen liittyvien harhakäsitysten keskellä.

    Minä olen itse transtaustainen mies. Lapsena en kokenut olevani tyttö enkä poika, vaikka minulle kuinka hoettiin ja "kerrottiin tosiasioita" siitä, että olen tyttö. Sain onneksi leikkiä millaisia leikkejä halusin, kenen kanssa halusin ja pukeutua pääosin kuten halusin. Lapsuuteni oli onnellinen juuri siksi, että sain olla niin maskuliininen kuin olin ja leikkiä toisten poikien kanssa. En tiedä olisinko edes elossa, jos en olisi saanut. Ainakin minusta olisi kasvanut äärimmäisen katkera ja haavoitettu ihminen, jonka koko elämä olisi pilattu jo pienenä genitaalien vuoksi. Teini-ikä riitti jo aiheuttamaan tarpeeksi suuret haavat.

    Tutkimukset osoittavat selkeästi, että kaikkein hyvinvoivimpia ja tasapainoisimpia sateenkaarinuoria ovat ne, jotka ovat saaneet kasvaa niin, että heidät on kohdattu ja hyväksytty sellaisina kuin he ovat kokemuksineen ja ristiriitoineen päivineen.

    Vaikka lapsesi joskus alkaisikin kokea olevansa poika, nykyinen kasvatustyylisi ei tee hänelle mitään pahaa. Päinvastoin, hänestä tulee huomattavasti tasapainoisempi ja onnellisempi ihminen kuin silloin, jos hänen sukupuolinen minuutensa (joka on olemassa oleva tosiasia) oltaisiin kielletty ja häntä oltaisiin estetty olemasta oma itsensä ja toteuttamasta itseään jonkin hänen kehollisen ominaisuutensa vuoksi. Sellainen on silkkaa henkistä väkivaltaa ja tekee sekä cissukupuolisista että transsukupuolisista huonommin voivia aikuisia.

    Kirjoitan ajoittain blogia, jossa olen kertonut omasta lapsuudestani, teini-iästäni ja sen minulle aiheuttamista ongelmista hieman enemmän. http://yonsupi.vuodatus.net/lue/2015/07/kauheat-ihmiset-jotka-kieltavat-lapsensa-sukupuolen Jätän linkin tähän, jos joku haluaa lukea mitä ihmiselle tekee, jos häntä kielletään edes jossain vaiheessa elämäänsä olemasta omaa sukupuoltaan.

    Haluan sanoa vielä, että jätä sinulle tämänkaltaista palautetta antaneiden ihmisten kommentit omaan arvoonsa ja jatka samaan malliin lapsesi kanssa. Tuostakin tekstistä paistaa selkeästi läpi, että henkilö on aivan pihalla siitä, mitä on transsukupuolisuus, mitä eroa on lisääntymiselimillä, sosiaalisella sukupuolella ja aivojen sukupuolella ja minkä näistä kautta ihminen on inhimillistä kohdata. Monet tällaiset ihmiset esiintyvät jonkinlaisina "realistisina totuudenpuhujina", mutta todellisuudessa he ovat niitä, joita pitää valistaa siitä, että lisääntymiselimistö ja aivojen sukupuoli, joka meitä ohjaa sukupuolisina ja sosiaalisina olentoina ovat kaksi aivan eri asiaa ja että tämä on todellisuutta ja realismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin blogitekstisi ja itkin.
      Haluaisin kysyä muutamaa asiaa yksityisesti. Jos huomaat tämän vastauksen, voisitko laittaa sähköpostia: istuusepaivankakkaralla@gmail.com

      Poista