tiistai 3. joulukuuta 2013

Miksi tämä blogi

Lapsi sijoitettiin perheeseemme pienenä vauvana. Kahden tytön jälkeen olin innoissani pikkumiehestä. Ostelin söpöjä autopaitoja ja eikä mielessäni käväissytkään, että minulla olikin pieni tyttö, pienen pojan sijasta.

Pienestä pitäen Magdaleena oli kova kiipeilemään ja hirmuisen vilkas.No, pojat on poikia, kaikki sanoivat. Puhettakaan ei alkanut kuulumaan, mutta itsekin ajattelimme, että tämmöiset liikunnalliset pojat eivät vain kerkiä puhumaan. Kehitys alkoi jäämään muutaman vuoden iässä ikätovereista jälkeen ja pikkuisen poikamme sekä vihaisuus ja vaaralliset hypyt korkealta lisääntyivät. Meillä oli hirmuisen raju pieni poika ja pääsimme lopulta tutkimuksiin noin kolmivuotiaana.

Tutkimuksissa todettiin kehityksen olevat viivästynyt, eikä toistoille, ahdistukselle, itsensä repimiselle ja muulle ahdistukselle löytynyt nimeä. Neurologisella lapsemme laitettiin siihen ympäripyöreään kohdussa rikki menneiden kategoriaan. Sosiaalityöntekijä sanoi puhelimessa, että minun pitää henkisesti varautua siihen, että "tämmöisten" lasten sijoitukset usein katkeavat. Itkin yhden illan. Päätimme, että periksi ei anneta.

Magdaleenan täyttäessä kolme vuotta, hänen lempileikkinsä oli pukeutua siskojen prinsessa-asuihin ja tanssia ja tanssia tuntejakin päivässä. Puhetta ei vielä paljoa tullut, mutta otin muutamankin videon, ajattelin huvittuneena: "Näille nauramme sitten, kun olet iso poika."

Koulun kevätjuhlien jälkeen kolmivuotias poikani juoksi heti kotiin päästyämme siskonsa vaatehuoneeseen ja palasi sieltä helpottuneena mekko yllään. Silloin silmäni avautuivat. Olinhan kuullut asiasta, mutta eipä ollut kaikista selkeistä merkeistä huolimatta tullut mieleemme, että meillä voisi täällä tavallisessa Suomessa, meidän ihan tavallisessa elämässä olla transsukupuolinen lapsi. Aloimme ottaa asiasta selvää.

Vaihdoimme vaatevaraston tyttömäiseksi pikkuihmisen toiveiden mukaan... ja kesä meni onnellisesti eteenpäin. Perässä laahannut kehitys teki rynnistyksen eteenpäin ja puhettakin alkoi löytyä! Kesän mittaan huomasimme, että mekkossa juoksevan pikkutytön kutsuminen pojan nimellä, aiheuttaa ihmisissä närkästystä. Otimme yhteyttä Transtukikeskukseen ja saimme paljon hyviä neuvoja. Magdaleenalle ehdoteltiin sukupuolineutraaleja nimiä, mutta mikään ei kelvannut... Nimen piti olla oikeasti tyttömäinen. Annoimme periksi ja hyvä niin.

Syksyn tullen Magdaleena jatkoi samassa puolipäiväisessä puhetta tukevassa päiväkotiryhmässä, missä oli ollut keväänkin. Niin pienet ihmiset eivät itse olisi sitä keksineet, ellei tarhatädeillä olisi ollut vääränlainen asenne. Magdaleena itki ahdistuneena päiväkotiin viedessä ja näki jatkuvasti kauhu-unia. Muutaman kuukauden päästä hän näytti nuken avulla, mitä lapset tekevät... lyövät, potkivat ja kourivat haaroista. Päiväkoti kielsi asian. Emme saaneet sosiaalitoimistolta lupaa lopettaa päiväkotia, mutta valehtelimme lapsemme olevan kipeä, kunnes saimme puheterapeutin lähettämään sosiaalitoimistoon lausunnon, että puhe on kehittynyt tarpeeksi, jotta päiväkotia ei enää tarvita kehityksellisistä syistä. Muutamassa viikossa painajaiset loppuivat.

Lähipiirin lapset ovat hyväksyneet Magdaleenan sellaisena kuin hän on. Lapset kysyvät toisinaan, että voiko Magdaleena olla tyttö, jos hänellä on pippeli. Olen todennut, että joillekkin tytöille on vahingossa kasvanut pippeli ja joillain pojilla on vahingossa pimppa, se ei ole tavallista, mutta ei haittaa mitään. Tämä on riittänyt lapsille, mutta ei aina aikuisille. Ne aikuiset, jotka eivät pysty hyväksymään asiaa, ovat jääneet lähipiiristämme pois. Se on valitettavaa ja surullista, mutta sille vaan ei voi mitään. Jos se asia häiritsee, että meidän pieni ihana valoisa, onnellinen ja rakas tyttäremme on syntynyt poikana, on jollekin ylitsepääsemättömän vaikeaa, sille emme valitettavasti voi mitään. Sitä voi väkisin kasvattaa lapsestaan pojan, vaikka hän olisi sisältä tyttö. Sitähän voisi. Noin pehmeä lapsi siihen varmasti taipuisi, mutta ottaisinko sitä riskiä, että hän murrosiässä tai aikuisena vahingoittaisi itseään, vain siksi, etten uskalla hänen antaa olla se, mikä hän oikeasti on? Vastaus on helppo, en ottaisi.

Kirjoitan tätä blogia nimettömänä ja tyttärenikin nimi on muutettu kahdesta syystä; ensiksikin en haluaisi tyttöni joutuvan julmien ihmisten maalitauluksi ja toiseksi, huostaanotettu lapsi ei saa esiintyä julkisesti missään tunnistettavasti. Otan hienoisen riskin siinä, että joku meidät tunnistaa, mutta koska sydän verellä pelkään tulevaa ja ymmärtämättömiä tuomitsevia ihmisiä lapseni kannalta, en näe muuta vaihtoehtoa, kun omalla avautumisellani auttaa edes hitusen asenneilmapiirin muodostumisessa hyväksyvämmäksi.

Mitä se on keneltäkään pois, jos kaikki saavat olla onnellisia? Mitä?

12 kommenttia:

  1. Ihanaa, että annatte lapsenne kasvaa onnellisena. Se kai pienen ihmisen elämässä on tärkeintä. Jos joku ei ymmärrä, ei hän ole selittämisen arvoinen. Aikuiset ne epäluulot lapsiinkin istuttaa. Voimia teille ja maailman mahtavimpia prinsessaleikkejä pikku Magdaleenalle. <3

    VastaaPoista
  2. Meitä vanhempia pelottaa niin kovasti se hetki, kun se lapsuus loppuu. Voi kun asenteet muuttuisivat pian! Miten menee esimerkiksi koululiikunta yläasteella? Miten käydä suihkussa muiden tyttöjen kanssa tunnin päätteeksi, jos ei ole ruumiiltaan tyttö?

    VastaaPoista
  3. "ellei tarhatädeillä olisi ollut vääränlainen asenne"

    millainen asenne? olen itse ollut töissä päiväkodissa, jossa oli eräs poika, joka rakasti prinsessamekkoaan. kenellekään ei ollut ongelmaa.

    VastaaPoista
  4. Sellainen naureskeleva tunnelma. Eivät sanoneet mitään pahaa, mutta asenteen muutoksen huomasi heti ja päivähoidon johtaja tiesi puhelimessa, mistä puhun. Voin niin kuvitella hoitajien keskinäisen mustan huumorin. Osa hoitajista vältti katsomasta enää silmiin, osan naamasta näki, että takanapäin oli jauhettu. Se satutti ja kyllä myös suututti. Vaihdoimme avoimen päivähoidon puolelle kerhoon, jonka vetäjät olivat entuudestaan tuttuja ja siellä tunnelma on aivan eri. Vaikka tässä kerhossa Magdaleena käy vain kerran viikossa (tarhassa kävi kolmesti viikossa), niin yhtään kertaa sinne meno ei ole ollut vastenmielistä, eikä painajaisia ole ollut, päin vastoin. Kukaan lapsista, eikä vanhemmista ei uudessa kerhossa tiedä Magdaleenan syntyneen poikana, vain kerhotädit tietävät ja hän saa olla kerhossa vailla muiden ihmettelyä pienenä tyttönä muiden pienten tyttöjen joukossa. Se vaan ei ole oikein, että myös tulevaisuudessa, Magdaleena saa olla rauhassa, kunhan kukaan ei tiedä. Ei omaa itseään pitäisi kenenkään joutua häpeämään. Ei kenenkään.

    VastaaPoista
  5. Kiitos rohkeasta blogiavauksesta! Mä haluaisin kuulla lisää siitä, että miten lapsi ilmaisi itseänsä tässä asiassa. Olisi kiva kuulla teidän silloisia (3v tienoilla?) pohdintoja ja etenkin lapsen itsensä!

    VastaaPoista
  6. Magdaleena ei osannut 3-vuotiaana puhua vielä hyvin, mutta voimakas kiinnostus tyttöjen vaatteisiin ja tavaroihin oli selkeä signaali. Myös poikien vaatteiden pukeminen oli hyvin vaikeaa ja kun aloimme antaa hänen ensimmäisten oivallusten jälkeen valita itse vaatteensa, valinta osui aina pinkkiin ja mekkoihin. Magdaleenan puheenkehitys lähti vasta vauhtiin, kun tämä "poikanaoloahdistus" oli saatu pois päiväjärjestyksestä. Nyt 2,5 vuotta ensimmäisen julkisen mekkoon pukeutumisen jälkeenkään, Magdaleena ei halua pukea päälleen esimerkiksi sinistä mekkoa, koska se on liian "poikien värinen". Ekaluokkalaisen isosiskon siniset ja vihreät hupparit ovat ihan kauhistus. Magdaleenan mielestä siskolla on jokin ongelma, kun hän ei halua pukeutua tyttömäisiin vaatteisiin ja on asiasta usein huolissaan. Olen yrittänyt sanoa, että jokaisella ihmisellä on oikeus olla sen verran tyttömäinen tai poikamainen, kuin itse haluaa, mutta Magdaleena ei oikein vielä ymmärrä sitä. Hänhän oman näkemyksensä mukaan on ihan tavallinen pieni tyttö ja hyvä niin.

    Magdaleena on siis hyvin tyttömäinen tyttö eleitä ja asentoja ja kauniita kasvoja myöten ja me myös kasvatamme häntä kuten ketä tahansa tyttöä, jolla on menossa pinkki prinsessakausi. Sanomme häntä tytöksi, emme koskaan sen sukupuolineutraalimmin, kuin muitakaan lapsia. Koska hän ei ole joutunut niin kauan aikaa, kun muistaa, koskaan olemaan poikana, hänellä ei ole asiasta laisinkaan pohdittavaa, vaan asia on hänelle hyvin selkeä. Pippelistä hän on hieman häpeissään joskus, varmaankin joku on silloin häneltä kysynyt asiasta, mutta olen sanonut hänelle huolettomasti, että joskus syntyy tyttöjä, joilla on vahingossa pippeli ja joskus syntyy poikia, joilla on vahingossa pimppa, mutta siitä ei tarvitse olla huolissaan yhtään. Näin olen sanonut myös kaikille lapsille, jotka ovat minulta sitä kysyneet. Näin Magdaleena itse tai naapuruston lapset eivät ole enää yhdistäneet tyttöyttä sukupuolielimiin, niinkuin se tavallisesti yhdistetään, vaan Magdaleenan itsensä kokemukseen omasta sukupuolestaan, eikä kukaan ole lähiympäristössä ainakaan kahteen vuoteen kyseenalaistanut Magdaleenan sukupuolta niin, että olisin asiasta tietoinen.

    Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos mitä vain tulee mieleen. Myös transtukikeskukseen voi soittaa tai kirjoittaa. Olemme itse saaneet sieltä aluksi paljon neuvoja ja apua. Saimme käydä siellä myös paikanpäällä purkamassa tuntemuksiamme ja pelkojamme asian suhteen ja se helpotti TODELLA paljon.

    VastaaPoista
  7. Olette niin oikealla asialla! Näin sen tulee olla, näin se on tarkoitettu. Tämä on sydämellisin blogi mitä olen lukenut. ( meni mun blogien ykköseksi). Toivon tytöllenne ja perheellenne kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  8. Oi, luin tekstit tippa silmäkulmassa, en ole ennen aiheeseen törmännyt. Kuinka ehdotonta rakkautta. Magdaleena on varmasti ihana tyttö. Kaikkea hyvää teille :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos! Magdaleena todella on hyväsydäminen ja ihana tyttö. Juuri sellainen tytär, minkälaisen kuka tahansa äiti voisi toivoa saavansa. :)

    VastaaPoista
  10. Olen kuullut blogistasi aiemmin, mutta vasta nyt pääsin sitä lukemaan. Enkä voinut lopettaa. Kirjoitat kauniisti, avoimen lempeästi ja rehellisesti suloisesta pienestä tytöstä. Kiitos rohkeudesta tuoda tärkeää asiaa näin inhimillisellä tavalla esiin. Magdaleena on onnekas saadessaan teidänlaisen perheen ympärilleen :) Tästä lähtien täytyy pitää blogisi lukulistalla. Iloista kevättä teiden perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet hieman väärässä, sillä päin vastoin meidän perheemme on se onnekas, koska olemme saaneet leikkiväisen isosiskon, hassun ja söpön pikkusiskon ja kauniin ja viisaan tyttären. <3

      Poista