tiistai 12. elokuuta 2014

Ensimmäinen päivä esikoulussa

Meillä Suomessa saa koulun aloittaa 6-vuotiaana esikoulussa. Pakollinen koulu alkaa seitsemänvuotiaana. Siksi meidän kuusivuotiaalla Magdaleenallamme oli tänään ensimmäinen koulupäivä. Jännitin sitä jopa enemmän kuin Magdaleena. Magdaleena aloitti koulun pienessä lähikoulussa ja vaikka kyläläiset ovat aina suhtautuneet Magdaleenaan alkuhämmästyksen jälkeen  normaalisti, pelkäsin koulun alkua todella paljon. Hätäilin koulun pihalla itku silmässä, hakisinko koulusta iltapäivällä yksinäisen murtuneen pienen tytön.


Mutta hainkin koulusta itsevarman nauravaisen pienen tyttäreni, joka oli ihan iloinen oma itsensä.
Jouduin vakuuttamaan monta kertaa, että huomenna pääset kouluun uudestaan ja sitä seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä. Koulussa oli kiva ope ja kiva avustaja ja kivat kaikki lapset. Ja välitunnilla oli kivaa ja oppitunnilla oli kivaa.

Maailma on muuttunut ja muuttuu edelleen pala palalta. Sosiaalisen median siivittämänä suvaitsevaisuus lisääntyy niin nopeasti, että ehkä ei tarvitsekaan olla huolissaan? Ehkä transsukupuolisuudesta tuleekin vielä niin tavallinen asia, että tämmöisiä blogeja ei enää tarvita.

3 kommenttia:

  1. Hieno, että ensimmäinen päivä sujui noin hyvin ja että tyttö haluaa mennä sinne vastaisuudessakin! :) Täällä myös yksi transsukupuolinen nuori aikuinen jatkaa opiskelua huomenna melkoisissa jännityksissä. Uskon oppilaitoksesta ja ryhmätovereista suvaitsevaisuutta löytyvän, mutta jännittäähän se silti.

    Toivotan turvallista ja iloista kouluvuotta Magdaleenalle!

    VastaaPoista
  2. Nyt on kolme päivää koulua takana ja vihdoin transtukipisteen sivuilta löydetty lause: "Uskon, että lapsellani voi olla onnellinen tulevaisuus." alkaa tulla todeksi! :)

    VastaaPoista
  3. Tällasia blogeja tarvitaan ihan aina! Ei tule aikaa, jolloin ei olisi tarpeen lukea hyvästä lapsuudesta ja onnellisen lapsen kasvusta ja rakastavan perheen arjesta. Se, että transsukupuolisuus terminä ei olisikaan enää niin kantava teema blogissa, on sitten asia erikseen. Ehkä tulee aika, jolloin luemme tätä blogia ihan vain kuullaksemme, mitä tämän lapsiperheen arkeen nyt kuuluu ja millaisia joulujuttuja, kesähetkiä, seikkailuretkiä ja lämmön tuoksuisia arki-iltoja teillä on vietetty - niillä on suuri itseisarvo kantavan teeman lisäksi :)

    - Nina

    VastaaPoista