maanantai 1. joulukuuta 2014

Laiskan tontun arvoitus..?

1.12
Meillä on joka joulukuu. Toistan JOKA JOULUKUU. Tonttu tuonut pienen paketin yön aikana keittiöön lapsille. Paitsi tänä jouluna. Tänä jouluna ei löytynyt paketin pakettia, sen sijaan kaikki muruset oli syöty pöydältä ja pöydälle oli ilmestynyt jokin vanha pienen pieni naula tai muu roska, mitä lapset väittivät pienen pieneksi juustohöyläksi. Tämä arvoitus täytyy kyllä selvittää!

 
 
 
 
2.12
Illalla lapset virittivät ansan laiskalle tontulle. He laittoivat muovisen kultarahan ja timantin keskelle paperista ja naruista tehtyä ansaa, mutta aamulla raha ja timantti olivatkin hävinneet ja paperilla oli vain muutama outo jalanjälki... Ne eivät ehkä voi kuulua tontulle laisinkaan, sillä tontut käyttävät aina tossuja..! Lisäksi pöydällä oli omituinen pieni valvontakamera. Tämähän alkaa mennä omituiseksi!
 

 
 
 3.12
Olimme viime yönä saaneet viestin, joka oli kirjoitettu omituisilla kirjaimilla ja se oli kiinnitetty alle kahden sentin mittaisella veitsellä muovailuvaha-möllyskään. Jokin vihainen pieni olento oli silpunnut muovirahan ja muovitimantin pienen pieneksi silpuksi ja palauttanut silpun meille.
 
Ensiyöksi viritämme kyllä kunnon ansan..! Kerron teille sitten, miten tässä käy. Tonttu ei ole vieläkään tuonut paketteja, joten olemme hyvin hämmentyneitä tilanteesta.
 
 
 
 
4.12
Lapset tekivät edellisenä iltana ansan, johon tämän aamun perusteella peikko olikin pudonnut, mutta päässyt kuitenkin karkuun: 


Keittiön ja eteisen kynnykseltä löytyi pienen pieni jalanjälki:


Ja kuistilta löytyi karvatupsu kohdasta, joka johtaa talon alle:


Talon alta löytyi tämä surkea peikonpesä ja häkki, jossa peikko on ilmeisesti pitänyt syömiään koppakuoriaisia:

Pesästä löytyi melkein kaikki aarteemme ja ne viikonloppuna kadonneet karkitkin!!!
 
Nyt lapset ovat suunnitelleet seuraavaa: Tontulle on huudettu, (jos se vaan kuuli), että tuo meille yöllä kartan, jos tietää missä ihmeessä peikon uusi pesä on. Peikko pitää siis etsiä ja napata se kiinni pesästään ja viedä se kauaksi metsään. Sen jälkeen sille pitää perustaa sinne uusi pesä ja antaa sille pieni onki ja ämpäri johon se voi kerätä sieniä, jotta se ei enää tulisi ihmisten talojen alle pesimään. Sen jälkeen vain toivomme, että tonttu uskaltaisi tuoda meille taas joulukalenteripaketteja!
 
 
5.12
Lapset menivät tontun jättämän salaviestin perusteella etsimään peikkoa ja kidnapattuja tontun ystäviä toisen maailmansodan jälkeensä jättämistä raunioista:
 
 
Peikko oli niin arka, etteivät he saaneet sitä kiinni, mutta löysivät kiven kolosta tontun ystävät sidottuina:
 
He löysivät myös siivet, joiden avulla he saattoivat lentää nopeammin seikkailun aikana:
 
 
 Haettuaan pipareita kotoa, he houkuttelivat murusien avulla peikon syvälle metsään vanhojen peikkolinnaraunioiden kupeessa olevaan pieneen luolaan. Luolaan he sisustivat pesän peikolle pumpulista, kangastilkuista ja muista tarvikkeista. Heillä meni koko iltapäivä seikkaillen, eikä kukaan edes muistanut kysyä, saako pelata! Magdaleena oli ollut kotiin tullessaan vielä niin innoissaan ja iloinen, että oli vain hypellyt ees sun taas. Ehkäpä se pahainen peikon retale nyt pysyy siellä metsässä, eikä tule enää sotkemaan ihmisten joulua. ;)
 



6 kommenttia:

  1. Millaisia joululahjatoiveita pienellä tytöllä mahtaa olla?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älypuhelintahan tuo pieni tyttö toivoi ja barbeja ja my little ponyja. Ja sai ne. Lisäksi sai pinkin yöpaidan, kirjoituspöydän, tabletin ja jotain muutakin söpöä ja kimaltavaa. Joka joulu tulee ostettua kaikenlaista vähän liikaa. Meistä vanhemmista on vaan ihana ne nähdä lasten onnelliset kasvot heidän avatessaan lahjoja. :)

      Poista
  2. Hei! Löysin blogiinne ja lienette jo lopettaneen sen. Haluaisin vain sanoa, että on ihanaa, että Magdaleenalla on kaltaisenne vanhemmat. Toivon hänelle ja koko perheellenne kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi oli vaan pienellä tauolla. ;)

      Me vanhemmat olemme hirveän onnellisia, että meillä on juuri sellainen tytär kuin Magdaleena. Kuka tahansa olisi. :)

      Ja kiitos samoin!

      Poista
  3. Voih, ihania elämyksiä järjestät lapsille!:) mitäpä teidän perheeseenne kuuluu? Olen käynyt kurkkimassa monesti olisiko tullut jo kuulumispostausta

    VastaaPoista
  4. Meidän elämäämme kuuluu muutto uuteen kotiin. Siksi meistä ei ole vähään aikaan kuulunut mitään. Meillä vanhemmilla on ollut tuhottomasti järjesteltävää ja ruuvailtavaa. Magdaleenalla ja siskoilla sen sijaan on ollut kova kiire rakennella metsähiirille uusia asumuksia, viedä niille ruokaa ja etsiä niiden jälkiä hangelta. Myös ketun, oravan ja ilveksen jäljet on löydetty ihan pihapiiristä, mutta niistä Magdaleena ei ole yhtä kiinnostunut, kuin poloisista hiiristä. Ne saattavat nimittäin olla samoja hiiriä, mitä Tuhkimolla oli, mutta siitä meillä ei ole täyttä varmuutta vielä. Ainakaan ne eivät ole puhuneet mitään Tuhkimosta... vielä. :)

    VastaaPoista