torstai 9. heinäkuuta 2015

Peikko-ongelman ratkaisu

Kuten ainakin kaikki tutut ja sukulaiset tietävät, meillä oli ennen pahemman laatuinen peikko-ongelma.

Peikot varastelivat kaikenlaista, kuten karkkia ja lapset joutuivat vähän väliä käydä niiden pesällä tarkastelemassa tilannetta. Muutakin haittaa niistä pikku ilkiöistä oli ja siksi tontut, jotka aiemmin asuivat pihapiirissä, olivat muuttaneet evakkoon mihin lienee.

Lopulta Magdaleenalla ja sen sisaruksilla meni aivan kokonaan hermot tähän hyvin hankalaan tilanteeseen ja he päättivät tehdä sateenkaari-taijan. He kokosivat voimansa ja taikaesineensä ja loihtivat sellaisen taijan, että mikäli peikko pihaan astuu, se muuttuu välittömästi kiveksi.

Niin siinä sitten kävi, että peikko hipsi yöllä metsästä ja yritti mokoma pissata meidän puutarhalampeemme ja muuttui sitten niille sijoilleen kiveksi.

 


Seuraavana iltana lapset jättivät lautoja ja muita rakennustarvikkeita tonttuja varten ja tontut rakensivat niistä yhden yön aikana näin hienon talon!

 
 
 
Nyt tontut uivat lammessa onnellisina joka päivä ja kalastelevat hyttysentoukkia pieneltä laituriltaan.

 
 
 
Loppu hyvin, kaikki hyvin.

1 kommentti: