keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulutodistus

Joulujuhla meni hienosti. Oli hankittu uusi ison tytön mekko, jossa oli vähän ruskeaa ja vähän hillittyjä kukkia. Hiukset letitettiin nätisti ja opettajaltakin saatiin lainaksi tonttulakki, kun muutossa hävinneiden tonttulakkien tilalle, ei kaupoista löytynyt uutta. Ekaluokkalaiset esittivät juhlassa ihanan tonttutanssin ja pikkuneiti oli onnistuneen esityksen jälkeen yhtä hymyä.

Joulutodistuskin oli oikein hyvä!
Kaikki muut arvosanat olivat hyviä ja yksi oli kiitettäväkin. Me molemmat vanhemmat olimme pakahtua ylpeydestä.

Suurin kiitos tästä hienosta koulun alusta kuuluu luokan opettajalle. Opettaja on vähän päälle viidenkymmenen oleva nainen, jonka ammattitaito näkyy hänen lempeästä, mutta älykkäästä katseestaan. Hän on rauhallinen ja puhuu aina selkeästi ja sillä tavalla, että lapset mielellään kuuntelevat häntä. Hän ei ole koskaan tehnyt sukupuolesta minkäänlaista ongelmaa, ei edes kysellyt mitään tarpeetonta. Kohautti vain olkapäitään silloin koulun alkaessa ja sanoi, että tämä on ihan tuttu juttu.

Joulutodistus oli hyvä, mutta sen takia silmäkulmaani ei tullut tippa. Tippa tuli siksi, että Magdaleenan poikanimeä ei löytynyt todistuksesta ollenkaan. Todistus oli nimetty tyttönimellä ja sukunimellä. Kyllä niinkin voi näköjään tehdä. Ainakin välitodistuksessa.

Meillä on nyt onnellinen pieni kotona ja koulussa oikein sukupuolitettu tyttölapsi omassa huoneessaan untenmailla vaaleanpunaisten lakanoiden välissä perheemme kissa kainalossa. Huomenna tulee joulupukki ja pukin mukana tulee monen monta Barbie-ja My little pony-lahjaa.

Hyvää joulua taitava Magdaleena!
Hyvää joulua tarpeeksi hyvä maailma!


5 kommenttia:

  1. Ihana lukea kuinka muistojen sivuille piirtyy onnellisia lapsuuden hetkiä.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että Magdaleenalla menee hyvin koulussa, ja ihanaa myös tuo todistuksen nimijuttu! :)

    Tätä blogia on muuten aina mukava lukea ja usein nousee iloinen hymy huulille. Toivon todella, että olisi enemmän avoimia, suvaitsevia, ymmärtäviä ja rakastavia ihmisiä kuten sinä Magdaleenan äiti! Magdaleenalla ei voisi olla parempia vanhempia :)

    Hyvää joulua ja iloista uutta vuotta pikku prinsessalle ja muulle perheelle :D ♡

    VastaaPoista
  3. ihanaa! Opettajanne on selvästi upea ja ammattitaitoinen. Hyvää joulua teille <3

    VastaaPoista