Pakottaisinko hänet kertomaan?

Tässä monesti vuosien varrella ja viimeksi tänä aamuna...

...useampi ammattilainen, joka ei tunne Magdaleenaa henkilökohtaisesti, on sanonut, että syntymäsukupuolen salaisuuden kantaminen on lapselle liian suuri taakka kannettavaksi. Lasta olisi tuettava olemaan sinut biologisen sukupuolensa kanssa. Kertomaan ihmisille ylpeänä olevansa transtyttö.

On olemassa rohkeita transaikuisia ja translapsia, jotka kertovat jopa julkisuudessa asti olevansa transihmisiä. Ihmisiä, jotka voimaantuvat vertaistukitapaamisista ja pridekulkueista. Jotka ovat eturintamassa taistelemassa transihmisille ihmisoikeuksia ja tekemässä tunnetuksi asiaa, joka oli ennen suuri tabu. Olen hyvin iloinen heistä! Luen lehtijuttuja heistä ja varmasti itse kuuluisin heidän joukkoonsa, jos olisin itse sateenkaari-ihminen.

Sitten on olemassa yksityisempiä ihmisiä. On olemassa transaikuisia ja transtaustaisia aikuisia, jotka eivät halua puhua tai puhuttavan yksityisistä asioistaan ulkopuolisille. On olemassa sellaisia lapsia, jotka haluavat vain elää omaksi tuntemassaan sukupuolessaan ilman, että kukaan puhuu heidän sukupuolestaan varsinkaan seläntakana, niinkuin usein ala-asteelaisten keskuudessa tapahtuu. Seläntakana puhutaan myös yläasteilla, lukioissa, ammattikouluissa ja työpaikoilla. On paljon ihmisiä, joille sellainen puheenaiheena oleminen on musertavaa.

Luulen, että ajatusvirhe näiden hyvää tarkoittavien terveydenhuollon tätien ja setien mielissä on toiseuttaminen. He ajattelevat transihmiset joiksikin toisiksi; eivätkä osaa ajatella itseään samaan tilanteeseen. Magdaleenalle transsukupuolisuutensa paljastaminen olisi käytännössä sama asia, kun hän paljastaisi sukuelimensä erikoisuuden muille. Muutenhan koulukaverit nimittäin jo tuntevat hänet. Hän ei esitä ketään toista, vaan vilpittömästi on sukuelintään lukuunottamatta oma itsensä. Sitähän hän juuri pelkää. Että muut eivät enää näkisi häntä, vaan hänen biologisen sukupuolensa.

Koulu on lapsen työpaikka ja pakottamalla Magdaleena paljastamaan itsensä, pakottaisin hänet antamaan sukuelimensä muiden puheenaiheeksi. Meidänkään länsimaisessa avoimessa kulttuurissamme ei ole tavallista kertoa työpaikoilla asioita omasta sukuelimestään. Ei sitä, kuinka pitkä tai paksu sukuelin on, onko elin kuiva tai karkaileeko virtsa. Onko sheivattu vai ei, kasvaako peräaukossa karvoja ja jos kasvaa, minkä värisiä ne ovat. Kyllä meidän kaikkien sukuelin on yksityiskohtineen meidän omaa yksityistä omaisuuttamme ja kaikkein vähiten sellaista tietoa, josta haluamme muiden työpaikoillamme puhuvan selkämme takana.

Joku on avoimempi, rohkeampi ja taistelun eturintamassa ja sitten on näitä Magdaleenoja, jotka haluavat elää omaa ainutlaatuista elämäänsä ilman, että ovat puheenaiheina sen enempää, mitä muutkin ovat.

Blokkereita metsästämässä

Magdaleena sai lähetteen HUSsin lastensairaalan endokrinologille psykologilta, jonka mielestä nyt tarvittaisiin hormooniblokkerit blokkaamaan testosteronin vaikutukset, jotta emme järkyttäisi tytön herkkää tasapainoa. Nyt kavereiden kanssa menee hyvin, koulu menee paremmin kuin koskaan ja hän on liikkuvainen onnellinen luonnonlapsi.

Odotimme endokrinologin vastaanotolle pääsemistä kuukausikaupalla. Magdaleena jännäsi erityisesti sitä, että housut pitää laskea alas ja lääkäri tutkii hänen kiveksensä. Juttelimme tästä lukuisina iltoina, kun muut olivat jo menneet huoneisiinsa lukemaan ja nukkumaan. Lohdutin Magdaleenaa sillä, että joskus pitää tehdä hankalalta tuntuvia asioita, jotta asiat sujuvat. Kuvittelin, että Magdaleena saisi blokkerit ja niiden turvin voisimme odotella diagnoosia sitten nuorisopolilta, kunhan Magdaleena on riittävän vanha. Toisin kävi. Housut piti laskea, sen perusteella Magdaleenalla on jo kiire saada blokkerit, mutta niitä ei saatu.

HUSsin lasten hormooneihin erikoistunut lääkäri eli Endokrinologi sanoi, että on lain vastaista antaa blokkerit ilman diagnoosia! Hän sanoi, että meidän pitää ensin saada diagnoosi transsukupuolisuudesta, ja halusi lähettää meidät lastenpsykiatriselle. Lastenpsykiatrinen on kieltäytynyt ottamasta Magdaleenaa vastaan, koska he eivät kuulemma ota sinne tutkittavaksi mieleltään terveitä lapsia. Eivätkä he tee diagnooseja transsukupuolisuudesta. Hukkaan heitettyä aikaa siis. Aikaa, jota meillä ei ole! Kerroin tämän endokrinologille, joka lupasi viedä asian kahden viikon päästä olevaan hoitokokoukseen. Hän yrittää ehdottaa siellä, että ottaisivat Magdaleenan sisään transpolille nyt 12-vuotiaana, koska hän on kehityksessään edellä ikäisiään. Transpolin linja on,että he ottavat jonoon vasta 13-vuotiaana, jonossa ollaan hyvin kauan ja siitä sitten diagnoosin saaminen kestää vähintään vuoden.

Endokrinologin vastaanottohuoneessa Magdaleena alkoi itkeä, sitten kyyneleet tulvahtivat minunkin silmiini. Olimme pettyneitä ja olimme hädissämme! Miten yhden ihan helpon ja kohtalaisen halvan hoidon myöntäminen pienelle ihmiselle voi olla niin vaarallista ja demonisoitua, kun sillä voisi ehkäistä mielenterveyden häiriöitä, dysforiaa ja merkittävää itsemurhariskiä?

Olemme nyt miettineet mitä tekisimme. Onko teillä ehdotuksia tai ideoita?

1. Yrittäisimmekö etsiä yksityistä lääkäriä Suomesta? Yrittäisimmekö mennä psykiatrin kautta vai etsisimmekö suoraan yksityisen endikronologin?

2. Muuttaisiko perheemme isä Magdaleenan kanssa Ruotsiin? Isällä ei ole kielitaitoa, ja se tietäisi rahavaikeuksia, koska hänen täytyisi jättää työnsä, mutta Magdaleena pääsisi Ruotsin terveydenhuollon piiriin ja saisi varmasti apua Astrid Lindgrenin sairaalasta.

3. Yrittäisimmekö löytää lääkäriä Virosta tai Espanjasta? Virossa käyvät ainakin aikuiset hakemassa lääkitystä, ja joku translapsi oli saanut blokkerit Espanjasta. Viro olisi lähempänä ja kielimuuri Espanjan suuntaan hieman epäilyttää. Toisaalta Virossa ei juuri puhuta translapsista.

4. Tekisimmekö niinkuin Suomen viranomaiset suosittelevat? Antaisimme pojan murrosiän tulla tyttölapselle ja hoitaisimme sitten hänen ahdistuneisuuttaan ja todennäköisiä mielenterveysongelmiaan hyvässä hoitojärjestelmässämme. Jos hän tappaisi itsensä, järjestäisimme hautajaiset. Sitten kävisimme itse terapiassa, kunnes olisimme selvinneet lapsen itsemurhasta ja olisimme taas toimintakykyisiä.

Me haluaisimme, että Magdaleena voisi toteuttaa unelmansa; hän haluaisi lukioon ja opiskella sitten  psykologiksi, jotta voisi auttaa muita lapsia, niinkuin häntä on autettu. Ilman blokkereita hyvin monet nuoret alisuoriutuvat koulusta ja jopa jättävät sen kesken.

Lääkärin vastaanoton jälkeen Magdaleena piirsi lastensairaalassa violetti-pinkin kalan, joka scannattiin seinälle muiden kalojen joukkoon sellaisella hienolla laitteella. Kalan silmistä valuivat kyyneleet.

Kotimatkalla Magdaleena suri kaikenlaista. Jos jääkin sitten ihan yksin, kun ääni muuttuu. Jos kukaan ei olekaan sitten enää kaveri. Sanoin, että sitten ostetaan sulle vaikka oma ponin kaveriksi. Magdaleena katseli ulos auton ikkunasta ja sanoi ihan hiljaa: "Mä haluisin mielummin ne blokkerit ku oman hevosen". Se oli paljon sanottu heppatytöltä.

En voi luvata

Tänään oli koulussa vanhempainvartti opettajan kanssa. Hän kertoi, että hirveän hyvin on mennyt. Alkusyksystä, kun opettaja oli ollut uusi, Magdaleena ei aina uskaltanut kysyä neuvoa esimerkiksi matematiikassa, mutta nyt uskaltaa. Opettaja selitti, että jos joku lasku on mennyt väärin, opettaja miettii, onkohan hän osannut vielä opettaa laskua oikein. Opettajalla on ihana asenne kaikkeen. Sanoi, että Magdaleenalla on paljon kavereita ja yllättyi, kun kerroin, että Magdaleena leikkii enemmän kuin pelaa. Semmoinenhan se on. Iloinen pieni tyttö, joka jaksaa kikattaa ystävien kanssa, tekee läksyjä tunnollisesti ja rakastaa pieniä söpöjä juttuja loputtomasti. Magdaleena on kiltti ja iloinen lapsi. Ei liian kiltti, vaan semmoinen sopivan kiltti. Lempeä ja hyvän tuulinen, mutta se Magdaleenaa vaivaa, että se murrosikä on tulossa. Että se matala ääni ja partakarvat.

Huomenna ollaan menossa koululääkärille. Koulun terveydenhoitaja ehdotti sitä. Jos saataisiin lähete eteenpäin. Että ei tarvitsis odottaa, että ensin kaikki menisi pieleen.

Äsken Magdaleena tuli alakertaan, vaikka olisi pitänyt jo nukkua. Hän kysyi: "Äiti, saanko varmasti blokkerit? Entä jos minä itken siellä lääkärissä? Joudunko ottamaan housut pois? Pikkaritkin?" Sitten Magdaleena katsoi poispäin ja kyyneleet tulivat silmiin sellaisina suurina pisaroina, jotka vierivät poskille, mutta Magdaleena vain tuijotti pois. Ihan jäykkänä ja hengittämättä.

Minä nousin ylös pöydän äärestä ja halasin häntä pitkään. Magdaleena itki ja kyyneleet tulivat minunkin silmiini. Sydämeni meni murusiksi.

Minä sanoin hänelle:
Huomenna ei housuja oteta pois, mutta lääkärissä joudut ne kyllä riisumaan monta kertaa. Se on sen prosessin hinta. Se hinta... jos haluat apua. Eikä koululääkäri voi antaa niitä blokkereita, mutta hän voi antaa lähetteen eteenpäin. En voi luvata mitään.

En halua valehdella sinulle. En voi luvata, että saat ne blokkerit, mutta voin luvata, että emme tule luovuttamaan ikinä. Äiti ja isä ovat aina seisseet tukenasi ja me tulemme aina seisomaan. Tuli mikä tuli, et ole yksin. Sen voin luvata.

Voimahali Mustalle Orkidealle

Teini-ikäinen lapseni kysyi minulta eilisiltana: ”Äiti, itketkö sinä koskaan minun takiani? Sen takia mitä olen sanonut?” Vastasin hänelle: ”Kyllä minä itken. Itken läheisten ihmisten sanomisille joskus helpostikin, vaikka tietäisin, etteivät he tarkoita sitä, mitä sanovat. Sen sijaan vieraiden ihmisten sanomisille, en itke koskaan.” Keskustelu jatkui vielä ja tulin kertoneeksi hänelle, että läheisten ihmisten piikit sattuvat, koska niitä kohtaan jota rakastaa, ei ole olemassa suojakilpeä. Sen sijaan vieraampien äreätkään sanat eivät voi minua satuttaa. En tunne sinua Musta Orkidea. Sanasi eivät satuta minua, mutta kyllä koskettavat sanoina. Kahlatessani kirjoituksiasi läpi, näen paljon itseinhoa ja paljon suojakuorta ihan kaikkia kohtaan.

Musta Orkidea! En ole vihainen sinulle! En ole vihollisesi! Luulen, että jos joskus kohtaamme, voisimme tulla ihan hyvin toimeen, sillä minä näkisin sinut sinuna. En näkisi sinua naisena, mikä olet biologisesti joskus ollut. En näkisi sinua miehenä, mitä teksteistäsi päätelle inhoat olla. En näkisi sinua perimmiltään lesbona, joka tykkää pillusta. Se ei olisi minulle merkityksellistä. En näkisi sinua friikkinä. Vaan näkisin sinut ihmisenä, joka on mennyt kaikista ympärilläsi riehuvista julmista asenteista aivan solmuun. Ihmisenä, jota ei tarvitsisi määritellä sen kummemmin. Jonka sisällä olevalle kivulle ei ole sopivia sanoja ja josta tuntuu, että hän lunastaa paikkansa kovien arvojen maailmassa, olemalla vielä kovempi.

Minä näkisin sinut.

Haavoittuvana, haavoitettuna.

Arvokkaana ja ainutlaatuisena.

Sinä et tunne itseäsi naiseksi, mutta et myöskään mieheksi. Olet kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän vanki. Sinusta on myös joskus tuntunut, että sukupuolen korjauksesi on mennyt pieleen ja ihmettelet, miten olet voinut päästä järjestelmästä läpi. Syytät lääketieteellisiä tutkimuksia ja samalla pelkäät, että mitä kävisikään ilman niitä tutkimuksia? Kävisikö niin useammallekin? Että korjaisivat jotain sielun rikkonaisuutta, korjaamalla sukupuolen väärin. Pelkäät rivien välissä, että me vanhemmat pakotamme pienet homopojat olemaan tyttöjä ja pienet lesbotyttömme poikia, mutta olet onneksi väärässä.

Jotkut ihmiset tietävät oman sukupuolensa jo varhain. Jotkut eivät tiedä, mutta se ei tarkoita, että se ei olisi yhtä totta. Kokoajan tulee lisää tutkimustietoa siitä, miten naisten aivot todellakin ovat erilaiset kuin miesten. Tiedämme, että tyttösikiö ja poikasikiö ovat aluksi aivan samanlaisia, kunnes he alkavat muuttua erilaisiksi. Joskus tämä kehitys voi mennä pieleen geenien tai hormonaalisten asioiden vuoksi. Ihmisen kehitys on niin monimutkainen juttu, että on oikeastaan hämmästyttävämpää se, että kaikki menee oikein kuin se, että kaikki menee pieleen. Joskus siis ihan tavallisen tyttösikiön päähän kehittyy pojan aivot ja ihan tavalliset poikasikiön päähän kehittyy tytön aivot. Ja sitten on vielä muita variaatioita aivojen sukupuolista, joita ei ole edes tutkittu ja joskus sikiön päähän kehittyvät aivot, jotka eivät ole sukupuolitetut laisinkaan. Se joka uskoo Jumalaan, voi varmasti ajatella, että ”Vau, mitään ei tapahdu sattumalta. Tässä piilee jokin tarkoitus! Ehkä se, että oppisimme rakastamaan ja hyväksymään toisemme, sellaisina kuin olemme!” Ja se joka uskoo sattumaan, voi varmasti ajatella: ”Vau, onpa luonto ihmeellinen ja monimutkainen kokonaisuus, kaikkine variaatioineen päivineen. Ihminenpä on osa luontoa ja millainen uusi ihminen sitten onkaan, hän on osa luonnon monimuotoisuutta!”

Meissä translasten vanhemmissa on molempia. Meissä on uskonnollisia ja uskonnottomia. Meissä on ihmisiä äärioikeistosta äärivasemmalle ja meissä on ihmisiä, joita politiikka ei kiinnosta tuon taivaallista. Meissä on koulutettuja ja kouluttamattomia. Meissä on rikkaita ja köyhiä. Ainoa yhdistävä tekijä meissä on se, että me näemme lapsemme sellaisena kuin hän on. Että me kuuntelemme häntä ja tuemme heitä parhaamme mukaan, mutta tämä ominaisuus on useimmissa muissakin vanhemmissa. Se, että lapsi ei oivalla olevansa trans, ennen kuin on vaikka eläkeiässä, ei kerro vanhempien hyvyydestä tai pahuudesta mitään, mutta ei myöskään se, että lapsi oivaltaa olevansa transsukupuolinen jo kolmen vanhana, niin kuin joskus käy. Se ei kerro myöskään siitä, kuinka tyttömäinen tai poikamainen lapsi on. Eikä se kerro siitä, miten sukupuolisensitiivinenkään lapsen ympäristö on. Se kertoo ehkä enemmän siitä, miten analyyttiset aivot lapsella on. Miten vahva on hänen sisäisen maailmansa usko omiin tuntemuksiin. On hyvin sukupuolisensitiivisiä vanhempia, joiden lapsi on kertonut transsukupuolisuudestaan verrattain myöhään ja on hyvin äärikonservatiivisia perheitä, joiden lapsi on näyttänyt oman transsukupuolisuutensa ennen kuin on oppinut puhumaan.

Sen minkä olen oppinut matkan varrella Magdaleenan äitinä, on se, että tätä transsukupuolisuutta vastustavat eniten ne, joiden oma suhde omaan sukupuoleensa on, kuin hidasta kävelyä paljain varpain tulisilla hiilillä. Kyllä useimmat niistä, jotka ovat tyytyväisiä omaan sukupuoleensa ja pitävät myös sukupuolensa rooleista, ymmärtävät myös sen, että olisi kauheaa, jos omat aivot sijaitsisivat väärässä kropassa. Jos sinä Musta Orkidea et tuntenut itseäsi kotoiseksi naisen ruumiissa, mutta et oikein miehenäkään, oletko ajatellut, että olet ehkä muunsukupuolinen tai ehkä sinulla on sukupuolettomat aivot kokonaan. Kelpaatko sitten kenellekään, jos et ole mies tai jos et ole nainen? Aivan varmasti enemmän kuin kelpaat! Aikuiset ihmiset pitävät hyvin rakastettavina hyvin erilaisia ihmisiä!

Kun kuuntelee transihmisten tarinoita siitä, miltä tuntui, kun he eivät ole vielä tulleet nähdyksi omassa identiteetissään, yhdistävänä tekijänä on heillä ollut sellainen tunne, kuin olisi vieraana omassa elämässään tai näyttelisi sukupuolta koko ajan. Kukaan ei varmasti halua lapselleen sellaista elämää, oli hän sitten lapsi, nuori tai jo aikuinen. Kun ymmärtää, että sukupuolikokemusta ei voi muuttaa; sen voi vain peittää, ei ole varteenotettava vaihtoehto olla uskomatta omaa lastaan.

Lääketieteelliset sukupuolen tutkimukset menevät niin usein pieleen, koska sukupuolta ei voi oikein tutkia muuten, kuin kysymällä ihmiseltä itseltään. Transihmiset ovat toistensa kanssa tekemisissä, eikä ole mikään salaisuus, että he tietävät hoitoon mennessään, mitä pitää sanoa ja miten pitää pukeutua mennäkseen polilla läpi. Silloin sieltä läpi menee myös ihmisiä, jotka eivät tarvitsisi kirurgista hoitoa ollakseen onnellisia. (Suomessa sukupuoli pitää oikeasti korjata, saadakseen vaihdettua henkilötunnuksen sellaiseksi, että se näyttää omalta ja on vaikka joukkoliikenteen lipuntarkastuksessa suojassa nöyryytykseltä.) Valitettavasti läpi taas eivät pääse ne, joilla tarve olisi suurin, pahimman kehodysforian vuoksi. He joutuvat pelätylle ”jäähylle”, koska ovat liian epävakaita tietääkseen oman sukupuolensa, vaikka epävakaus tulisikin hoidetuksi sillä, että ihminen pääsisi korjaamaan sukupuolensa.

Lääketieteelliset tutkimukset transsukupuolisuuden toteamiseksi ovat aivan huuhaata ja sitä alaa ei myöskään kehitetä eteenpäin missään päin länsimaita. Siksi valitettavasti nuorten puolella varsinkin on käytössä hyvin alkeellisia tutkimusmenetelmiä kuten musteläiskätestit, jotka testaavat enemmän ihmisen visuaalista hahmottamiskykyä kuin hänen mielenmaisemaansa. Käytössä on myös hyvin loukkaavina koettuja kysymyssarjoja, joihin ei saa kuitenkaan vastata romahtamalla, ellei halua taas sille kuuluisalle jäähylle. Valitettavasti testeistä pääsevät läpi nopeimmin sosiaalisesti lahjakkaat ihmiset ja sitten ne, jotka ovat tehneet läksynsä parhaiten netin keskustelupalstoilla.

Lääketieteellisten tutkimusten ja transsukupuolisten psykiatrisoimisen sijaan tulisi keskittyä kehodysforian hoitoon. Kyllä transsukupuolisilla on mielenterveysongelmia, kuten sinulla Musta Orkidea on, mutta itse transsukupuolisuus ei ole mielenterveysongelma. Jotkut mielenterveysongelmat johtuvat hoitamattomasta transsukupuolisuudesta, mutta itse transsukupuolisuus ei vaadi psykiatrista hoitoa. On hyvä, että transsukupuolisen mielenterveysongelmia hoitavat tietävät riittävästi transsukupuolisuudesta, mutta heidän tulisi tiedostaa se, että ongelman ydin ei ole viallisessa sukupuolessa.

Tutkimusten mukaan, ne translapset, jotka saavat elää sosiaalisesti transitioituneina omaksi kokevaansa sukupuoleen, ovat yhtä onnellisia kuin muutkin lapset. Koska jokainen lapsi ansaitsee hyvän lapsuuden, on täysin loogista, että vanhemmat antavat lastensa olla omia itsejään. Sitten se, tuleeko heistä isona transihmisiä vai homoja, ei ole merkityksellistä silloin, kun he ovat lapsia. Vain se, että heillä on onnellinen ja mahdollisimman huoleton lapsuus, on merkityksellistä.

Musta Orkidea! Sinäkin olisit ansainnut hyvän lapsuuden ja olisit ansainnut tulla arvostetuksi ihan omana itsenäsi, oli sukupuolesi kokemus mikä tahansa. Minä voin vakuuttaa, että Magdaleena on nyt niin onnellinen kuin mahdollista! Usko minua, joka olen läsnä Magdaleenan elämässä joka päivä, jos minä olisin pakottanut Magdaleenan olemaan poika, hän olisi hyvin paljon ahdistuneempi nyt. Joku voi haluta oikeasti olla toista sukupuolta, miksi hänet on määritelty syntymässä. Sitä ei välttämättä voi ymmärtää, mutta riittää, että sen hyväksyy. Jos tapaisit Magdaleenan, jos asuisit luonamme päivän, viikon, kuukauden, näkisit saman ja ymmärtäisit miksi.

Musta Orkidea, älä ole kateellinen niille lapsille, jotka saavat olla omia itsejään.

Jos tarkemmin ajattelet, niin eikö se vaan ole hyvä? Ettei heidän tarvitsisi olla niin yksin.

Sinä olet arvokas omana itsenäsi!

Et ole luotaantyöntävä friikki!

Olet vain rikki ja avun tarpeessa!

Toivottavasti löydät itsesi ja saat sitä tukea, mitä oikeasti tarvitset ja ansaitset!

Voimahalit sinulle Musta Orkidea Magdaleenan äidiltä!

Voi kun olisin voinut olla sinulle äiti silloin, kun sinä olit pieni ja menit rikki.

Uusi koulu ja uudet kujeet

Vein uuden koulun opettajille ja rehtorille yhteisen kirjeen ja tulostin mukaan pitkälle toistasataa sivua luettavaa. Laitan teille loppuun linkkilistan tulostamistani materiaaleista. Kirjettä tai osia siitä saa tarvittaessa lainata!

Hei,

Huomasin kouluuntulopalaverissa, että lasten transsukupuolisuus ei ehkä ole koko työyhteisöllenne tuttu ja siksi ajattelin koota teille faktatietoa siitä, millä perusteilla olemme päättäneet antaa Magdaleenan transitioitua.

Transukupuolisuuden biologista puolta on tutkittu viimeaikoina jonkin verran. Laitan liitteeksi Katherine J. Wu:n artikkelin Between the (Gender) Lines: the Science of Transgender Identity, jossa on yhteenveto tutkimuksesta, jossa kuvannettiin transihmisten aivoja ja tultiin sellaiseen johtopäätökseen, että transnaisten aivot vastaavat naisten aivoja ja transmiesten miesten aivoja.

Lisäksi laitan Mental Health of Transgender Children Who Are Supported on Their Identities-tutkimuksen abstraktin, jossa on perusteluja sille, miksi me olemme päätyneet siihen ratkaisuun, että Magdaleena saa elää sosiaalisesti transitioituneena kokemaansa sukupuoleen.

Transtytöksi kutsutaan lasta, joka on virallisesti miessukupuolinen, mutta jolla on tytön identiteetti. Tällaisella tytöllä on pojan sukupuolielimet, jotka saattavat aiheuttaa ja myös aiheuttavat Magdaleenassa kehodysforiaa, joka on voimakasta oman kehon inhoa. Tämän vuoksi Magdaleenan on aivan mahdottoman vaikea puhua omista sukupuolielimistään ja hänen sosiaalisille suhteilleen ja kehitykselleen on parempi, että hän ei joudu avaamaan tätä yksityisasiaansa muille lapsille. (Kehodysforia on lasten yleisin itsemurhariski.) Kuitenkin lapset, jotka saavat elää sosiaalisesti transitioituneina eli kokemansa sukupuolen mukaisessa roolissa, eivät ole sen masentuneempia kuin verrokkiryhmä. (Tutkimuksessa oli 73 translasta ja 73 verrokkia.) Transitioituneilla lapsilla oli vain lievästi enemmän ahdistusta.

Transitioituneiden lasten tilanne eroaa siis dramaattisesti ja myönteisesti aiemmista tutkimuksista, joissa on tutkittu translapsia, jotka eivät ole transitioituneita.  Tämä on se syy, miksi Magdaleena saa elää oman toiveensa mukaisesti täysin sosiaalisesti transitioituneena tytöksi ja toivomme, että koulu tukee meitä huoltajia Magdaleenan kasvatuksessa.

Seksuaalisuus on sitä, mistä ihminen pitää ja sukupuoli on sitä, mitä ihminen on. Lasten seksuaalisuus vasta kehittyy ja se voi olla häilyväinen jopa koko elämän; sen sijaan sukupuoli-identiteetti kehittyy hyvin varhain ja on verrattain stabiili. Seksuaalisuus ja sukupuolisuus ovat hyvin eri asioita, eikä sukupuolen kokemukseen voi vaikuttaa kasvatuksella, toisin kuin virheellisesti on väitetty. Virheellinen päätelmä johtuu psykologi John Moneyn tutkimuksesta, jonka hän teki kaksoisveljille, joista toinen menetti peniksensä ympärileikkauksessa ja hänet kasvatettiin tyttönä. Moneyn näkemykset olivat vallalla pitkän aikaa, ennen kuin hänen tutkimuksensa valheellinen raportointi paljastui.

Jos asiasta tulee kysyttävää, vastaan mielelläni! Järjestäisin mieluusti myös opettajille transtukipisteen työntekijän kertomaan transsukupuolisen lapsen kohtaamisesta ja auttamisesta. Magdaleenan historiasta voi lukea blogista, jota pidän nimettömästi: istuusepaivankakkaralla.blogspot.fi

Terveisin,

Magdaleenan äiti


http://pediatrics.aappublications.org/content/pediatrics/early/2016/02/24/peds.2015-3223.full.pdf

http://www.washington.edu/news/2016/02/26/transgender-children-supported-in-their-identities-show-positive-mental-health/


https://helda.helsinki.fi/handle/10138/181420

Suomeen vihdoin yhdistys!

Suomeen on vihdoin perusteilla yhdistys translasten ja -nuorten tukemiseksi!

Aivan mahtavaa!

Translasten ja -nuorten tukemiseksi perustettavan yhdistyksen perustamiskokous järjestetään 6.5.2017 klo 14:30–17:30 transtukipisteellä osoitteessa Pasilanraitio 5 (toinen kerros) 00240 Helsinki.

Paikalla on kahvia, teetä, mehua ja pientä purtavaa. Myös lastenhoito on järjestetty kokouksen ajaksi.

Lisätietoja: Riikka Aapalahti / r.aapalahti@gmail.com

https://www.facebook.com/events/1702764450024001/

Kaksi mahdollista polkua

Magdaleena elää kohtalaisen huoletonta lapsen elämää. Eniten häntä ehkä huolestuttaa sellaiset asiat, että entäs jos se toinen transsukupuolinen heidän koulustaan tulee lasten tapaamiseen ja sen jälkeen kaikki tietävät pippelistä ja joskus hän pohtii sellaisia huolestuttavia asioita kuin, että onko mummi niin vanha, että hän kuolee kohta(ei onneksi ole). Muuten Magdaleena leikkii huolettomana sisarustensa ja kavereidensa kanssa, pelaa tabletilla, tekee läksyjä, kuuntelee musiikkia ja lukee Barbie-lehtiä. Mutta entäs sitten? Nyt hän on onnellinen, mutta entäs teini-iän tullen?

On kaksi hyvin mahdollista polkua. On se mitä hän voisi olla ja on se millaista hänellä saattaa olla, jos uusi translaki toteutuu vain pieniltä osin.


Jos saisimme translain ja asiallisen käypähoitosuosituksen, Magdaleenalle voisi käydä näin:

Ennen teini-ikää muuttaisimme Magdaleenan juridisen sukupuolen tytöksi ja näin ollen hän voisi kulkea bussilla ylä-asteelle ja hän voisi olla koulussa aivan virallisesti oikealla nimellään, ilman jatkuvaa pelkoa paljastumisesta "ei-kokonaan-tytöksi". Hän voisi saada murrosikää jarruttavan blokkerihoidon ja hänen pippelinsä ei kasvaisi ainakaan hirveästi. Hän näyttäisi nuorelta tytöltä koko teini-ikänsä ja voisi jatkaa onnellista lapsuuttaan melko huolettomaan teini-ikään. Blokkerihoito ei vähentäisi kuitenkaan aivojen kasvua ja hän pärjäisi koulussa samalla tavoin hyvin kuin nytkin; ehkä peremminkin, koska muut kärsisivät hormoonimyrskyistä. Ehkä hän saisi ensisuudelmansa kyläkaupan kulmalla, lähettelisi tuhottomasti selfieitä kavereidensa kanssa toisilleen ja juoruaisi muiden tyttöjen kanssa kaikista koulun pojista... kokoajan... välillä ruokapöydässäkin ja suuttuisi, kun siitä sanottaisiin. Hän punastuisi, kun "se poika" katsoisi liian pitkään ruokajonossa ja olisi huolissaan siitä, että hänellä ei olisi kerrassaan mitään päällepantavaa. Niin... ja hän valittaisi kotiintuloajoista ja sanoisi, että me vanhemmat pilaisimme hänen elämänsä lopullisesti, koska emme päästäisi häntä vappuna kaupungille. Miten mielelläni minä riitelisinkään hänen kanssaan tavallisista asioista! 18-vuotiaana tai ehkä jo aiemmin hän voisi aloittaa naishormoonien käytön. Hänen rintansa kasvaisivat tavallisiksi. Toisesta tulisi ehkä hieman suurempi ja se harmittaisi häntä loputtomasti. Hänen äänensä matalenisi naisen ääneksi ja hän kuulostaisi joskus ihan biologiselta äidiltään. Hän lukisi niskansa kipeäksi enkun kokeisiin ja söisi suklaata koko päivän, koska "se poika" ei tykännytkään hänen kuvastaan somessa. Hänelle tehtäisiin alakerran leikkaukset lukulomalla ja samalla hän lukisi ylioppilaskokeisiin. Hän valmistumispäivänä tuskastelisi hiustensa kanssa, rakastaisi uutta luomiväriä ja vihaisi finnejään ja sitten hän olisi valmis nainen ja valmis elämään.

Tai sitten, jos emme saa translakia Magdaleenalle ajoissa, eikä transukupuolisille tehdäkään hyvää käypähoitosuositusta. Silloin Magdaleenalle voi käydä näin:

Magdaleena joutuisi pitämään kouluun mennessään kolikoita taskussaan mukana sitä varten, että joku bussikuski ei hyväksyisikään Magdaleenan pojalle rekisteröityä bussikorttia. 13-vuotiaana hän vihdoin pääsisi transtutkimuksiin. Kotona hän itkisi syvästi loukkaantuneena ammatti-ihmisten tekemiä kysymyksiä: "Pissaatko sinä seisaaltasi? Entä jos joutuisit olemaan poika koko elämäsi, miltä se sinusta tuntuisi?" Kauppakeskuksessa hän ei tietäisi mihin vessaan mennä. Uimaan hän ei enää suostuisi. Parta alkaisi kasvaa. Ääni matalenisi miehekkääksi, eikä hän enää puhuisi kuulematta omaa ääntään. Hän puhuisi vähemmän, eikä höpöttäisi jonninjoutavia enää koskaan. Hänestä ei saisi ottaa valokuvia ja hän ei sanoisi sanaakaan videolle, jossa muut huutaisivat kilpaa mummille: "Hyvää joulua!" Hänelle kasvaisi leveät hartijat ja hänelle tulisi aatamin omena. Hänen itsetuntonsa alenisi ja Magdaleenan tuntien, hän vetäytysi omaan kuoreensa. Kotona äiti olisi ainut, joka häntä ymmärtäisi. Ei ehkä tarvitsisi koskaan tapella kotiituloajoista ja silloin kun joskus bussi olisi myöhässä lumisateen vuoksi, me katsoisimme ikkunasta häntä odottaen ja toivoisimme, että hän ei olisi tehnyt itselleen mitään. Koska transnuorilla on usein psykiatrisia ongelmia, hän saisi kokoajan säännöllistä hoitoa nuorten psykiatrisella ja ehkä hänelle etsittäisiin sopivaa masennuslääkettä ja lopulta 16-vuotiaana hän saisi blokkerihoidon, jos hän osaisi esittää tarpeeksi vakaata... kun melkein kaikki muutokset mieheksi olisi jo läpikäyty. Täysi-ikäisenä hän kävisi vuosikausia kivuliaassa laserhoidossa, jossa hänen partansa juuria tuhottaisiin, hänelle laitettaisiin silikonirinnat, hänen kasvojen luustoa ja aatamin omenaa korjailtaisiin ja hän kävisi puheterapiassa harjoittelemassa korkeammalta puhumista. Ehkä hän muutoksen läpikäytyään jaksaisi opiskella. Menisi vähintään aikaa, ennen kuin hän olisi uudestaan Magdaleena. Jos olisi enää koskaan.

Magdaleena ei ole ainut lapsi tai nuori, jolle laki ja käypähoitosuositús olisi helpotus tai jopa pelastus. Mutta meillä on kiire. Emme ehdi odotella uusia eduskuntavaaleja ja uutta hallitusta. Meillä on kiire, koska tälläkin hetkellä joku Magdaleenan kaltainen nyppii ensimmäisiä partakarvojaan pinseteillä peilin edessä ja itkee hiljaa. Siksi.